IFLAlta ja UNESCOlta on tullut uusi päivitetty versio Public Library Manifestosta. Sen ytimestä löytyvät mm. seuraavat asiat:
- kirjastojen asema tutkitun tiedon tarjoajana ja lukemisen edistäjänä kaikille ikäryhmille
- kirjastojen rooli kestävän kehityksen edistäjinä yhteisöllisenä toimijana, yhteiskunnallisen vuoropuhelun keskusteluareenana ja jakamistalouden alustana
- alkuperäiskansojen ja eri vähemmistöjen aseman parantamispyrkimysten tulee ulottua myös kirjastoihin
Uudistetun version kehyksenä on ollut se, kuinka yhteiskunnat toimivat informaatioteknologian mullistettua ihmisille tarjottavia palveluja ja miten tämä heijastuu myös yleisten kirjastojen tehtäviin. Mukaan on otettu linjaukset it-palveluiden tarjoamisesta ja siitä, että aineistojen tulee olla teknisestä toteutustavasta riippumatta kirjastojen välitettävissä asiakkailleen. Lukutaidon ja sitä myöden kirjoitustaidon edistäminen kaikissa ikäryhmissä tulee mainituksi, kuten pitääkin. Ei Suomessakaan vielä viisitoista vuotta sitten olisi pystytty kuvittelemaan, että luku- ja kirjoitustaito tulevat heikkenemään.
Haluan tuoda esiin pari esimerkkiä yhteisen, lujan julistuksen tarpeellisuudesta. Päättyvän kesän WLIC-konferenssissa Dublinissa Public Libraries Sectionin jäsen, norjalainen Elin Golten esitteli kirjastojen roolia julkisena keskusteluareenana käsittelevän väitöskirjansa tekoa varten tekemänsä kyselyn tuloksia. Kyselyssä paikallispoliitikoita pyydettiin vastaamaan kysymykseen siitä, onko mahdollista, että kirjaston budjettiin kosketaan, jos se pitää esillä esim. erilaista aatesuuntaa käsittelevää aineistoa kuin poliitikon oma puolue ajaa. Useammassa kuin yhdessä vastauksessa oli sanottu ”mahdollisesti”. Tämä antaa ajattelemisen aihetta.
Toinen esimerkki tulee Romaniasta, jossa ollaan uudistamassa kirjastolakia. Siihen haluttaisiin pykälä, joka takaisi sen, että puolueilla ei olisi mahdollisuutta linjata kirjastojen kokoelmista, vaan että kirjastonhoitajien ammattitaito varmistaisi tasapainoisen, vaikuttamisyrityksistä vapaan palvelun sananvapaus huomioon ottaen. Valmistelussa on kuitenkin tullut myös kapuloita rattaisiin, osa neuvotteluissa mukana olevista ei tahdo tätä linjausta lakiin. Mahdollisia vaikutuksia ei pidä yliarvioida, mutta tällaisen jarrutuksen motiivit mietityttävät. Manifestia siis tarvitaan edes jonkinlaiseksi kilveksi tällaisten kirjaston suvereniteettia vaarantavien vaikuttamisen varalle.
Moniarvoisuus tulee varmasti jatkossa vaikuttamaan kirjastojen toimintaan entistäkin enemmän. Kirjastot ovat globaalisti hiljaisesti ja ehkä osin tiedostamattaankin toteuttaneet enemmistön agendaa, tämäkin tulee ajan kanssa muuttumaan ja näkymään palveluiden järjestämisessä ja myös kokoelmien muodostuksessa, ja hyvä niin. Alan täytyy pystyä kyseenalaistamaan sisäinen eetos, jossa kirjastot automaattisesti nähdään tasavertaisuutta edistävinä humaaneina ja objektiivisina toimijoina.
YK:n suoriutumista valtavalla tehtäväkentällään kritisoidaan syystäkin. UNESCO on kuitenkin omalla sektorillaan onnistunut paremmin. Mitä meille jäisi, jos kyseenalaistamme luottamuksemme yleismaailmallisiin, kestäviin arvoihin? Kirjastotyön kaikki osa-alueet ponnistavat tällaisista arvoista.
Manifesti siis on IFLAn Public Libraries Sectionin (PLS) ja Unescon Information For All (IFAP) -ohjelman yhteistyön tulos. Vuonna 2020 PLS lähetti kirjastoille kyselyn siitä, miten manifestia on käytetty ja kuinka sitä tulisi uudistaa. Vastauksia saatiin yli 600, ja niitä hyödynnettiin yhdessä IFAPn kriteerien kanssa. Muuttunut toimintaympäristö näkyy manifestin päivitetyssä sisällössä.
IFLAn ja UNESCOn yhteinen Public Library Manifesto on julkaistu alun perin vuonna 1949 ja on siitä lähtien toiminut kirjastoalan kansainvälisenä huoneentauluna. Sen sisältö on toki muuttunut vuosien varrella yhteiskuntien muuttuessa. Edellinen versio julkaistiin vuonna 1994, jonka jälkeen yleisten kirjastojen vastuut ovat eittävästi merkittävästi laajentuneet. Oli siis korkea aika saada asiakirjasta uudistettu versio.
Public Library Manifesto on luettavissa täällä.