Etusivu> Kirjastolehti > Kirjastoseura on aikansa elänyt?

Kirjastoseura on aikansa elänyt?

Kirjastoseuran tuleva toiminnanjohtaja Rauha Maarno vastaa väitteisiin.

Kirjastoseuran tuleva toiminnanjohtaja Rauha Maarno vastaa väitteisiin.

Kirjastoseura on aikansa elänyt, koska YKN hoitaa edunvalvonnan, Kifi ja some viestinnän.
Tässä yhteydessä edunvalvonta tarkoittaa ilmeisesti kirjastojen toiminnan edistämistä. Kirjastoseuralla on muihin verrattuna yksi iso etu, seura on kansalaisjärjestö. Kirjastoseura voi antaa äänen kirjastojen asiakkaille ja toivon, että tulevaisuudessa saamme entistä enemmän asiakkaita mukaan toimintaan. Asiakkaat ovat kirjastoille hyviä edunvalvojia.

Kirjastot ovat laiminlyöneet perustehtävänsä ja omaksuneet uusia, turhia toimintamuotoja.
Kirjastot ovat uudistuneet perinteitä kunnioittaen. Edelleen ytimessä on tehtävä aineistojen välittäjänä. Se, että rinnalle on tullut myös uusia toimintamuotoja, kuten opastuksia ja tapahtumatuotantoa, ei ole mistään pois. Sitä paitsi monet tapahtumat, esim. satutunnit, ovat jo aika vanha ja hyväksi havaittu konsepti.

Omatoimikirjastot ovat uhka kirjastopalveluille.
Ei uhka, vaan mahdollisuus. Miksi julkisen tilan pitäisi seistä tyhjänä ja pimeänä, jos sitä voidaan käyttää johonkin järkevään? Omatoimikirjastot ovat kirjastopalveluita täydentävä osanen, pieni pala kokonaisuutta.

Kirjastoja ei pian enää tarvita, koska kaikki tarvittava on saatavissa verkosta.

Tuskin. Edelleen meillä on tekijöitä, kustantajia ja välittäjiä. Digitalisoituminen ei tarkoita sitä, että kaikki on verkossa vapaasti saatavilla. Jonkun tahon eli kirjaston pitää jatkossakin hoitaa pääsy kulttuuriin ja tietoon, se on osa suomalaisen yhteiskunnan perusinfrastruktuuria. Kirjastoilla on myös tehtävä muistiorganisaationa eli kulttuurin tallentajana. Sitä ei verkko hoida. 

Kirjastopalvelut pitäisi muuttaa maksullisiksi.

Ei, maksuttomat kirjastopalvelut ovat lakisääteisiä ja niin ne tulevat olemaan jatkossakin.

Kirjastoalalle koulutetaan liikaa työntekijöitä.

Tähän en osaa ottaa kantaa, koska en tunne niin hyvin (vielä) koulutusmääriä. Täytyy perehtyä aiheeseen!

Helsingin keskustakirjastopäätös on uhka kaupungin lähikirjastoille.

Helsingin tuleva keskustakirjasto on hieno juttu koko kirjastoverkolle. Saadaan uusi kirjastotila, joka taipuu uusiin palveluihin. Uskon, että keskustakirjasto tulee vaikuttamaan Helsingin muiden kirjastojen kävijämääriin, ainakin Rikhardinkadun ja Kallion kirjaston kävijälukuihin. Yleisesti ottaen Helsingin kirjastoverkkoa voisi kehittää, ovathan kaupungin alueetkin muuttuneet ja kasvaneet. Esimerkiksi Länsi-Helsingissä Haagassa on kaksi kirjastoa, Itä-Helsingissä taas kirjastoverkko on harvempi. Katvealueita varmasti löytyy monia.