Syksyn kaunokirjavinkit tarjoaa kirjallisuuskouluttaja Marika Helovuo.
Tämäkin hämärä katoaa
Anna-Maria Eilittä: Tämäkin hämärä katoaa (2022 Atena)
”Pidättekö te vielä toisianne kädestä?”
Kaunis, haikea ja täydellisen hallittu. Näillä adjektiiveilla voisi hyvin kuvailla Anna-Maria Eilittän toista romaania Tämäkin hämärä katoaa. Kirja sijoittuu nyky-Suomeen, mutta on teemoiltaan niin yleinen, että sen voi lukea vielä vuosien päästä. Ihmisenä olemisen suuret kysymykset eivät vanhene koskaan.
Kirjassa vuorottelee kolme kertojaa: Eino ja Vuokko elelevät vaatimattomasti ja vanhuuden vaivaamina Lapissa. Reuma on käpristänyt Einon sormet. Vuokko on toipumassa syöpähoidoista. Elämä on silti onnellista ja hyvää. Tytär Lotta asuu perheineen pääkaupunkiseudulla. Siellä on hienot ammatit, hektinen arki ja uljas merenrantatalo, mutta elämä on tyhjää ja merkityksetöntä.
Kirjallisuudessa törmää harvoin niin ihanaan pariskuntaan kuin Eino ja Vuokko. Eilittä onkin ilahduttavasti nostanut juuri heidän tarinansa kirjansa keskiöön. Vanhan parin välillä on kadehdittavaa lämpöä ja läheisyyttä. Heissä näyttäytyy sellainen rakkaus, jossa toinen hyväksytään juuri sellaisena kuin on. He tietävät, mikä elämässä on tärkeintä, mutta eivät tuputa näkemyksiään muille. Myös tytär Lotan on havahduttava omaan elämäänsä itse.
Päivät, päivät, päivät
Tone Schunnesson: Päivät, päivät, päivät (Johnny Kniga 2022, suom. Katriina Huttunen)
”En voinut sanoa niin kuin asia oli, että minut oli jätetty.”
Voisi luulla, että kirja entisestä menestysbloggaajasta, joka päättää saada miesystävänsä takaisin hinnalla millä hyvänsä, olisi hulvatonta chick litiä. Tone Schunnessonin romaani Päivät, päivät, päivät kertoo kuitenkin epätoivoisen ex-julkkiksen kaoottisesta elämästä katkerin sävyin ja on siksi lähempänä julmaa todellisuutta.
Päähenkilö Bibs oli aikaisemmin Ruotsin blogikuningatar ja elämä oli täynnä tv-esiintymisiä, ulkomaanmatkoja ja pr-lahjoja. Bibs otti kaikesta ilon irti. Hän juhli, sekoili ja eli yli varojensa. Sittemmin tilanne muuttui. Uudet sosiaalisen median kanavat ja tuoreemmat kasvot syrjäyttivät Bibsin, joka koettaa epätoivon vimmalla olla edelleen kiinnostava.
Bibs on tottunut siihen, että julkisuudessa pysyäkseen sitä täytyy ruokkia. Hänen henkilökohtaiseen liiketoimintasuunnitelmaansa kuuluvat provokaatiot, takinkääntämiset ja suoranainen valehtelu. Kaikessa on tärkeintä se, millaisen kuvan antaa ja saako sillä tykkäyksiä. Kun on elänyt vuosikaudet pinnallisuutta korostavassa julkkismaailmassa, elämän realiteetit hämärtyvät. Sen kaiken kuvaamisessa Schunnesson on pirullisen taitava.
Tapaus Mersault
Kamel Daoud: Tapaus Mersault (Aviador 2022, suom. Leena Rantanen)
”Veljeni nimi oli Moussa. Hänellä oli nimi.”
Albert Camus’n klassikkoteoksessa Sivullinen (1942) Algeriassa asuva ranskalaismies Mersault surmaa tuntemattomaksi jäävän arabin ja saa teostaan kuolemantuomion. Miehen suurempi rikos on kuitenkin se, ettei hän suostu suremaan kuollutta äitiään. Mutta kuka surisi kuollutta arabia, jolle Camus ei antanut kirjassaan edes nimeä?
Algerialaissyntyisen Kamel Daoud’in palkittu romaani on eräänlainen jatko-osa Sivulliselle. Kertojana kirjassa on Haroun, kuolleen arabin veli, joka tuntee katkeruutta siitä, että yhden maailmankirjallisuuden tunnetuimman murhaajan tietävät kaikki, mutta hänen tapettua veljeään ei muista kukaan. Katkeruus saa pojan tappamaan kostoksi ranskalaisen.
Daoudin romaani käy jatkuvaa vuoropuhelua Camus’n Sivullisen kanssa. Teos nostaa myös esiin Algerian verisen itsenäisyystaistelun ja vaikean suhteen emämaahan Ranskaan. Sen lisäksi se on väkevä yksilökertomus dominoivan äidin ja irti rimpuilevan pojan välisestä katkerasta suhteesta. Pieni kustantamo Aviador on tehnyt kulttuuriteon ottamalla julkaisuun Tapaus Mersault’n. Tämä kirjakaksikko sopii loistavasti lukupiirien ohjelmistoon.
