Sarjassa seurataan kirjan matkaa kirjailijan päästä kirjastonkäyttäjälle.
Osa 1: Kirjan synty – kirjailija.
Kaari Utrion historialliset romaanit syntyvät järjestelmällisellä tutkimustyöllä ja suunnittelulla.
Teksti ja kuvat: IRA KOIVU
Elokuvissa kirjailijat elävät boheemisti ja kirjoittavat silloin kun inspiraatio iskee. Ja sitten kun se lopulta kaiken kärvistelyn ja viinan juonnin jälkeen iskee, kirjailija istuu syömättä ja nukkumatta työnsä ääressä, kunnes teos on valmis.
Todellisuudessa kirjan kirjoittaminen on itsekuria vaativaa ja pitkäjänteistä työtä. ”Pari kirjaa voi tehdä tajunnanvirtatekniikalla, ilman perusteellista suunnittelua, mutta ei enempää”, Kaari Utrio sanoo.
Utrio tietää mistä puhuu, sillä häneltä on ilmestynyt lähes joka vuosi teos jo 43 vuoden ajan – vuodesta 1968. Utrion omat teokset täyttävätkin helposti kokonaisen kirjahyllyn.
Alkuvalmistelut
Kaari Utrion historialliset romaanit vaativat vähintään vuoden taustatyön ennen kuin itse kirjoitusprosessi voi edes alkaa.
Ihan aluksi on kuitenkin idea. Uusimman teoksen (Oppinut neiti, 2011), idea syntyi, kun Utrio muutama vuosi sitten luki Utsjoen kirkkoherran muistelmia Lapista 1820-luvulta. ”Silloin tulin ajatelleeksi, että tästähän en tiedä yhtään mitään.” Niinpä hän alkoi ottaa selvää Lapin historiasta ja päätti sijoittaa sinne seuraavan romaaninsa.
Taustatietoja Utrio hakee ensin omasta, melkoisen kattavasta kirjastostaan (yli 20 000 nidettä). Kun hän tarvitsee vanhempaa tuotantoa, jota ei ole mistään omaan kirjastoon saatavilla, hän kääntyy Someron kirjaston puoleen. Utrio onkin ahkera etälainaaja.
Lapista on saatavilla lähinnä pappien kirjaamia historiallisia dokumentteja, joten teoksen päähenkilöksi tulee luontevasti papin sisar. ”Ja koska romaaneissa pitää olla jännitteitä, pitää etsiä äärimmäisen köyhälle papille vastakohta, ja sehän on loogisesti Pietarin loisto. Niinpä tämä daami sahaa Pietarin ja Enontekiön väliä”, Utrio kertoo.
”Sitten pitää keksiä, miten se on mahdollista. Ja tästä olen erityisen ylpeä: keksin, että sisarukset ovat sankarivainajan lapsia, ja päähenkilöllä on siksi mahdollisuus päästä opiskelemaan stipendillä Smolnaan.”
Kivitalon rakentamista
Seuraavaksi Utrio suunnittelee yksityiskohtaisesti henkilöt, taustat, jokaisen luvun ja jokaisen kohtauksen: kenen silmin kerrotaan ja miten kohtaukset vievät tarinaa eteenpäin. Tämä tarkoittaa yli sataa liuskaa tekstiä jo ennen kuin romaanissa on ensimmäistäkään sanaa.
”Romaani on kuin kivitalo, jossa on monta rappua, rapussa monta huoneistoa, ja joka huoneistossa monta huonetta. Ja kaikki ne on hallittava yksityiskohtia myöten.”
Kirjan loppukin, jopa viimeinen lause, on yleensä selvillä jo ennen kuin ensimmäistä on edes tehty. ”Viimeinen lause on vähintään yhtä tärkeä kuin ensimmäinen. Se on lippu, jota kohti lukija taivaltaa”, Utrio toteaa.
Kaikille Utrion kirjoja lukeneille on selvää, että loppu on onnellinen: hyvä voittaa pahan ja rakastavaiset saavat toisensa. Mutta kerran Utrio oli lähellä tehdä toisin:
”Vaskilinnussa meinasin tappaa pääsankarittaren, koska en pitänyt hänestä. Mutta sitten rakastuin sankariin, Erik Väkevään, enkä voinut riistää häneltä rakkauden kohdetta.”
Toinenkin syy sankarittaren pelastumiseen oli: ”Lukijat luultavasti tappaisivat, jos kirja päättyisi onnettomasti.”
