1990-luvun televisioviihteessä kukoistanut satiiri juontaa juurensa Antiikin Kreikasta, mutta vielä nykyäänkin taiteilijat pitävät sitä tärkeänä työkaluna valtaa pitävien haastamiseen.
Huumori on vaikea laji. Erityisen haastavaa on tehdä satiiria, jonka tarkoitus on kritisoida vallitsevaa yhteiskuntaa.
”Suomessa on pitkä satiirin perinne”, sanoo Tampereen yliopiston professori Sari Kivistö.
Kivistö mainitsee suomalaisista kirjailijoista esimerkiksi Paasilinnan veljekset Ernon ja Arton sekä Kari Hotakaisen.
Sari Kivistö on yksi Suomen johtavista satiirin tutkijoista. Yhdessä H.K. Riikosen kanssa hän on kirjoittanut teoksen Satiiri Suomessa.
”Vakavan ja viihteellisen kirjallisuuden rajat sekoittuvat. Mikään ei estä käsittelemästä vakavia asioita huumorin keinoin”, Kivistö sanoo.
Huumori ja satiiri menevät helposti sekaisin. Huumorin tehtävänä on viihdyttää. Satiiri käyttää huumorin keinoja saavuttaakseen tavoitteensa, mutta se ei pyri ainoastaan viihdyttämään. Satiiri nauraa kohteelleen usein pilkallisesti ja huumorista poiketen se voi olla ilkeääkin.
”Pääsääntöisesti satiirin voi määritellä kritiikiksi huumorin keinoin, Sari Kivistö sanoo.
Juuret Antiikissa
Satiirin juuret ovat Antiikin Kreikassa, jossa satyyrinäytelmissä ja ivarunoudessa oli satiirisia piirteitä.
Perinnettä jatkoi keskiajalla karnevaalikulttuuri, jossa maailma käännettiin hetkellisesti ylösalaisin.
Renessanssin aikakaudella syntyi pikareskin perinne, jossa seikkaili usein kuvitteellinen historiallinen veijarihahmo. Pikareskin ensimmäisiä edustajia oli Miguel de Cervantesin Don Quijote.
Suomalaisen satiirin juuret ulottuvat aina 1600-luvun Viipuriin asti. Viipuri oli kansainvälinen kaupunki, jossa monenlaiset kulttuurit kohtasivat.
Siellä vaikutti vahva saksalainen porvaristo, joka oli helppo pilkan kohde. Satiirin kielinä toimivat saksa, ruotsi ja myöhemmin myös suomi. Viipurissa satiirit olivat paskilleja, seinään kirjoitettuja häväistyskirjoituksia.
Politiikan työkalu
1800-luvulla satiiria käytettiin tehokeinona. 1900-luvulla siitä tuli politiikan teon väline. 1900-luvun alussa satiiri oli varsinkin työväenluokan suosiossa. Alkujaan suomalainen satiiri oli varsin poliittista, mutta ajan kuluessa se on viihteellistynyt.
Satiirilla ei ole kuitenkaan paikannettavissa mitään kulta-aikaa, jolloin satiiri olisi ollut Suomessa suositumpaa kuin joinakin muina aikoina.
”Kirjallisuudessa on aina vaihtelevia suuntauksia. Suomessa 1900-luvun taite ja alku olivat tärkeää satiirin aikaa. Tuolloin erilaiset poliittiset pilalehdet toivat satiirin lukevan yleisön tietoisuuteen ja seurasivat toiminnassaan kansainvälisiä lehtiä. Ne pyrkivät murtamaan aiempaa romanttista käsitystä kirjallisuudesta ja kansallisista aiheista”, Sari Kivistö sanoo.
Satiiri oli varsin suosittua viihdeohjelmissa 1990-luvulla. Lauantai-iltaisin televisiosta tuli peräkkäin niin Iltalypsy kuin Peter Nymanin luotsaama Uutisvuotokin. 1990-luvun alkuvuosina MTV3:lla pyöri Hyvät herrat.
”Television asema oli 1990-luvulla vahvempi kuin nyt. Nuoret eivät samalla lailla enää seuraa televisio-ohjelmia kuin ennen. Kyse ei välttämättä ole satiirin epämuodikkuudesta vaan eräänlaisen yhtenäiskulttuurin murtumisesta”, Kivistö sanoo.
Ajankohtaisuus ällistyttää
Toimittaja ja huumoritutkija Janne Zareff on kirjoittanut kirjan Kuinka vallalle nauretaan. Poliittinen satiiri suomalaisessa televisiossa sekä väitellyt aiheesta tohtoriksi. Lisäksi hän on ollut käsikirjoittamassa sarjoja Noin viikon uutiset ja Noin viikon studio.
Zareff tunnustautuu Hyvien herrojen faniksi, vaikka ohjelma ei enää nykykatsojalle toimisikaan. Sarjan silloinen ajankohtaisuus ällistyttää häntä edelleen.
”Oli hämmentävää, että illalla esitettävässä ohjelmassa saattoi olla saman päivän iltapäivälehden otsikot, hän sanoo.
Zareffin mukaan satiiri mahdollistaa vaikeiden aiheiden käsittelyn.
”Joskus on hyvin hedelmällistä käsitellä huumorin keinoin aiheita, joista ei oikein tiedä, miten niihin tulisi suhtautua.”.
Uhattu satiiri
Satiirien suosiossa näkyy aaltoilua ja moni television satiiri on poistunut ohjelmistosta. Jokin satiirissa pitää silti edelleen pintansa.
”Satiiri provosoi reaktioita esiin, joten sosiaalisen median ympäristö voi edistää satiirin pohjalta syntyneen keskustelun leviämistä ”, Sari Kivistö sanoo.
Taiteilijat arvostavat yhä satiiria työkaluna.
Esimerkiksi viime syksynä menehtynyt ruotsalainen pilapiirtäjä Lars Vilks piti satiiristen teostensa synnyttämää keskustelua päätaideteoksenaan.
Silti satiirin nähdään olevan myös uhattuna. Suomen kielen tutkija Vesa Heikkinen varoitteli viime vuoden keväänä Helsingin Sanomissa siitä, kuinka vaarallista satiiri tänä päivänä on.
Sari Kivistö ei näe satiiria kuolevana lajina. Sen sijaan hän painottaa, että meidän tulisi olla valistuneempia satiirille, jotta ymmärtäisimme sitä paremmin.
”Ironian havaitseminen on satiirin kannalta olennaista.”
Kivistön mukaan satiiri tuottaa sekä sen asenteen, jota se kritisoi, että kritiikin itsensä.
Satiirin eri tulkintatapoja onkin hyvä osata tunnistaa osana monipuolista lukutaitoa.
