Etusivu> Ajankohtaista > Selvitys: Kirjasto tekee pienellä rahalla paljon syrjäytymisen ehkäisemiseksi

Selvitys: Kirjasto tekee pienellä rahalla paljon syrjäytymisen ehkäisemiseksi

Lukutaidon tukemisesta saatavat säästöt ovat miljoonaluokkaa, kertoo tuore kirjastoalan raportti.

  • Tuoreen selvityksen mukaan kirjasto tavoittaa 97 prosenttia 10-14-vuotiaista lapsista ja nuorista ja 66 prosenttia koko väestöstä.
  • Kirjastosta lainataan vuodessa 68 miljoonaa kirjaa. Vastaavasti vuosittain myydään 19 miljoonaa kirjaa, eli kirjasto on keskeinen lukutaidon ylläpitäjä.
  • Hyvä lukutaito on tutkitusti tehokas apu työllistymiseen ja syrjäytymisen ehkäisyyn. Lukutaidon tukemisesta saatavat säästöt ovat varovaistenkin arvioiden mukaan miljoonia euroja.
  • Kirjasto tarjoaa nyt yhä useammalle yrittäjälle ja freelancerille paikan tehdä työtä. Lisäksi kirjastojen tapahtumat keräävät vuosittain 900 000 osallistujaa, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin.
  • Kirjasto opettaa kansalaisille digitaitoja. Noin 350 000 ihmistä saa kirjaston kautta vuosittain koulutusta.
  • Kansainvälisten arvioiden mukaan yksi euro kirjastolle hyödyttää yhteiskuntaa kolmella – neljällä eurolla.
  • Kirjastot maksavat Suomelle 330 miljoonaa euroa vuodessa. Suurin osa kuluista maksetaan kuntien budjetista. Kirjaston osuus kunnan menoista on 1,1 prosenttia.

Selvityksen on teettänyt Suomen kirjastoseura. Toteuttaja on Oxford Research Oy. Selvitys on julkaistu myös ruotsiksi. Yhteistyökumppanina on Finlands svenska biblioteksförening.

Selvityksen toteuttamista ovat tukeneet Axiell Finland, Kunnallisalan kehittämissäätiö ja Suomen kirjastosäätiö.

Lisätietoja:

Analyytikko Vesa Kokkonen, Oxford Research Oy  044 203 2009

Toiminnanjohtaja Rauha Maarno, Suomen kirjastoseura  044 748 1801

Viestintäpäällikkö Ville Vaarne, Suomen kirjastoseura  044 522 2940 (kysy koko selvitystä)

www.suomenkirjastoseura.fi   

Suomen kirjastoseura on vuonna 1910 perustettu kaikille avoin järjestö, joka tekee työtä kirjastojen puolesta. Kirjastoseura julkaisee Kirjastolehteä, kampanjoi ja järjestää mm. Kirjastopäiviä.