Etusivu> Kirjastolehti > Kosmologi lukee noin 30 kirjaa vuodessa

Kosmologi lukee noin 30 kirjaa vuodessa

Syksy Räsänen luki etenkin nuorena paljon fantasiaa ja scifiä, millä saattoi olla vaikutusta myös hänen uravalintaansa.

Helsinkiläinen Syksy Räsänen tutkii työkseen maailmankaikkeutta, sen rakennetta ja historiaa. Hänen mukaansa aiheesta on kirjoitettu myös monta maallikolle sopivaa teosta.

”Jos yksi kirja pitää suomenkieliselle yleisölle poimia, niin suosittelen Kari Enqvistin teosta Ensimmäinen sekunti, joka on yleiskatsaus nykykosmologiaan.”

Räsänen tunnetaan myös ihmisoikeustyöstään. Hän kuuluu Amnesty Internationalin Suomen-osaston johtokuntaan ja on Palestiinan miehitystä vastustavan ICAHD Finlandin puheenjohtaja. Hän on myös kirjoittanut palestiinalaisten sorrosta kirjan Israelin apartheid (2017).

Kuinka paljon luen

”Yritän lukea noin 30 kirjaa vuodessa. Kirjallisuus on yksi yhteys ihmiskuntaan.”

Kiihkein elämänvaiheeni lukemisen kannalta

”Varmaankin lapsuus, koska kirjallisuudessa oli niin paljon uutta.”

Suosikkilajityyppini

”Luen runoutta, scifiä, kauhua, fantasiaa, kielitiedettä, aivotutkimusta, fysiikkaa, poliittista historiaa, poliittista nykypäivää, palestiinaa käsittelevää kirjallisuutta, myyttejä, antiikin kirjallisuutta, dekkareita, elämäkertoja ja muuta. En koe mielekkääksi karsinoida lukemisiani.”

Suosikkirjailijani

”Minulla ei ole yhtä suosikkikirjailijaa. Kirjailijoita ja kirjoittajia, joiden tekstit ovat merkinneet minulle paljon, ovat ainakin Stanislaw Lem, Arkadi ja Boris Strugatski, Noam Chomsky, Marcus Aurelius, H.P. Lovecraft, Edgar Allan Poe, Philip K. Dick ja William S. Burroughs.”

Miten paljon luen työhön liittyvää kirjallisuutta

”Fysiikan ammattikirjoja ei yleensä lueta kannesta kanteen, vaan niistä katsotaan tarpeellisia kohtia. Fyysikoiden jargonissa sana literature, kirjallisuus, viittaa tutkimusartikkeleiden muodostamaan kokonaisuuteen. Niitä luen ehkä noin sata artikkelia vuodessa eli jokusen tuhatta sivua.”

Kirja jonka luin viimeksi

Pentti Saarikosken runokokoelman Tanssiinkutsu.”

Jätänkö kirjoja kesken

”Erittäin harvoin. Edellinen kerta taisi olla noin 15 vuotta sitten, kun olin töissä hiukkasfysiikan tutkimuskeskus Cernissä ja eräs ystäväni antoi minulle varmaankin ilkeyttään lahjaksi Dan Brownin trillerin Angels and demons, joka sijoittuu osittain Cerniin. Yritin lukea kirjaa iltasaduksi puolisolleni, mutta siitä ei tullut mitään, sillä nauroin koko ajan.”

Kirja jonka annoin viimeksi lahjaksi

Alan Lightmanin kirja Einstein’s dreams, joka muotoilee tieteellistä luomistyötä uniksi.”

Teos jonka luen lähitulevaisuudessa

”Minulla on tällä hetkellä kesken kaksi kirjaa. Glen Cookin nuhjuisen palkkasoturifantasiasarjan kirja Port of shadows ja Solomon Northupin omasta orjuudestaan 1800-luvun Yhdysvalloissa kertova 12 years a slave.”