Etusivu> Kirjastolehti > Kirjahyllyni: ”Tunnen varmaan kaikki Pohjois-Amerikan isojen kaupunkien kirjakaupat”

Kirjahyllyni: ”Tunnen varmaan kaikki Pohjois-Amerikan isojen kaupunkien kirjakaupat”

Urheiluvaikuttaja Alpo Suhonen on töidensä takia asunut niin Yhdysvalloissa, Kanadassa, Itävallassa kuin Sveitsissä. Niinpä hän lukee myös englanniksi ja saksaksi.

Alpo Suhonen tunnetaan jääkiekkoilijana ja kansainvälisen uran tehneenä jääkiekkovalmentajana. Hän oli ensimmäinen eurooppalainen päävalmentaja NHL-liigassa.

Kotimaisittain tunnettu on myös Suhosen ura kulttuurin saralla. Hän on johtanut niin Turun kaupunginteatteria kuin Pori Jazzia.

Nykyisen forssalaisen alkuperäinen suunnitelma oli kuitenkin toimittajan ammatti ja kirjojen kirjoittaminen. Suhonen onkin kirjoittanut lehtijuttuja ja useita kirjoja, niiden joukossa muun muassa huippu-urheilijuuden myyttejä purkanut Kirje urheilijalle (2002) sekä yhdessä Risto Pakarisen kanssa kirjoitettu Markku Kanerva – Näin valmennan voittajia (2020).

Parhaillaan tekeillä on kokemuspohjainen teos valmennuksen ihmiskäsityksestä, minkä takia työpöydälle on kertynyt kirjoja filosofiasta, sosiologiasta, psykologiasta, johtamisesta ja taiteesta.

”Erityisesti haluan kirjassani tuoda esille ammattiurheilun esiintymisen ja esittämisen ulottuvuuden.”

Kuinka paljon luen

”Joka päivä. Olen 50-luvulta saakka lukenut loputtomasti. Mulla on laaja kirjasto, varmaan toistakymmentätuhatta kirjaa, jotka käsittelevät filosofiaa, teatteria, kaunokirjallisuutta, johtamista ja ties mitä.”

Mitä luin lapsena

”Lastenkirjallisuus, Tex Willerit ja Jerry Cottonit on käyty läpi. Olisinko ollut kymmenen vanha, kun luin samaan aikaan Viisikkoja ja Mauri Sariolan rikosromaaneja. Tämä ristiriita on jotenkin jäänyt mieleen.”

Entä nuorena

”Olin 14-vuotias, kun löysin jostain huutokaupasta käytettynä Jean-Paul Sartren Inhon. Se räjäytti mun tajunnan, ja sillä matkalla olen edelleen.”

Miten lukeminen limittyi urheilu-uraan

”Kun olin NHL:ssä, siellä matkustettiin paljon ympäri maata, asuttiin hotelleissa ja istuttiin lentokoneissa. Siellä mulla meni kirjoja ihan hirveätä vauhtia. Tunnen varmaan kaikki Pohjois-Amerikan isojen kaupunkien kirjakaupat.”

Kuinka monta kirjaa luen kerralla

”Luen ihan mahdotonta määrää kirjoja kerralla. Riippuu aina ajankohdasta, mitä luen, ja siitä, luenko sängyssä, työhuoneessa, bussissa vai lentokoneessa. Se on mun suurin harrastus tällä hetkellä. Ja se on vain kiihtynyt vanhemmiten.” 

Suosikkikirjani

”Tämä on nyt puolihuuli, mutta mun kolme suosikkikirjaani on Sartren Inho, Camus’n Sivullinen ja Coetzeen Häpeäpaalu. Ja vielä neljäntenä Beckettin Leikin loppu.” 

Mitä luen nyt

”Olen just aloittanut Marisha Rasi-Koskisen Rec-teosta. Aika erikoinen kirja!”

Kirja joka on kehittänyt ajatteluani eniten

”Paras esimerkki on filosofi Lauri Rauhala, johon tutustuin 1970-luvulla, ja hänen tuotantonsa.”