Poikani kertoi kuusivuotiaana haluavansa aikuisena sellaisen työn, josta saa vuodessa tuhat euroa palkkaa. Ehdotin kirjastoa.
Kirjastoalan pienistä palkoista on puhuttu aina, mutta mitään niille ei tapahdu. Tämähän on kutsumusammatti, enemmän harrastus kuin oikea työ. Kirjallisuutta on vähän opiskeltu, ja kirjoja luetaan työaikana. Ei siitä maksaa tarvitse, samaa hommaa tekevät kotona ja töissä.
Kari Enqvist kirjoitti YLEn kolumnissaan (27.11.2019) tavallisten ihmisten ymmärtävän ”ettei kaikkea voi mitata rahassa ja ettei elämän tarkoitus ole päästä golfkentälle mahdollisimman rikkaana”. Me kirjastolaiset olemme tavallista tavallisimpia ihmisiä. Elokuvissa ja kirjoissakin kirjastonhoitajat ja virkailijat ovat aina niitä maan hiljaisia, vähään tyytyväisiä. Poikkeuksina Noah Wylenin The Librarian -supersankari ja Red Joanin vakooja.
Kirjasto on hyvä työpaikka. Se on paikka, johon asiakkaat tulevat vapaaehtoisesti. Digitalisoituminen on tilannetta hieman muuttanut: esimerkiksi kirjaston järjestämiin digiopastuksiin tuleminen saattaa perustua enemmän pakkoon kuin vapaaehtoisuuteen. Silti asiakkaat ovat yleensä hyvillä mielin kirjastoon tullessaan. Työviihtyvyys on varmasti parempi kuin verotoimistossa tai päivystyspoliklinikalla.
Yksi syy palkan pienuuteen on syvään juurtunut asenne, että kirjastoon kelpaa töihin kuka tahansa. Se on tietenkin täyttä puppua. Osaan kirjastotöistä ei tarvita korkeaa koulutusta – jo peruskoulussa opituilla taidolla pitäisi osata aakkoset, ottaa kopio ja kertoa asiakkaalle missä on vessa. Jopa muovittaa. Tällaiset tehtävät teetetään tosin nykyisin monesti erilaisissa epätyypillisissä työsuhteissa olevilla, ei alan ammattilaisilla. Yhteistä näille epätyypillisille työsuhteille on se, että niistä ei saa oikeaa palkkaa. 1990-luvulla vielä sai.
Kirjastotyö painottuu, ja tulee jatkossa yhä enenevässä määrin painottumaan, asiantuntijatehtäviin. Niihin, joihin tarvitaan koulutusta, kokemusta ja erityisosaamista. Kaikkien näiden monesti piilossa ja asiakkaiden näkymättömissä tehtävien asiantuntijatehtävien hehkussa ei saa kuitenkaan unohtaa sitä, että asiantuntevuutta ja osaamista tarvitaan myös siinä työssä, joka näkyy kansalle: asiakaspalvelussa. Hyllyttäminen ja lainaaminen ovat kirjaston perustehtäviä, joten ne pitää teettää sellaisella henkilöstöllä, joka osaa ja tietää. Väärässä paikassa oleva kirja on pahinta mitä tiedän, ja kehno asiakaspalvelu vaikuttaa kirjaston imagoon enemmän kuin mikään muu. Hyllyttäjien ja asiakaspalvelijoiden pitää olla kirjaston eliittijoukkoa. Lainausautomaatit ja hyllytysrobotit tietysti muuttavat tilannetta.
En osaa tehdä oikeita töitä. Korjata autoja, rakentaa taloja, myydä vakuutuksia. Minun on pakko olla tyytyväinen nyt saamaani palkkaan, vaihtoehtoja ei ole. Vaan koska tein nelikymppiseksi asti pätkätöitä, olen oikeasti iloinen joka kuukauden 15. päivä. Palkkani on ihan hyvä verrattuna niihin, jotka eivät saa sitä työstään ollenkaan.