Väyrynen esikuvana
Henkilöhahmot eivät ole useinkaan pelkästään mielikuvituksen tuotetta, vaan niille on esikuvansa – historialliset tai elävät. Esimerkiksi Uhritulet-teoksessa esiintyy Paavo Väyrynen, vaikka mies itse ei varmaankaan tunnistaisi itseänsä.
”Olen kirjoittanut usein myös ystävistäni, mutta koskaan he eivät tunnista itseään. Kun henkilöt sijoittuvat 1800-luvulle, on vaikea mieltää itsensä siihen paikalle.”
Miten Utrio pystyy kuvailemaan paikkoja, joita ei välttämättä enää edes ole?
”Yksi tapa on käydä paikan päällä. Tähän paikan päälle menemiseen liittyy ikävä kyllä usein moottoritiesyndrooma, eli juuri siihen, jota olen menossa katsomaan, on rakennettu moottoritie.”
”Toinen tapa on tutkia karttoja, maalauksia ja piirustuksia. Kolmas tapa on, että keksitään omasta päästä. Esimerkiksi tuoreen kirjan Kortejoen pitäjän esikuva on Tuusulassa.”
Monet kirjailijat työstävät tekstiä pitkin matkaa kustannustoimittajan kanssa. Utrio lähettää teoksen kustantajalle vasta siinä vaiheessa, kun se on valmis. ”Sitten se vain oikoluetaan.”
Syvempi editointi ja faktojen tarkastaminen vaatisikin melkoista historiantuntemusta. Lähdeviitteet ovat Uriolla itsellä tallessa siltä varalta, että niitä joskus kysyttäisiin. Vielä ei ole kysytty.
Tavallinen työpäivä
Aamuvoimistelu ja lenkki
Klo 10 työpäivä alkaa: Utrio lukee edellisenä päivänä kirjoittamansa tekstin, korjaa ja muokkaa tekstiä.
Siihen menee pari tuntia, jonka jälkeen hän pääsee jatkamaan kirjoittamista.
Klo 13 kahvi/lounas
Klo 13.30 – 18 työt jatkuvat
Klo 18 päivällinen
Työpäivä päättyy viimeistään kymmenen uutisiin.
Osa 2: Kustannustoimittaja
Kustannustoimittajan käsissä käsikirjoituksesta syntyy kirja.
Teksti: MINNA SUIKKA kuvat: Manu Rantanen
Kustannustoimittaja tekee kirjan sisältöä ja ulkomuotoa koskevia esteettisiä valintoja. WSOY:n kotimaisen kaunokirjallisuuden kustannustoimittajan Samuli Knuutin työhuoneessa käsikirjoituspinkat muodostavat hallitun kaaoksen, jonka taakse on uponnut työtunti jos toinenkin. Käsikirjoituksen saattaminen valmiiseen muotoon on määrätietoisen työn tulosta.
”Alussa on vain kirjailijan lähettämä paperipino. Ihmiset eivät halua kuitenkaan tarttua paperipinoon kirjakaupassa, joten kustannustoimittajan työnä on jalostaa siitä graafisesti kiinnostava esine”, Knuuti sanoo. Kustannustoimittaja hioo keskeneräisyyden säröt pois, jotta lukijan kädessään pitelemä kirja olisi mahdollisimman hallittu kokonaisuus.
Valikointia ja muokkaus
Yhteistyö eri kirjailijoiden kanssa vaihtelee huomattavasti. ”Toiset tuovat viittä vaille valmiin käsikirjoituksen, jolloin korjattavaa ja oikoluettavaa ei ole paljon. Toiset taas uskovat prosessikirjoittamiseen ja tuovat kommentoitavaksi suhteellisen raakilemaisen käsikirjoituksen,” Knuuti kertoo. Kustannustoimittajan tehtävänä on ohjata, valvoa ja aikatauluttaa kirjan julkaisuprosessia.
Knuuti selvittelee työssään kustantamoon tulevaa valtavaa käsikirjoitustulvaa, jonka seasta uudet kirjallisuuslupaukset on osattava paikantaa. ”Heti muutaman liuskan jälkeen näkee, onko käsikirjoituksessa potentiaalia julkaistavaksi. Ei Idolsissakaan tarvitse laulaa koko albumia nähdäkseen, toimiiko juttu vai ei.”
Sähkökirjan tulosta huolimatta perinteinen kirja jyllää yhä kirjamyynnissä ja kirjastolainoissa. Vaikka lopputulos olisikin perinteinen painotuote, digitalisaatio on kuitenkin tullut jäädäkseen itse kustannusprosessiin.
