Itä-Suomessa kehitettiin työkalu, jonka avulla kirjastot voivat arvioida omaa toimintaansa. Arvioinnin tuloksia kannattaa viedä kunnan päättäjille, sillä niiden avulla voi perustella kirjastojen rahoitusta.
Kirjastolaki ei määrittele tarkasti, kuinka paljon henkilöstöä kirjastossa pitäisi olla tai kuinka suuret tilat tarvitaan. Siksi kirjastojen on tärkeää osoittaa palvelujensa laatu ja riittävyys itsearvioinnin avulla.
Aiempi kirjastolaki antoi nykyistä tarkempia lähtökohtia kirjastopalvelujen järjestämiseen. Opetus- ja kulttuuriministeriö saattoi esimerkiksi antaa suosituksia henkilöstön määrästä ja kirjaston pinta-alasta, joihin kirjastot pystyivät vetoamaan hakiessaan lisäresursseja.
Kymmenen vuotta sitten voimaan tullut nykyinen kirjastolaki jättää enemmän harkintavaltaa kunnille ja kirjastoille. Samalla vastuu palvelujen kehittämisestä ja niiden laadun osoittamisesta on siirtynyt entistä vahvemmin kirjastoille itselleen.
Siksi kirjastojen työn keskeinen väline on itsearviointi, johon myös kirjastolaki velvoittaa. Sen avulla kirjasto voi arvioida, vastaavatko palvelut kuntalaisten tarpeita ja toteutuvatko lain tavoitteet käytännössä.
”Laki ei määrittele palveluille vähimmäistasoa, vaan palvelun taso määrittyy itsearvioinnin kautta”, sanoo Lupa- ja valvontaviraston kirjastotoimen ylitarkastaja Virpi Launonen.
Kirjastot tekevät itsearviointia vaihtelevasti. Isoissa kunnissa itsearviointia tehdään usein systemaattisemmin.
Kirjastokimpoilla on ollut yhteisiä hankkeita, joissa on arvioitu esimerkiksi kokoelmia.
Kunnan peruspalvelujen arviointia voi hyödyntää myös kirjastojen itsearvioinnissa. Lisäksi kirjastotilastojen vertailua voi käyttää arvioinnin apuna.
Virpi Launonen muistuttaa, että arvioinnin tulokset kannattaa myös julkistaa. Hän pitää tämän vaiheen ohittamista unohdettuna mahdollisuutena.
”Se on viestintää oman kirjaston palveluista”, Launonen sanoo.
Työkalu puuttui
Virpi Launonen on työssään huomannut itsearvioinnin tarpeen.
”Sain puheluja kirjastoista, joita säästöpaineet uhkasivat”, Launonen kertoo. ”Kysyin, oletteko tehneet itsearviointia, jotta saatte vietyä päättäjille kirjastonne tilanteen.”
Usein sitä ei ollut tehty.
”Itsearviointi on ollut hähmäistä”, Launonen jatkaa.
Itsearvioinnin tekeminen ei ole ollut itsestäänselvää, ja se on koettu vaikeaksi. Sen vuoksi Launonen toi esiin Itä-Suomen kirjastojen kehittämisverkostossa eli Kehvelissä uuden työkalun tarpeen.
Kehvelissä todettiin, että tarvitaan lista arvioitavista asioista. Listaa ei kuitenkaan löytynyt valmiina, joten sellainen päätettiin tehdä itse.
”Työ alkoi sillä, että otettiin esiin laki ja alettiin tehdä listaa”, Launonen muistelee.
Lakikirjan lukeminen alkoi vuoden 2024 lopulla. Syksyllä 2025 kirjastojen itsearvioinnin työkirja oli valmis.
Tunnista tilanteesi
Kehvelin toteuttama työkirja palvelee sekä kirjastojen itsearviointia että ideointia, sillä kysymykset ohjaavat kirjaston kehittämistä.
”Jos vastaa johonkin ei, se ei ole väärin, vaan auttaa miettimään, tarvitaanko sellaista omassa kirjastossa”, Launonen opastaa työkalun käyttöä.
Vaikka kirjastopalveluiden pitäisi olla tasa-arvoisia koko maassa, ei jokaisen kirjaston tarvitse tarjota kaikkea mahdollista.
Työkirja on helposti otettavissa käyttöön, sillä siinä on vain 11 vaakasivua. Työkirjan voi täyttää kokonaan tai käyttää siitä vain yhtä osiota.
Käytössä jo
Itä-Suomessa työkirjaa on jo käytetty varsinkin pienissä yhden tai kahden ammattilaisen ylläpitämissä kirjastoissa. Työkalu madaltaa kynnystä tehdä itsearviointia kirjastoissa, joissa johtamisresurssia on vähemmän.
Kirjastot ovat arvioinnin jälkeen vieneet tulokset esimerkiksi kunnanhallitukselle tai lautakuntaan.
Virpi Launonen toivoo, että muutoksiin myös ryhdytään, kun kirjasto havaitsee muutostarpeen. Launonen kannustaa kirjastoja itsearviointiin, sillä se vie kehittämistä eteenpäin.
”Lupa- ja valvontavirastosta ei tulla kyttäämään eikä heristämään sormea”, Launonen sanoo. ”Kenenkään ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa, kun täyttää työkirjaa.”
