Etusivu> Kirjastolehti > Dieter Hermann Schmitz: Täällä Pohjoisnavan alla – matkani saunankestäväksi suomalaiseksi

Dieter Hermann Schmitz: Täällä Pohjoisnavan alla – matkani saunankestäväksi suomalaiseksi

Humoristinen romaani kertoo Hermannin projektista, jossa hän mm. juo perjantaipullon, laulaa karaokessa ja lähtee hirvimetsälle.

 

Sujuvasti suomea puhuva, vuosikausia Tampereella asunut saksalainen Hermann Schmitz kokee olevansa kahden maan välissä. Hermann päättää, että asiaan on tultava muutos: hän haluaa suomalaiseksi.

Humoristinen romaani kertoo Hermannin projektista, jossa hän mm. juo perjantaipullon, laulaa karaokessa ja lähtee hirvimetsälle. Se kertoo myös siitä, mitä me ajattelemme ulkomaalaisista ja mitä he ajattelevat meistä.

Kirja mitä ilmeisimmin perustuu tosielämään (ainakaan missään ei kerrota sen sisältävän fiktiivisiä osioita), ja senpä vuoksi kirjailijan rehellisyys hämmästyttää paikka paikoin: erästäkin työkaveria kuvaillaan marisijaksi ja Hermannin tanssikaveri (kuten muutkin kirjassa esiintyvät henkilöt) taatusti tunnistavat itsensä kirjasta – eivätkä välttämättä pidä siitä. Kiinnostaisi kuulla, miten Hermannin lähipiiri on ottanut teoksen vastaan.