”Kustannustoimittajan kontolle on vyörytetty sähköistymisen myötä jonkin verran graafikon töitä. Kustannustoimittajan täytyy nimittäin koodata käsikirjoitus sähköisesti – merkitä järjestelmään, mistä alkaa uusi luku ja kappale. Kustannustoimittaja joutuu tekemään itse myös korjaukset järjestelmään.”
Knuutin mukaan tietokoneen kanssa paiskiminen on lisääntynyt kustannustoimittajan työssä koko ajan ja varsinkin sähköpostiliikenteeseen kuluu aikaa. Hän kertoo pakenevansa joskus puhelimen pirisemistä ja sähköpostitulvaa läheiseen kahvilaan, jos tarkoitus on keskittyä käsikirjoituspinkkojen ruotimiseen.
”Kun on esimerkiksi iso oikoluku-urakka menossa, niin monet kustannustoimittajat ottavat käsikirjoituspinkkoja mukaansa ja pitävät erätyöpäiviä.”
Kaunokirjallisuuden julkaisuprosessi on hidas, sillä teokset markkinoidaan ennakkoon kirjakauppiaille. Kustannustoimittaja työskentelee katse pitkällä tulevaisuudessa: kirjavuoden syklissä kirjoja työstetään jopa yli puoli vuotta etukäteen.
Luottamusammatti
Kustannustoimittajan ja kirjailijan suhde perustuu luottamukseen. ”Kirjailijan on oltava varma, että kustannustoimittaja ei levittele toimitusprosessin saloja eteenpäin. Suhteen pitää olla myös suora, jotta kumpikin voi puhua rehellisesti. Kustannustoimittajalla täytyy olla pokkaa sanoa kirjailijalle, että tämä sivupolku kirjassasi on tylsä tai ikävystyttävä,” Knuuti selittää.
Työn parhaaksi puoleksi kustannusammattilainen kokee uusien kirjailijoiden löytämisen ja osallistumisen hyvän kirjan julkaisemiseen. ”On palkitsevaa, kun huomaa, että kirjan suhteen tehdyt asiat ovat oikeasti vaikuttaneet lopputulokseen.”
Hän myöntää, että kirjan saamat huonot arvostelut tai julkaisun jääminen huomiotta harmittavat. ”Kun ollaan tehty paljon töitä kirjan eteen ja kirjailija on ladannut siihen paljon odotuksia, niin kurjaltahan se tuntuu.”
Kustannustoimittajan työssä yhteyden kirjailijan kanssa on säilyttävä kirjan ilmestymisen jälkeenkin. ”Toisinaan joutuu olemaan kirjailijan lohduttaja. Kirjailija ei saa jäädä tyhjän päälle, vaikka kirja ei menestyisikään. Kuulumisten kyseleminenkin voi olla suhteen ylläpitoa”, hän sanoo.
Kirjan saapuminen painosta on aina jännittävä hetki. Knuuti sanoo olevansa niin taikauskoinen, että ei uskalla heti tarkastella painotuoretta kirjaa kovin tarkkaan.
”Kustantajan on otettava vastuu virheistään, mutta kirjaan jää väistämättä painovirheitä. Se on kirjoittamaton sääntö, että jos painosta tullutta kirjaa ryhtyy katsomaan, niin löytää sieltä heti virheen. Tarkistan yleensä vain yleisvaikutelman.”
Hänen mielestään on parasta vain odottaa ja jäädä kuuntelemaan muiden kommentteja. Kun kirja on maailmalla, kustannustoimittajan on osattava päästää irti ja annettava kirjan elää omaa elämäänsä.
Kustannustoimittajan työpäivä
Klo 8–9 sähköpostien lukemista ja niihin vastaamista
Klo 9–10 toimituspalaveri/käsikirjoitustapaaminen
Klo 10-11 postiin ja lähetettyihin käsikirjoituksiin tutustumista
Klo 11-12 lounas
Klo 12-15 käsikirjoitusten lukemista ja merkintöjen tekemistä
Klo 15-16 käytännön asioiden järjestelyä ja sähköposteja
Osa 3: Kääntäjä
Kirjojen kääntäminen on aikaa vievää työtä, jossa pelkkä kielen tunteminen ei riitä.
Teksti: ANNI-HELENA LEPPÄLÄ Kuvat: Jukka Lehtinen
Kääntäjä Jukka-Pekka Pajunen kääntää näytelmiä sekä proosaa saksasta ja ruotsista suomeksi. Työhön on johdattanut rakkaus kieliin, kirjallisuuteen ja teatteriin.
