Lukemisen sanotaan olevan tärkeä harrastus siksi, että se auttaa pärjäämään koulussa ja työelämässä paremmin.
Pisa-tutkimukset osoittavat, että kaunokirjallisuuden lukeminen vapaa-ajalla on yhteydessä hyviin arvosanoihin ja työpaikalla urakehitys etenee todennäköisemmin, jos osaa lukea, kirjoittaa ja ilmaista itseään sujuvasti.
Elämässä menestyminen ei kuitenkaan ole lukemisen tärkein tehtävä. Merkityksellisempää on se, että kirjojen avulla pääsee kurkistamaan toisen ihmisen mieleen ja oppii katsomaan asioita eri näkökulmasta: rikas köyhän näkökulmasta, suomalainen ulkomaalaisen, hetero homon, terve sairaan, kaupunkilainen maalla asuvan näkökulmasta. Oman kuplansa voi puhkaista lukemalla vaikka nämä kolme.
Malin Lindroth: Vanhapiika: tahattomasti yksinäisen tarina (2019 Atena, suom. Hannimari Heino)
Miltä tuntuu, kun rakastuu ja tulee torjutuksi kerta toisensa jälkeen? Miltä tuntuu elää yksin, kun haluaisi elää kaksin? Miltä tuntuu, kun muut ajattelevat yksinelävän olevan itsekäs nirso, jolle ei kelpaa kukaan? Miltä tuntuu, kun kielestä ei tunnu löytyvän edes sopivaa sanaa itselle? On vain hohdokas sinkku ja vanhapiika.
Ruotsalainen Malin Lindroth on kirjoittanut surullisen pienen kirjan itsestään, tahattomasti yksinäisestä. Hän on aina halunnut parisuhteen, muttei ole onnistunut löytämään ketään, joka lopulta haluaisi hänet. Yksin jäämisen tunne on ollut välillä musertava. Kirjallaan hän haluaa nostaa esiin kaikki, jotka jakavat saman kokemuksen. Silmiä avaava kirja parisuhteessa eläville sekä vertaistukea yksineläjille.
Marceline Loridan-Ivens: Isä, et koskaan palannut: minun keskitysleiritarinani (2016 Gummerus, suom. Marja Luoma)
Nuori ja peloton Marceline Rozenberg toimi toisen maailmansodan aikana Ranskan vastarintaliikkeesssä. Gestapo pääsi hänen jäljilleen ja hän päätyi isänsä kanssa Auschwitz-Birkenaun keskitysleirille. Marceline selvisi hengissä, isä ei.
Kostoksi surullisista ajoista hän päätti elää iloisen elämän ja teki pitkän uran dokumenttiohjaajana. Keskitysleirikokemuksistaan hän kirjoitti kirjan vasta vanhoilla päivillään. Pieneen teokseen tiivistyy ajatus siitä, että kaikkein kauheimmastakin on mahdollista selvitä. Se auttaa myös ymmärtämään niitä, jotka ovat kokeneet jotain sellaista, mitä on lähestulkoon mahdoton ymmärtää.
Philippe Claudel: Varjojen raportti (2009 Otava, suom. Ville Keynäs)
Eräänä aurinkoisena päivänä nimeltä mainitsemattomaan pikkukylään ratsastaa hevosella hyvin erikoinen mies. Mies on pukeutunut kummallisen värikkääseen asuun ja hän puhuu omituisella aksentilla. Kyläläiset kyräilevät tulijaa epäluuloisina. Muukalaisen erilaisuus herättää heissä pelkoa. Yksissä tuumin he päättävät tappaa tulijan, sillä niin on paras.
Philippe Claudel on kirjoittanut mieleenpainuvan romaanin muukalaisuuden pelosta ja siitä, miten helposti pahuus valtaa yhteisön, kuinka pelkoa lietsotaan ja kuinka kukaan ei uskalla enää lopuksi nousta vastustamaan sitä, mikä vääjäämättömästi odottaa. Mitä muukalainen teki ansaitakseen kohtalonsa? Ei yhtään mitään. Hänen ainoa virheensä oli olla erilainen.
