Tällä palstalla luovan alan ihmiset kertovat, miten he saavat itsensä liikkeelle. Helmi Kekkonen ammentaa oppia Ernest Hemingwaylta.
Kun kirjailija Helmi Kekkonen teki graduaan Ernest Hemingwayn omaelämäkerrallisista novelleista, hän oppi, että Hemingway jättää kirjoitustyönsä aina edellispäivänä vähän kesken. Silloin seuraavana päivänä on helpompi jatkaa.
Kekkonen yrittää noudattaa samaa ohjenuoraa. Onnistuminen riippuu siitä, missä vaiheessa työ on.
”On sellaisia vaiheita, kun työ on tahmeaa rämpimistä ja itseään on pakotettava. Sitten on tosi hyviä vaiheita, jolloin oikein odottaa pääsevänsä taas jatkamaan.”
Hankalina hetkinä auttavat rutiinit. Siksi Kekkonen pyrkii kirjoittamaan joka päivä – paitsi silloin, kun käsikirjoitus on poissa omista käsistä esimerkiksi kustannustoimittajalla luettavana.
”Silloin yritän olla kirjoittamatta ollenkaan, jotta aivot saavat levätä.”
Kahvi ja pihalle
Kekkonen kuvailee olevansa erittäin aamuihminen. Tehokkaimmillaan hän on aamuisin kahdeksan ja yhdentoista välillä.
Ennen töiden aloittamista hän tarvitsee kahvia ja lyhyen ulkoilun. Ulkoilu tulee joko päiväkotireissusta ja sen jälkeisestä juoksulenkistä tai sitten matkasta työhuoneelle.
Työnään Kekkonen kirjoittaa romaaneja, joista uusin eli Liv! ilmestyy maaliskuussa. Lisäksi hän opettaa proosan kirjoittamista avoimessa yliopistossa ja kirjoittaa kolumnia Imageen. Vapaalla hän pitää omaksi ilokseen Sivulauseita-blogia.
Viime vuosina Kekkonen on oppinut olemaan taistelematta tahmeuden kanssa. Kun kirjat ovat aina tulleet valmiiksi, hän on hyväksynyt sen, että takkuiset ja hitaat hetket kuuluvat prosessiin.
Joskus on tietenkin hyviäkin päivinä. Silloin Kekkonen palkitsee itsensä esimerkiksi menemällä aamupäivällä elokuviin tai käymällä pitkällä juoksulenkillä miettimättä, että nyt pitäisi istua koneen ääressä.
Vyöryvä maisema
Työ voi sujuessaankin tuntua raskaalta rankkojen aiheiden vuoksi. Esimerkiksi Liv! käsittelee seksuaalista väkivaltaa.
Kekkonen sanoo opetelleensa purkamaan tuntemuksiaan kirjailijaystävilleen.
”Muuten työ voi vyöryä päälle, kun sitä tekee yksin. Silloin pitää liikaa kantaa työn maisemaa itsellään”, hän kuvailee.
Lisäksi Kekkonen on vuosien saatossa alkanut puhutella itseään aiempaa ystävällisemmin. Opiskelijoille hän pyrkii painottamaan, että on ensin kirjoitettava huonosti, jotta voi kirjoittaa hyvin. Samalla tavalla hän muistuttaa itselleen, ettei jokaisen virkkeen tarvitse heti olla täydellinen.
Vaivannäön kruununa odottelee tunne, joka tulee, kun kirja on valmis. Harvasta asiasta tulee Kekkosen mielestä niin hyvä fiilis kuin silloin, kun kirjoitus kulkee ja kaikessa tuntuu olevan järkeä ja kun kirja valmistuttuaan vielä resonoi ihmisissä ja herättää keskustelua.
”Se on tosi palkitsevaa. Kirjoitan siksi, että ihmiset lukisivat, ja aina ilahduttaa, että teksti puhuttelee.”
Helmi Kekkosen vinkki: Hyväksy, että kirjoittamiseen kuuluvat nekin päivät, jolloin ei synny sanaakaan. Alitajunta aina kuitenkin työstää asioita.