Hän on kääntänyt muun muassa vaikeita naiskirjailijoiden tekstejä esimerkiksi Herta Müllerin Hengityskeinu lukeutuu näihin.
”Minulle pitää olla sellaista provosoivaa ja ajatuksia herättävää tekstiä. Esimerkiksi dekkareita en lue lainkaan.”
”Mitä haastavampaa kieli on, niin sitä ihanampaa. Luin Rosa Liksomin kirjan Hytti numero 6 ja ajattelin, että tätä olisi ihana kääntää. Se on upea kirja, mutta kieli on ihan mahdotonta.”
Kielen vaikeus ei kuitenkaan ole Pajuselle tärkeintä, vaan kirjoissa täytyy olla myös sisältöä usealla tasolla.
”Odotan, että kirjat kertovat ajasta, ilmiöistä ja yhteiskunnasta.
Ei pelkkää kieltä
Pajusen kohdalla kääntäminen lähtee liikkeelle tekstiin tutustumisesta.
”Luen teoksen, mutta en kauhean tarkkaan, sen verran että katson tykkäänkö kirjasta ylipäätään ja sitten alan kääntää.”
Hän kertoo ymmärtävänsä kirjan kunnolla vasta, kun se on kääntynyt suomeksi. Kaikkiaan teksti käydään läpi ainakin viisi kertaa.
Kääntämistyössä ei ole kyse ainoastaan sanoista ja tapahtumista vaan usein tarvitaan muutakin työtä.
”Taustatyön tarve riippuu kirjasta, esimerkiksi dekkareiden kääntäjät joutuvat ottamaan selvää aseista, autojen moottoreista ja myrkyistä.
Müllerin teoksessa oli paljon kaivos- ja masuunitermistöä, joita Pajunen joutui etsimään.
”Termistön etsiminen oli paljon helpompaa kuin se, että hän on upottanut kirjaansa Oskar Pastiorin runojen sanoja ja sitten jouduin lukemaan Pastiorin runoutta. Kyse ei ole vain siitä, että etsii nippelitietoa vaan pitää oivaltaa, mistä sitaatti on ja siihen menee paljon aikaa.”
Hän kuitenkin toteaa, että nykyisin vastauksia löytyy googlen avulla, eikä kirjastossa tarvitse enää istua viikkokausia.
Työssä on kyse myös kielikuvien kääntämisestä.
”Meitä aina arvostellaan siitä, ettei käännetä tarkasti. Nuoret kääntävät nykyisin ihan suoraan tekstistä ja suomen kieleen syntyy ihan omituisia kielikuvia. Kielikuvat täytyy suomentaa, koska kielessämme on ihan omanlaisensa maisema.”
Kyse ei ole siis ainoastaan sanoista vaan ajatusten ja tarkoitusten suomentamisesta. Esimerkiksi Pajunen nostaa Harry Potterit.
”Niiden kirjojen sanatarkka kääntäminen olisi ollut aivan kamalaa, eikä kirjoja olisi lukenut kukaan. Jaana Kapari-Jatta on tehnyt loistavan työn suomentaessaan ne ja saadessaan lapset ja nuoret lukemaan.”
Vaikea suomen kieli
Kääntämiään tekstejä Pajunen ei lue jälkeenpäin. ”Niissä tuntuu aina olevan hölmöyksiä ja virheitä.”
Pajunen kertoo, että suomeksi käännettäessä kaikki muuttuu, johtuen osaksi kielemme akustisesta maailmasta, mutta myös siitä, että koko kielirakenteemme on hyvin erilainen verraten esimerkiksi saksaan, ruotsiin ja englantiin.
”Mikäs vaikeus se nyt on kääntää saksasta englantiin, kun rakenne on suunnilleen sama.”
Suomeksi kääntäessä rakennetta ei enää erityisemmin ajatella vaan mietitään ylipäätään kielen toiseksi kääntämistä.
”Se on myös vapaus, suomentaessa ei jäädä kiinni sanoihin vaan ne luodaan uudestaan.”
”Jos tuntee, että kääntäminen on ihan mahdotonta ja sen eteen joutuu tekemään töitä, niin siitä saa onnistumisen tunteitakin.”
Kääntäjän työpäivä
Kääntäminen on freelance työtä, joten Jukka-Pekka Pajusella ei ole tavallista työpäivää. Pääosin hän kääntää illalla ja yöllä, kun kaikki häiriötekijät vaimenevat.
