Sebastian Handley perusti Lontoon pienimmän ja cooleimman kirjaston vanhaan puhelinkoppiin.
Sebastian Handley perusti Lontoon pienimmän ja cooleimman kirjaston vanhaan puhelinkoppiin.
“Häh, mikä toi on? Miks toi koppi on täynnä kirjoja? Saako niitä ottaa?” Koulupukuinen pikkupoika kiteyttää monen ohikulkijan ihmetyksen, kun matka vie Lewisham Wayn ja Thyrwitt Roadin vilkkaasti liikennöityyn kulmaan.
Sebastian Handley, 47, perusti Lewishamin pienkirjaston punaiseen puhelinkoppiin marraskuussa 2013. Parissa vuodessa Lontoon pienimmästä, aina avoimesta kirjastosta on tullut jymymenestys niin paikallisten kuin muidenkin kävijöiden keskuudessa. Ja kävijöitä on riittänyt ympäri maailmaa, sillä koppi on paistatellut julkisuudessa aina Japanin televisiota myöten.
Vuonna 2015 Iso-Britannian pääministeri David Cameron myönsi Handleylle Point of Light -palkinnon, joka annetaan jonkin yhteisön hyväksi tehdystä ansiokkaasta työstä.
Puhelinkoppi punnalla
Punaiset puhelinkopit ilmestyivät Lontoon katukuvaan 1920-luvulla, ja niistä on muodostunut turistipostikorteista tuttu Britannian symboli. Kännyköiden myötä kopit ovat käyneet tarpeettomiksi ja joutuneet usein ilkivallan kohteiksi.
Kun historiallisesti arvokkaita koppeja alettiin kaupata yleishyödyllisille tahoille, Sebastian Handley osti kopin yhdellä punnalla kaupunginosayhdistyksen nimissä. Remonttiin – työkaluihin, maaleihin, valoihin, hyllyihin ja kokolattiamattoon – kului viitisen sataa puntaa omia rahoja.
Miksi perustaa pienkirjasto, kun yleisiäkin kirjastoja on? Eihän puhelinkopista ole kunnallisen kirjaston kilpailijaksi. Eihän sinne mahdu palveluitakaan!
“No ei, mutta pienkirjasto onkin yhteisöllinen kokeilu”, Handley sanoo.
“Lewishamin yleiset kirjastot ovat saaneet kärsiä hallituksen säästötoimenpiteistä. Pienkirjasto on reaktio näitä leikkauksia vastaan, mutta lähtökohtana oli myös halu tehdä jotakin hauskaa, käytännönläheistä ja mielenkiintoista, joka yhdistäisi alueen asukkaita ja lujittaisi paikallisidentiteettiä. Koppi ei ole kirjasto sanan perinteisessä merkityksessä.”
Perustuu luottamukseen
Pienkirjasto on itsepalveluperiaatteeseen perustuva kirjojen vaihto- ja lainauspiste. Jäsen- tai kirjastokorttia ei tarvita vaan riittää kun tuo kirjan tullessaan ja vie toisen mennessään. Kirjoja voi lainata tai ottaa mutta tärkeintä on antaminen ja jakaminen. Asiakkaat sekä hyötyvät palvelusta että hyödyttävät sitä. Toimintaperiaatteet voi tarkistaa kopin seinälle kiinnitetystä lappusesta.
“Kunnostaessani koppia jouduin epäilyn valtaan. Ohi haahuili sekakäyttäjiä ja rikollisen näköistä porukkaa, ja kun joku varasti hyllyiksi tarkoitetut laudat, olin varma, että kirjasto tuhotaan alta aikayksikön. Kuvittelin rikotut ikkunat, virtsankatkuiset lattiat ja poltetut kirjat, mutta toisin kävi. Satunnaista töhrimistä ja yhtä rettelöintitapausta lukuun ottamatta koppi on säilynyt kunnossa. Näköjään siitä pidetään.”
Ei ihme, sillä pieni kirjapiste on hurmaava. Se on ilahduttava väriläiskä autojen ja eteenpäin rynnivien ihmisten kansoittamalla kadulla. Täynnä kirjoja, kaikille avoimena ja anteliaana se on altis ja haavoittuva, ohikulkijoiden armoilla, ihmisten hyvyydestä riippuvainen. Kuin lapsi.
”Emme sensuroi”
Lonely Planetin Bali-opas, Alice in Wonderland, hindin sanakirja, Harper Leen Go Set a Watchman, luontopäiväkirja vuodelta 1902… Jatkuvasti vaihtuvassa valikoimassa on kirjoja joka lähtöön. Seitsemällä täpötäydellä hyllyllä on yli kaksisataa erikielistä ja -tyylistä ja eri aikakausilta olevaa teosta. Alin hylly on omistettu kokonaan lastenkirjallisuudelle.
Kirjastosta huolehtii kaksi vapaaehtoista kirjastonhoitajaa, joiden tehtäviin kuuluu kopin ja kirjojen puhtaanapito sekä kirjavalikoiman täydentäminen ja järjestäminen lajityypin, kielen ja toisinaan myös tietyn teeman mukaan.
“Emme sensuroi, mutta seksiä ja rankkoja aiheita käsittelevät kirjat laitamme ylähyllylle, jonne lapset eivät yllä. Välillä asiakkaat järjestävät ja siivoavat kirjastoa oma-aloitteisesti”, kertoo pienkirjastosta huolehtiva Tom Simpson.
“Emme pidä lukua kirjaston käyttäjämääristä, mutta näkemästämme ja kirjojen vaihtuvuudesta päätellen kävijöitä on paljon. Asiakkaat jättävät myös viestejä, joissa kommentoidaan kirjastoa tai kiitetään tietyistä kirjoista.”
Oodi hyvyydelle
Teknologian ylivallan aikakaudella Lewishamin pienkirjaston kaltaiset paikat vetoavat moniin.
“Olen yllättynyt, miten suosittu koppi on nuorten keskuudessa”, Tom Simpson sanoo. “Ehkä se johtuu siitä, että he kaipaavat jotakin yksinkertaisempaa älypuhelinten tilalle, jotakin, johon joutuu keskittymään. Täällä on helppo ja nopea pistäytyä, eikä pääsy riipu aukioloajoista.”
Kirjanvaihto- ja lainauspisteillä on monin tavoin myönteinen vaikutus. Ne kannustavat lukemaan ja hankkimaan tietoa, vahvistavat yhteisöllisyyttä ja jakamistaloutta. Niihin liittyy myös lapsenomainen löytämisen ilo: koskaan ei voi tietää, mitä hyllystä seuraavaksi löytyy. Kirjanvaihtopiste on kuin jatkuvasti täyttyvä aarrearkku, joka saa käytettyjen kirjojen ystävän sydämen pamppailemaan.
Sebastian Handley uskoo, että asiakkaiden tuomat ja viemät kirjat viestivät siitä, että pienkirjasto on tarpeellinen.
“Suosion salaisuus piilee varmaankin siinä, että kun koppi hyödyttää ja ilahduttaa, silloin sen tahtoo säilyttää ilona muillekin. On tärkeää, ettei sillä tavoitella voittoa, sillä raha tappaisi anteliaisuuden.”
“Suurin kiitos lankeaa tavallisille ohikulkijoille, jotka ovat pysähtyneet juttelemaan ja lahjoittamaan kirjoja rikastaakseen muiden elämää. Olen otettu heidän hyvyydestään ja avokätisyydestään. Pienkirjasto on kuin oodi tai monumentti, jonka sanoma on, että me ihmiset olemme enimmäkseen kelpo väkeä.
Lewishamin pienkirjasto Facebookissa
