Eräs ihmiselämää vakavasti ankeuttava, sen koko rakennetta ratkaisevasti muuttava häiriötila on lukublokki.
Kirjailijoiden blokki, tyhjän paperin kammo, on yleisesti tiedossa oleva ja jotenkin ymmärrettävä vaiva. Kun olisi aika tuottaa tekstiä mutta ei vielä tarpeeksi sanottavaa, näppäimistö muuttuu mahdottomaksi laitteeksi. Usein niin yhteistyökykyiset ja avuliaat kirjaimet muuttuvat vastahakoisiksi salaliittolaisiksi, jotka panevat joukkovoimalla hanttiin. Ne muodostavat kyllä sanoja, penseinä ja kulmikkaina, mutta sanoista puuttuu kaikki henki. Mikään ei auta, ei suostuttelu eikä määräily. Jokainen väen vängällä väsätty lause tihkuu keskinkertaisuutta ja epämääräisyyttä.
Tätä huomattavasti yleisempi ja myös merkillisempi vaiva on lukublokki. Se ei riivaa pelkästään kirjailijoita, vaan siitä kärsivät ajoittain monet lukijat.
Lukublokissa on kyse siitä, että aivan varoittamatta uuden kirjan lauseet pysyvätkin supussa eivätkä suostu antautumaan. Tästä voisi olla helppo syyttää kirjaa, mutta paljon lukeva ihminen tietää, ettei se kirjasta johdu. Hän tajuaa, että kirja on hyvä. Syy on toisaalla. Hän ponnistelee jonkin aikaa, mutta kun siitä ei ole hyötyä, hän jättää vastahakoisen kirjan kesken ja tarttuu seuraavaan.
Kun toisen ja kolmannenkin kirjan lauseet ovat samanlaisessa jumissa, lukija joutuu myöntämään, että kyseessä on lukublokki. Jos on tottunut lukemaan päivittäin, kenties useaan otteeseen, tästä voi syntyä pakokauhu. Tulee avattua yhä uusia ja uusia kirjoja ja suljettua ne saman tien.
Lajityypin vaihtamisesta saattaa silloin olla apua. Jos romaanit vaikenevat, voi yrittää tietokirjallisuutta. Eräs ystäväni lukee lukublokin sattuessa sieni- ja lintukirjoja. Tuttava siirtyy dekkareihin, joita hän ei yleensä lue.
Kukaan ei tiedä, mistä lukublokki johtuu. Kenties kyse on siitä, että lukemisen kyky kokee tietyin väliajoin jonkinlaisen uudistumisen, kuin sulkasadon. Siltä se tuntuukin. Käsisiiven sisin sulka irtoaa ensimmäisenä. Sitten uloin kyynärsulka. Kaikki kaksitoista pyrstösulkaa putoavat kerralla. Kun lukublokki on pahimmillaan, minä istun sängyssä ja tuijotan kirjahyllyjä. Siinä kirjat ovat, suoraan edessäni parin metsin päässä, mutta minä en pääse niiden luokse millään.
Uuden sulan kehittyminen alkaa kuitenkin heti vanhan irrottua. Sitten yhtenä kauniina päivänä ystävä soittaa ovikelloa ja tuo mukanaan uuden kirjan. Kun sen varovasti aukaisee, ja lukee sivun ja sitten toisenkin, tajuaa että lukublokki on ohi. Kun ensimmäinen kirja on ahmaistu, toinen alkaa kuin lennosta. Sitten sitä seuraava, ja sitä seuraava. Tulee kieputtua ilmassa, upouusilla siivillä, riemusta ihan sekaisin.