Osa 4: Kannen kuvitus – graafikko
Kirjan kannen kuvittaminen vaatii luovuutta, teknistä taitoa ja ymmärrystä kirjan sisällöstä.
teksti: ANNI-HELENA LEPPÄLÄ kuvat: Manu Rantanen
Gummeruksen päägraafikko Jenni Noposen työhuone on oikea aarreaitta, kaapeista löytyy niin askarteluvälineitä, maaleja kuin värikarttojakin.
”Suurin osa työstä tapahtuu kuitenkin tietokoneella”, Noponen sanoo. Kuvaamataidonopettajasta graafikoksi opiskellut nainen suunnittelee työkseen kansia kirjoihin. Pelkästään tänä vuonna Noponen on ollut mukana liki seitsemänkymmenen kirjankannen tekemisessä.
Millainen sitten on hyvä kansi?
”Se kuvaa kirjan sisältöä ja puhuu samaa kieltä kuin kirja. Kansi voi olla hirvittävän monella tapaa hyvä.”
”Ja toisinpäin, vaikka kansi olisi teknisesti kuinka hyvä, jollei se vastaa kirjan sisältöä se on huono.”
Yhteistyötä
Useimmiten graafikko tekee työtä yhdessä kustannustoimittajan kanssa. Kustannustoimittajan kanssa mietitään kansivaihtoehtoja, ja jos kirjailijalla itselläänkin on vahvoja mielikuvia kannesta, asiasta keskustellaan yhdessä.
”Kollega vertasi hyvin, että monesti kirjailija on kirjoittanut kirjaa vuosikausia, ja siitä on tullut talo. Kirjoittaja tietää minkälaiset tapetit ja huonekalut siellä on, mutta graafikon tehtävä on katsoa, miltä se talo näyttää ulkoapäin.”
Noposen mielestä kotimaiset kirjat ovat haastavimpia tehdä. Työ alkaa tyhjästä, toisin kuin käännösromaanien kanssa, joissa osviittaa saattaa tarjota alkuperäiskansi. Käännöskirjallisuuden uudelleen kansittaminen johtuu paitsi taloudellisista syistä myös siitä, että kannet täytyy kääntää kulttuuriimme sopiviksi. Esimerkiksi Noponen nostaa dekkarit, joiden kansissa saattaa olla kauhuelementtejä, jotka eivät sovi suomalaiseen mielenmaisemaan.
Kansien kirjo
Kymmenen vuotta alalla toimineen Jenni Noposen käsistä on lähtenyt hyvin erilaisia kansia, graafikko itse käärisi mieluiten kirjat typografisiin kuoriin, kuten hän teki hiljattain uudelleen julkaistulle Vladimir Nabokovin Lolitalle .
Aivan toisesta päästä taas on esimerkiksi Mathias Malzieun Sydämen mekaniikka -kirjan kansi, jossa leikitään kerroksilla, väreillä ja tekniikoilla.
Alkuperäiskannen nuorekas ja animaatiohenkinen päällinen tarjosi kädenojennuksen kuvituskuvalle. ”Kokeilin paperileiketekniikkaa ja kustannustoimittaja tykästyi siihen, lopulta kirjaan tehtiin tuplakansi ja sivujen reunat värjättiin mustalla. Nämä ovat projekteja, jotka vaativat enemmän rahaa ja panostusta”, Noponen kertoo.
Vaikka kirjojen kannet ovat parhaimmillaan suurta taidetta, ei se näy myyntitilastoissa. Visualisteja, jotka ostavat kirjan pelkän kannen takia on hyvin vähän. Kansi saattaa suunnata päätöksiä, mutta ei ole valintaperuste.
Kieli ja kuvat
Aika, joka yhden kannen tekemiseen menee, on hyvin tapauskohtainen. Yhtään työtä ei tehdä suoraan alkupisteestä loppuun. Joskus suunnitteluun uppoaa pari tuntia, toisinaan aikaa saattaa mennä viikkoja, joskus kansivaihtoehtoja tehdään kymmeniä.
Kielellisestä ja visuaalisesta hienoudesta kiinnostunut Noponen pitää graafikon työtä mielenkiintoisena ja antoisana.
”Olen päässyt juuri sinne, missä pitääkin olla, jotta pystyn yhdistämään kielen ja kuvat”, hän sanoo.
Tavallinen työpäivä
Graafikon työpäivä alkaa sähköpostin avaamisella. Päivä kuluu tietokoneen kanssa työskennellessä, erilaisten kansiprojektien loppuun saattamisessa tai aloittamisessa.
Työ koostuu pienistä palasista, joihin kuuluu muun muassa kustannustoimittajan kanssa palaveeraamista, uusien kirjahankkeiden pohjustamista sekä suunnittelua.
