Helsingin Vallilan kirjastosta sai kuukauden ajan lainata vaatteita. Toiveena oli, että vaate palautetaan pestynä. Osa jopa silitti vaatteen seuraavalle.
Mitä tarkoittaa merkityksellinen vaatesuhde? kysyy pukusuunnittelija ja taiteilija Onerva Luoma.
Viime kesänä kuukauden ajan ympäri Helsinkiä liikkui ihmisten päällä kirjastokortilla lainattavia vaatteita, joita käytettiin yllättävissä paikoissa aina Suomenlinnasta Voguen kuvauksiin.
Kyseessä oli Luoman käsitetaideteos Vie minut pois täältä (vaikka en tiedä onko sellaista paikkaa). Vaatteet olivat esillä ja lainattavissa Vallilan kirjaston Galleria Kajavassa.
Onerva Luoma on Helsingissä asuva pukusuunnittelija ja taiteilija, joka työskentelee niin teatterin, elokuvan, tekstiilitaiteen kuin eri kuvataiteen eri muotojen parissa.
Vaatteiden laina-aika oli viikko. Lainaaja sai mukaansa ohjeet, joissa pyydettiin muun muassa pesemään vaate ennen palauttamista. Yksi asiakas sai lainata maksimissaan yhden setin, eli kaksi vaatetta.
Arkinen taidekokemus
“Kirjat ovat taideteoksia, joita voi lainata kirjastosta, mutta silti ne ovat enemmän esineitä kuin maalaukset. Teollisesti tuotettu vaate on myös esine. Entä jos vaate olisikin täysin uniikki. Miten se eroaa taideteoksesta?” Luoma kysyy.
Teos koostuu 55:stä käytetystä valmisvaatteesta, jotka Luoma on maalannut käsin. Teos pohtii, millainen on merkityksellinen vaatesuhde ympäristökatastrofissa.
“Entä jos vaatetta voisi ajatella arkisena taidekokemuksena, eikä pelkästään tavarana, jonka voi ostaa ja myydä”, Luoma miettii.
Yli sata lainausta
Luoman vaatteita lainattiin kuukaudessa yli sata kertaa. Vaatteet päätyivät mitä erilaisempiin paikkoihin, kuten juhannusjuhliin, festareille, kirkkoon, tutkijaseminaariin, puutarhajuhliin ja lastensuojelutyöhön. Lasitaiteilija Paula Pääkkönen puki Luoman mekon Vogue Scandinavian kuvauksiin.
Vallilan kirjaston näyttelyssä vieraili lähes 1 600 kävijää.
“Halusin teoksen kirjastoon, koska se on tilana kaikille avoin. Sen pystyi kokemaan yhteiskuntaluokasta, varallisuudesta ja asuintilanteesta riippumatta.”
Ihmiset palauttivat vaatteet huolto-ohjeiden mukaan pestyinä, hyvässä kunnossa ja jopa silitettynä. Yhtään vaatetta ei kadonnut taideteoksen aikana. Luoma hämmästyi, miten paljon viestejä lainaajat lähettivät. Hän sai päivittäin tietää, missä hänen vaattensa liikkuivat ja ketkä niitä lainasivat. Luomalle lähetettiin kuvia samasta vaatteesta eri paikoista, eri ikäisiltä, eri kokoisilta ja eri sukupuolta olevilta ihmisiltä.
“Tuntui haikealta palauttaa paita kirjastoon. Kun vaate oli vain hetken minulla, se teki siitä erityisemmän”, eräs lainaaja kommentoi.
Löytöjä kirpparilta
Muotoilijaksi valmistunut Luoma työskentelee puvustajana elokuva- ja tv-alalla ja teatterissa pukusuunnittelijana. Yksi hänen työtehtävistään on hankkia vaatteita kuvauksiin.
“Minulla on erittäin harjaantunut kirpputorisilmä. Se on ollut harrastukseni lapsesta asti”, taiteilija kertoo.
Teoksen vaatteet ovat olleet alun perin usein valkopintaisia kirpputorilöytöjä, taiteilijan omasta hyllystä ja kuvauksista lunastettuja. Luoma maalasi teoksensa valkoisen pohjan päälle tai poisti alkuperäisväriä ja maalasi sen päälle. Hän käytti samantyyppistä tekniikkaa tehdessään muusikko Litku Klemetille esiintymisasuja pari vuotta sitten.
Ei myyntiin
Luoma innostui ajatuksesta, että vaatteen ja lainaajan suhde muuttui vuorovaikutteiseksi. Hänen mukaansa vaatteita inhimillistettiin ja niille haluttiin näyttää erilaisia paikkoja. Kun vaatteet ovat nähty enemmänkin palvelijana ihmisille, nyt ne saivat toimijuutta ja kunnioitusta.
“Vaatteesta tuli arvokas vierailija, jota ei pysty omistamaan”, Luoma kertoo.
Monet lainaajat olisivat halunneet ostaa teoksen itselleen, mutta vaatteet eivät ole myynnissä. Taiteilijan tarkoitus on jatkaa näyttelytoimintaa muissa kirjastoissa, kenties toisessa kaupungissa. Hän suunnittelee paraikaa uutta teosta, joka käsittelee vaatteen ja arkkitehtuurin yhteyksiä.
