Tapio Koivukari kirjoitti kirjan Islannin historian häpeätahrasta: baskilaisten valaanpyytäjien joukkomurhasta 400 vuotta sitten. Teos toi sovun baskien ja islantilaisten välille.
Vuonna 1615 Islannissa tapahtui kamalia. Länsivuonon rannalle haaksirikkoutui baskilaisia valaanpyytäjiä ja heidät murhattiin raa´asti. Vuonna 2011 Tapio Koivukari kuvaili verilöylyä romaanissaan Ariasman. Sen ansiosta kahden pienen kansan välille löytyi yhteys ja anteeksianto.
Kirjailija itse on vaatimaton. Hän ei suostu ottamaan kaikkea kunniaa historian vääryyden korjaamisesta. Verityöstä tuli kuluneeksi 400 vuotta, ja sen myötä monet muutkin heräsivät muistamaan Islannin historian julmaa tapahtumaa.
Raumalaiskirjailija arvelee kuitenkin, että hänen romaaninsa vahvisti sovintoon johtanutta tapahtumasarjaa; tämän päivän ihmiset saivat kirjasta sanat käsitellä aihetta.
”Vaatii oman miettimisensä ja tutkimustyönsä, että monen sadan vuoden takaiset asiat alkavat elää. Otin selville mitä tapahtui ja miksi tapahtui.” Kirja onkin selvästi lisännyt ymmärrystä tapauksesta.
Einar Falur Ingólfsson kiittelee kirja-arvostelussaan Koivukaria loistavana tarinankertojana, joka saa lukijan tuntemaan sympatiaa lahdattujen baskien lisäksi myös islantilaisia kohtaan, vaikka viranomaisen teolle ei lieventäviä asianhaaroja löydykään.
Murhatyö tehdään islantilaisen vallesmannin johdolla, asiasta jopa päätetään käräjillä. Vallesmanni haluaa olla mahtava mies omalla seudullaan ja tekee päätöksiä, joita joutuu myöhemmin katumaan.
Historia uusiksi
Tutkiessaan tapausta Koivukari löysi johtolankoja, jotka olivat jääneet aiemmin huomaamatta. Kun baskit ensi kertaa tulivat Länsivuonoille, vallesmanni Ari Mangnusson myi heille 600 hopearahalla valaanmyyntiluvan ja pisti rahat omaan taskuunsa. Hiukan myöhemmin toinen vallesmanni, joka oli antanut englantilaisille luvan pyydystää metsästyshaukkoja, saa kovat sakot.
”Olen varma, että Ari huomasi ylittäneensä valtuutensa ja pelkäsi asiasta nousevan metelin. Jälkien peittely on vain yksi ponnin tapahtumiin. Sen lisäksi tapahtui haaksirikko, jonka tähden baskit joutuivat talvehtimaan Islannissa.”
Vallesmannia oli tähän saakka pidetty reippaana isänmaan ystävänä ja talonpoikien puolustajana. Todellisuudessa hän olikin korruptoitunut vallanpitäjä ja välistävetäjä. Historian tulkinta on Koivukarin ansioista muuttunut.
Oli kirjan aika
Koivukari kuuli baskilaisten joukkomurhasta ensimmäistä kertaa asuessaan Islannissa reilu kaksikymmentä vuotta sitten. Hän ajatteli, että olipa kummallinen tapaus. Jonkun pitäisi kirjoittaa siitä kirja.
Tapiolla ei itsellä ollut silloin vielä rahkeita tarttua aiheeseen, mutta vuosien kuluessa itseluottamus kasvoi. ”Saamani palaute on ollut, että jo oli aikakin kirjoittaa auki tämä Islannin historian häpeätarha. Yksikään islantilaiskirjailija ei ole kyennyt tekemään sitä.”
Viime vuonna, kun verilöylystä tuli kuluneeksi pyöreät neljä vuosisataa, joukkomurhan tapahtumapaikalle pystytettiin muistomerkki ja paikallisten ja baskien välillä pidettiin sovintotilaisuus. Samalla nykypäivän vallesmanni perui vanhan tuomion: baskit eivät ole enää lainsuojattomia Länsivuonoilla.
Tapio Koivukari kutsuttiin paikalle seuraamaan juhlallisuuksia. Järjestetyssä seminaarissa ja näyttelyssä hän tapasi vaikuttuneita baskeja.
”Baskit ovat olleet pitkään vähemmistönä, jonka on pitänyt taistella olemassaolostaan. Nyt he saivat palautetta siitä, millainen vaikutus heillä on ollut menneisyydessä.”
Kummallisia yhteensattumia
Kirjoitusprosessin aikana Koivukari tutustui baskilaiseen kulttuuriin ja historiaan paikan päällä Baskimaalla. ”Välillä koin mystisiä väristyksiä – tuli sellainen olo, että joku muukin halusi kirjan tulevan tehdyksi.”
Ihmisen tietoisuus onkin Koivukarin kokemuksen mukaan laajempi kuin arjessa tuntuu. Kirjoittaessaan hän on alkanut uskoa kollektiiviseen piilotajuntaan. ”Puhun virtaamisesta. Saan aiheesta irti paljon enemmän kuin vain yksinäni pystyisin.”
Koivukari kertoo kummallisista yhteensattumista. Kun hän oli selvästi väärillä jäljillä jonkin asian suhteen, oikeat ihmiset ilmestyivät hänen eteensä.
”En saanut yhtä asiantuntijaa kiinni tutustuessani aiheeseen. Sitten unohdin merimuseoon papereitani ja niitä hakiessani paikalla sattui olemaan maailman johtava baskien valaanpyynnin historiaan erikoistunut tutkija Michael Barkham.”
Ariasman käännettiin islanniksi heti ilmestymistään seuraavana vuonna. Viime vuonna kirjasta tehtiin nuortenkirjaversio sekä baskiksi että englanniksi. Tänä vuonna se käännetään kokonaan baskiksi.
Koivukari kertoo haluavansa antaa äänen heille, jotka eivät ole sitä ennen saaneet. Hän on kertonut kirjoissaan niin käpykaartilaisista kuin uskonnollisesta hurmoshenkisyydestä. Vaikuttaja hän ei kuitenkaan koe olevansa.
”Enemmänkin olen kulttuuriterapeutti, joka lisää ymmärrystä menneisyydestä ja sen kautta nykyisyydestä.”
Tapio Koivukarille myönnettiin Runeberg-kirjallisuuspalkinto 2016 romaanistaan Unissasaarnaaja.