Osa 5: Kirjapaino
Kirjapainossa kolinan keskeltä suihkuaa ulos sivuja ja kansia.
teksti: ANNI-HELENA LEPPÄLÄ kuvat: MANU RANTANEN
Porvoossa sijaitsevassa Bookwellin kirjapainossa käy elokuun alussa rauhallinen kuhina. Kesä- ja heinäkuussa on painettu koulukirjoja ja seuraava suurempi sesonki koittaa ennen lokakuun kirjamessuja. Koneet sylkevät ulos Aku Ankan kansia, ompelevat yhteen Nabokovin koottuja ja liimaavat satukirjan selkiä. Jatkuvasti tapahtuu jotakin.
Porvoossa painetaan vuodessa noin 16 miljoonaa kirjaa, niistä kymmenen miljoonaa on yksivärisiä ja loput nelivärisiä. Jälkimmäiseen ryhmään lukeutuu muun muassa oppi- ja satukirjoja.
Kirjan matka
Myyntipäällikkö Rainer Pöysä tietää kaiken kirjan matkasta painossa. Reilut kolmekymmentä vuotta alalla ollut mies on nähnyt myös painoalan muutoksen.
Käsityöläisyys on taakse jäänyttä elämää. Aiemmin Porvoossakin työskenteli taittajia ja kuvan käsittelijöitä, mutta nämä työtehtävät ovat siirtyneet kustantamoille. Nykyisin kirja saapuu painoon painovalmiina PDF-tiedostona.
Saapunut tiedoston painokelpoisuus tarkastetaan tietokoneohjelmalla ja materiaalista tehdään sähköinen vedos, joka on yksi yhteen lopullisen tuotteen kanssa. Asiakkaan hyväksyttyä vedoksen, tulostetaan painopelti, joka menee painokoneeseen.
”Arkkikoneella painetaan arkit, sitten taitetaan arkit, kerätään ja ommellaan tai liimataan ne, lopulta siihen ajetaan etulehdet, joilla blokki kiinnitetään pahvikansiin”, Pöysä luettelee.
Kirjojen kannet painetaan erikseen. Kansimateriaalien ja kuvien lisäksi kansiin tulee useimmiten foliointeja. Tutuinta lienee nähdä kirjailijan ja teoksen nimi kulta- tai hopeafoliolla painettuna, värimahdollisuuksia kuitenkin on useita. Toisinaan koko kansi saattaa olla foliota.
Kansien valmistuttua kansituslinja yhdistää blokin ja kannet toisiinsa.
Peruskirja vai herkkuteos
Asiakkaan halutessa sivujen reunatkin on mahdollista värjätä, mutta se on kallista.
”Venäjälle tehdään kirjoja kaikilla herkuilla, niissä on foliota, kultasyrjää ja pehmusteita”, Pöysä kertoo esitellen kullalla silattua lasten Raamattua.
Suomeen tällaisia kaikilla herkuilla koristeltuja kirjoja tilataan harvoin.
”Suomalainen lukija ei vaadi kirjoiltaan visuaalisuutta. Esimerkiksi venäläisiin kirjoihin verrattuna suomalaiset ovat hemmetin tylsiä. Kummat ovat parempia, se on sitten taas eri asia.”
Peruskirja tehdään noin kolmessa viikossa, pokkarit syntyvät vähän nopeammin. Pokkareita tehdessä kovakantisesta versiosta ei kuitenkaan ole hyötyä, vaan työ aloitetaan uudelleen PDF-vaiheesta.
Esitellyn lasten Raamatun tekoon kului seitsemän vuotta, se tosin ei johtunut teknisen toteutuksen vaatimasta ajasta vaan ajoittaisesta rahoituksen puutteesta.
Hyvää Suomesta
Puolet Porvoon Bookwellin myynnistä on vientiä ja puolet kotimaata.
”Asiakkaitani ovat useimmiten kustantajat. Kun asiakas tietää mitä haluaa, hän pyytää tarjousta, ja sitten alkaa kisa siitä, kuka saa työn.”
Kilpailu alalla on muuttunut viimeisen viiden vuoden aikana hyvin kansainväliseksi, kustantajat etsivät halpoja hintoja. Kilpailu on kiivasta muun muassa Baltian kanssa. ”Suomalaiset tekevät paljon kirjoja Baltian lisäksi Balkanilla.
