Olen järkyttynyt. Kuka ja mikä taho tarjoaa lukijoille runoja, esseitä, novelleja, aforismeja, vähälevikkisiä tietokirjoja sekä selkokirjoja – jos ei enää kirjastokaan sitä tee? Me viihdytämme itsemme hengiltä ja aivoilta tässä datakapitalistisessa maailmassa. Eivätkö kirjastolaitos ja sen työntekijät enää saa edistää sanataidetta, kirjallisuuden kaikkia lajeja?
Miten käy suomen kielelle ja suomen kielellä kirjoitetulle sanataiteelle, jos sen monimuotoisuus katoaa kirjastoista? Jopa natsit olivat kiinnostuneita omasta runoudestaan! Nibelungenlied sai säilyä kirjastoissa, vaikka kirjallisuutta paljon poltettiinkin. Vesa Rantama toteaa, että ilman runoutta ei ole muuta kirjallisuutta (HS 9.12.23).
Runous on vanhin kirjallisuudenlaji, joko laulettuna tai kerrottuna. Moni lauluntekijä, mm. Juice Leskinen on viitannut kirjastojen runokokoelmiin. Moni kirjailija puolestaan kertoo lukulöydöistään, monipuolisista lukuelämyksistään. Mistä räppi syntyy? Ainakin riimeistä ja tarpeesta sanoittaa ajatuksia.
Runoutta, aforismeja, novelleja eivät enää kustanna suuret kustantamot. Moni pienkustantamo elää kädestä suuhun. Kirjastojen ostotuki on ollut rahallisesti vaatimaton, mutta erittäin tarpeellinen. Selkokirjoja tarvitaan, sillä lukeminen ei ole kaikille itsestäänselvyys. Oppimisen ja lukemisen vaikeudet ovat lisääntyneet.
Jopa jotkut kirjastoammattilaiset väheksyvät tätä tukea. – No ne ovat niitä kirjoja, jotka kahden vuoden kuluttua poistetaan lainaamattomina kirjastoista. Huhuh, silloin on kokoelmien esittely jäänyt kapeaksi, jos näin on! Dekkareillako kirjastot täytetään? En väheksy juonellista kertomakirjallisuutta, mutta tiedän monen nauttivan kielellisistä haasteista ja älyllisistä oivalluksista, joita monipuolinen sanataide tarjoaa. Romaani luetaan kerran, runous ja aforismit uudelleen ja uudelleen, eri elämäntilanteissa.
Ja millä hinnalla tämä säästö tehdään? Alle miljoonalla eurolla (860 000€) vuodessa. Ei ole olemassa laskennallista vaikuttavuusarviota kirjastojen monipuolisen tarjonnan hyväksi.
Kirjastot eivät kykene osoittamaan välittömästi rahassa merkitystään suomalaiselle kulttuurille ja yhteiskunnalle. Monipuolisesti rikkaan kotimaisen kirjallisuuden arvo mitataan ilona, älynä, lohtuna, myötäelämisen taitona – oman kielen ja kulttuurin edistämisenä, ihmisyytenä.
Kirjoittaja on kirjastoalan ammattilainen vuodesta 1982.