Malmön kiellettyjen kirjojen kirjasto on kohdannut yllättävän vähän ilkivaltaa.
Esillä on noin 1000 kiellettyä kirjaa. Lisäksi 4000 teosta on kirjaston varastossa.
“Lastenkirjoihin reagoidaan kaikkein useimmin”, kertoo kirjastonhoitaja Jens Zingmark.
Hän on työskennellyt Malmön kiellettyjen kirjojen kirjastossa lähes neljä vuotta, heti avaamisesta lähtien.
“Esimerkiksi Nalle Puh on kielletty Kiinassa, koska hänen väitetään muistuttavan presidentti Xi Jinpingiä.”
Kokoelman uusia lisäyksiä ovat esimerkiksi yli 500 kirjaa, jotka on kielletty Iranissa ja 100 Venäjällä kiellettyä ukrainalaista kirjaa.
“Yritämme aina saada kirjat haltuumme alkuperäiskielellä.”
Kuinka usein kirjasto on saanut moitteita siitä, että jokin kirja ei saisi olla siellä?
“Niin on käynyt vain muutaman kerran. Pääasiassa ne ovat olleet kirjoja, joissa on rasistinen hahmo. Onneksi juuri mitään kokoelman kirjoja ei ole tuhottu. Soraääniä kokoelman kirjoista kuuluu lähinnä sosiaalisessa mediassa.
Zingmarkin mukaan kirjaston työtä helpottaa se, että jo kirjaston nimeen sisältyy oletus, että kokoelmassa on joitakin epämiellyttäviä kirjoja.
Tärkeä asia on kirjaston seinällä oleva valkotaulu, johon asiakas voi jättää muistilapun itseään huolettavasta kirjasta.
“Siellä saattaa olla lappu, että seksuaalivähemmistöjä koskeva kirja on Jumalan sanan vastainen. Sen vieressä voi olla toinen lappu, joka sanoo, että tämä väite on väärin.”
Kirjojen sisällä on kirjaston tekemiä tietokortteja, joissa kerrotaan millaisen sensuurin kohteeksi kyseinen kirja on joutunut.
Lainoja kaikkialle
Kiellettyjen kirjojen kirjastosta voi lainata kirjan missä päin Ruotsia tahansa kaukolainauksen avulla.
Tiettävästi missään muualla maailmassa ei ole vastaavanlaista kirjastoa.
“Joillakin yliopistoilla on sensuurin kohteeksi joutuneita kokoelmia, mutta niitä ei saa kotilainaan”, Zingmark sanoo.
Idea kirjastoon syntyi viitisen vuotta sitten. Malmön kirjastot olivat tehneet erilaisia projekteja sananvapauden puolustamiseksi, ja nyt toiminta haluttiin keskittää yhteen paikkaan.
Kirjaston nimeen haluttiin mukaan Davit Isaak, eritrealainen sananvapaustaistelija, joka on istunut vankilassa vuodesta 2001.
Nykyään kirjasto esimerkiksi ottaa vastaan viikottain kaksi koululuokkaa, jotka saavat tietoa ja mahdollisuuden keskustella sananvapaudesta.
Kamalaa kuvastoa
Onko kirjastossa kirjoja, jotka ovat kirjastoammattilaisen mielestä epämiellyttäviä?
“Kyllä, niitä on monta. On esimerkiksi antisemitistiä kirjoja ja kirjoja, joissa on kamalaa kuvastoa.”
“Niitä täytyy kuitenkin olla mukana. Kun hankimme kirjoja, pyrimme pitämään kaiken ideologian poissa. Esimerkiksi antisemitistiä ajatuksia sisältävä kirja voi olla tarpeen, jotta sen avulla voidaan muodostaa argumentti antisemitismin vastustamiseksi. Toivottavasti.”