Kilpailuun sopeutuminen on vähentänyt Bookwellin henkilöstömäärää huomattavasti. ”Uskon siihen, että tekemämme laatu on sieltä parhaasta päästä. Tässä tuleekin se tilanne, ettei kilpailla ihan samoilla eväillä. Muissa maissa saatetaan käyttää selkeästi halvempaa paperia, me teemme esimerkiksi siisteimmät pokkarit. Mutta kyse on myös lukijasta, riittääkö se että tekstistä saa selvää vai vaaditaanko muutakin? “, Pöysä pohtii.
Tavallinen työpäivä
Pöysän työpäivät koostuvat keskusteluista asiakkaan kanssa, konsultoinnista, tarjousten tarkastuksista ja hinnoittelusta. Myös reklamaatioiden ja erilaisten ongelmatilanteiden selvittely kuuluu työnkuvaan.
Osa 6: Markkinointi
Markkinoinnin ja myynnin tehtävänä on katsoa, että kirja pärjää maailmalla.
Anni-Helena Leppälä kuvat:
Kirjan myynti ja markkinointi alkaa yleensä siitä hetkestä, kun kirja päätetään ottaa julkaistavaksi. Samalla aletaan miettiä, mitkä ovat kirjan kohderyhmät, mikä on markkina- ja kilpailutilanne sekä mitä myyntikanavia voidaan ajatella.
”Nämä keskustelut aloitetaan samalla, kun harkitaan kirjan ottamista kustannettavaksi. Tietenkin tämä vaihe on paljon pidempi, jos kyseessä on aivan uusi kirjailija”, kertoo Tammen myynti- ja markkinointijohtaja Anne-Marie Suomalainen.
”Leena Lehtolaisen tai Ilkka Remeksen kirjojen kohdalla käytävä keskustelu on enemmän toimenpiteiden suunnittelua myynnin maksimoimiseksi.”
Suurimmat myyntiketjut, kirjakaupat, marketit, kirjakerhot ja kirjastot tutustuvat ja ostavat kirjat ennakkoon. Näihin paikkoihin kirjat myydään noin puolivuotta etukäteen.
”Siinä vaiheessa suunnitellaan jo kampanjat asiakkaiden kanssa kustantamon omien toimenpiteiden lisäksi. Sen mukaan myös ennakoidaan sitä, minkälaisia painoksia teoksista alkuun otetaan.”
Painotekniikan nopeutumisen myötä painoksia otetaan nykyisin enemmän ja pienempinä erinä.
Kansi johdattaa
Myynnin ja markkinoinnin kannalta kirjan kansi on tärkeässä asemassa.
”Kansi on kirjan tuotepakkaus. Etukannen tehtävä on kiinnittää huomiota ja mielenkiintoa, takakannen puolestaan vakuuttaa, saada kuluttaja tekemään osto- tai lukupäätös.”
Kansia käydään läpi koko myynti- ja markkinointiprosessin ajan. Kansista yleensä 90 prosenttia on jo alkuversioina hyvin tehtyjä ja tuotetta vastaavia.
”Se kymmenen prosenttia onkin sitten aika vääntöä, kun ne eivät jostain syystä aukea tai kolahda”, Suomalainen sanoo.
Erilaiset välineet
Markkinointikin muuttuu koko ajan, esimerkiksi e-kirjoja ja äänikirjoja täytyy markkinoida niillä alustoilla, joilla niitä kulutetaan.
Suomalaista itseään kiinnostavat erityisesti uuden tekeminen ja uudistaminen. ”Siinä on aina oma jännityksensä ja haasteet tekevät työn mielenkiintoiseksi. Jos on esimerkiksi hyvinkin kapean kohderyhmän kirja, kuten purjehduskirja, niin sen markkinointi, myynti ja kohderyhmän hakeminen ovat mielenkiintoisia. Silloin suosittelu ja sosiaalisen median roolit korostuvat.”
Kirjojen markkinointiviestinnässä medialla on suuri rooli, erityisesti kaunokirjallisuudessa. Kirjan menestymiselle on suuri merkitys sillä, minkälaisen vastaanoton se saa mediassa, miten kirja tai kirjailija huomioidaan ja millaiset arviot teos saa. Palkinnot voivat kymmenkertaistaa myynnin.
”Kirjoista kirjoitetaan todella paljon, ja hyvä niin.”
—————-
Tavallinen työpäivä:
Anne-Marie Suomalaisen tavalliseen työpäivään sisältyy useita tapaamisia ja tiimien auttamista.
Hän tapaa asiakkaitaan, joita ovat muun kirjakauppojen ja markettien ostajat ja johto, sekä kirjastot ja tukkurit.
Päivän mittaan Suomalainen on tekemissä paljon niin ihmisten kuin numeroidenkin kanssa. Normaali työpäivä kestää vähintään kymmenen tuntia.
