Etusivu> Kirjastolehti > Kirjahyllyni: ”Yritän lukea kaikki olennaiset feministiset teokset”

Kirjahyllyni: ”Yritän lukea kaikki olennaiset feministiset teokset”

Naisten Linjan toiminnanjohtaja Katju Aro vaalii joitain kirjoja kuin pyhäinjäännöksiä.

Vantaalla kasvanut ja sittemmin helsinkiläistynyt Katju Aro rakastaa kirjoja, mutta ei pelkästään niiden sisältöjä. Tähän on vaikuttanut myös hänen työuransa graafikkona.

”En ole tehnyt kirjagrafiikkaa, mutta taustani vaikuttaa varmasti siihen, miten suhtaudun kirjoihin esineinä. Rakastan painomusteen tuoksua, kansipaperin tuntumaa ja kirjan painoa käsissäni.”

Parhaiten Aro tunnetaan kuitenkin poliitikkona ja ammattifeministinä. Hän on johtanut Naisasialiitto Unionia, Feminististä puoluetta ja nyt Naisten Linjaa, joka tekee naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista työtä.

”Yritän lukea kaikki olennaiset feministiset teokset, jotta pysyn perillä keskusteluista. Mutta se on yleensä mieluisaa. Esimerkiksi Rebecca Solnitin upea Whose Story Is This? on sellainen, että kaikki voisivat sen lukea.”

Ensimmäinen kirja, jonka luin itse

Ronja Ryövärintytär. Siskoni luki sitä minulle iltaisin, mutta eteni mielestäni liian hitaasti, joten rupesin lukemaan sitä itse.”

Millainen lukija olin lapsena

”Luin jatkuvasti. Tapoihini kuului mennä kirjastoon heti koulun jälkeen, lainata pino kirjoja ja palauttaa ne luettuina seuraavana päivänä. Tulin varmaankin lukeneeksi läpi Vantaan Koivukylän kirjaston lastenosaston koko tarjonnan.”

Millainen on nykyinen suhteeni kirjallisuuteen

”Hankin kirjoja jatkuvasti lukujonoon, mutta en ehdi lukea niin paljon kuin haluaisin. Olen entinen kirjallisuudenopiskelija, joten ruuhkavuosien mukanaan tuoma muutos on ollut suuri.”

Mitä luen nyt

”Luen parhaillaan Meri Valkaman Sinun, Margot’ta.”

Kuinka järjestän kirjani

”Kirjahyllyni on tällä hetkellä jaettu kahtia: hyllyyn, joka on olohuoneessa ja josta löytyvät sekä rakkaimmat kirjani että ne, jotka odottavat lukemista ensimmäisenä, sekä hyllyyn, joka on ullakkokomerossa ja josta voin käydä hakemassa täydennystä sitten, kun olohuoneen kirjat on luettu.”

Suosikkikirjailijani

”On joitain kirjailijoita, joilta olen lukenut koko tuotannon tai joiden uudet kirjat haluan varmasti lukea aina. Näihin kuuluvat ainakin Toni Morrison, Jonathan Franzen ja Michael Cunningham. Toisaalta monet viime vuosien parhaista lukemistani kirjoista ovat vielä yksittäisiä kirkkaita tähtiä, kun odotan sitä, että ehdin lukea myös kirjailijan muita teoksia. Mieleen tulevat esimerkiksi Vivian Gornick, Maggie Nelson ja Pajtim Statovci.”

Rakkain kirjani

”Vaalin joitain kirjoja kuin pyhäinjäännöksiä. Esimerkiksi Junichiro Tanizakin Varjojen ylistys ja Vladimir Majakovskin Pilvi housuissa ovat teoksia, joita siirtelen hyllyssä varovaisesti. Mutta en osaa rakastaa vain yhtä.”

Kirjallinen heräämiseni

”Ajattelen, että kirjallisuus on muokannut vahvasti koko ihmiskuvaani. Kirjallisuus opettaa meitä ymmärtämään ihmisyyttä ja vaihtoehtoisia maailmoja.”