Pääkuva, jossa henkilö: Anne-Marien tavallinen työpäivä on vähintään kymmenen tunnin mittainen.
Osa 7: Kirja pääsee kirjastoon
Sarja päättyy.
Kirjoittamisen, kustannustoimittamisen, mahdollisen kääntämisen, painamisen ja markkinoinnin jälkeen kirja päätyy vihdoin kirjaston hyllyyn. Tosin sillekin matkalle mahtuu vielä monta mutkaa.
Teksti: ANNI-HELENA LEPPÄLÄ kuva: Manu Rantanen
Samaan aikaan kun kirjakaupat tekevät tilauksia tulevista uutuuksista, tehdään kirjastoissa samaa työtä. Itse asiassa juuri nyt on menossa ensi syksyn uutuuksien tilaaminen.
Toisin kuin kirjakaupoista, löytyy kirjastoista todennäköisesti kaikki ilmestyvät kirjat.
”Käytännössä meillä on kaikki, pois lukien äärimmäiset harmaat ja tieteelliset teokset sekä niin sanotut epäsopivat teokset. Epäsopivia ovat muun muassa henkilön kunniaa loukkaavat ja lapsi- tai eläinpornoa sisältävät teokset. Mutta emme me muuten portinvartioija ole”, kertoo Helsingin kaupunginkirjaston toimistopäällikkö Virva Nousiainen-Hiiri.
Matka hyllyyn
Pääkaupunkiseudulla kirjat saapuvat kirjastoihin valmiiksi muovitettuina. Helsingin kirjastoihin tulee vuosittain yhteensä yli 200 000 nidettä. Luokitustarrat tieto- ja vieraskielisiin teoksiin laitetaan kuitenkin vasta pääkirjastossa.
Tämän jälkeen kirjat rekisteröidään kirjaston järjestelmään ja jaetaan kirjastoille. Ne lajitellaan Pasilan kirjaston lajittelu-automaatissa oikeisiin laatikoihin, ja Itella kuljettaa ne seuraavaksi päiväksi kirjastoihin.
Oikeaan kirjastoon päästyäänkään kirjat eivät ole suoraan hyllykypsiä. ”Kirjastossa pohditaan vielä onko kirja BestSeller vai ei”, Nousiainen-Hiiri sanoo.
Kirjasto siis määrittelee millainen menekki kyseisellä kirjalla on juuri tietyn kirjaston alueella. Tämän vuoksi esimerkiksi pamfletit saattavat nousta jollakin alueella BestSellereiksi. Maksimissaan puolet tietyn teoksen niteistä voidaan merkitä BestSellereiksi.
Lopulta kirja pääsee hyllyyn odottamaan lainaajia.
Varauksia ja pikalainoja
Sopimuksen mukaan kirjat ovat pääkirjastolla viimeistään kolme vuorokautta ilmestymisensä jälkeen.
”Hyllyssä ne saattavat olla nopeimmillaan neljässä vuorokaudessa, mutta se on aika harvinaista. Keskimääräisesti kirjojen hyllyyn ilmestymiseen menee noin viikko.”
Ainakin pääkaupunkiseudulla kirjan voi nykyisin varata tietojärjestelmän kautta jo ennen kuin se tulee hyllyyn. BestSellereiksi luokitellut kirjat päätyvät pikalainattaviksi, jolloin niiden laina aika on yhden viikon. Näitä kirjoja ei voi varata. Kaikki muut kirjat päätyvät normaaleihin neljän viikon laina-aikoihin.
Elinkaari
Kirja kiertää noin kaksi vuotta, sitten sen elinkaari alkaa olla päätepisteessään. ”Siinä vaiheessa, kun kirja lakkaa kiertämästä se lähtee poistokärryyn. Kirjalla on aika surullisen lyhyt elinkaari, mutta ainahan meille johonkin kirjastoon tai HelMet varastoon jää nide” Nousiainen-Hiiri kertoo.
Silloin tällöin syntyy kuitenkin steady sellereitä, joita luetaan vuodesta toiseen ja joudutaan hankkimaan jatkuvasti lisää. Tällainen on esimerkiksi Pekka Herlinin Koneen ruhtinas.
”Se yllätti tullessaan aivan täysin. Olimme nuolemassa näppejä, kun painokset loppuivat kesken. Lopulta sitä hankittiin HelMet kokoelmaan 300 nidettä. Teosta kysytään edelleen ja joudutaan yhä tilaamaan lisää, vaikkakin nyt sähköisenä versiona. Se alkaa olla mainettaan suurempi.”
