Tällä viikolla Helsingin Sanomissa kannustettiin palaamaan lukutaitokeskustelussa perusasioihin. Oli ilahduttavaa, että vilkkaassa aiheesta käytävässä keskustelussa lukutaito ymmärretään laajasti, ja että sen puutteilla on vakavia seurauksia paitsi ihmiselle itselleen, myös koko yhteiskunnallisen päätöksenteon kannalta. Kaikki keinot erilaisten lukutaitojen edistämiseen ovat tervetulleita.
On kuitenkin huolestuttavaa, että kirjoituksessa kirjastot perinteisenä matalan kynnyksen lukemisen edistäjänä unohdettiin täysin. Suomen kirjastoissa henkilökunta tekee tätä työtä paitsi spontaanien kirjastokävijöiden, myös ohjelmallisesti varhaiskasvatuksen, peruskoulun, lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten kanssa. Tätä työtä tekevät erityisesti kirjastojen kirjavinkkarit mutta käytännössä koko neuvontatyötä tekevä henkilöstö.
Monissa kunnissa koulun ja kirjaston välillä on solmittu yhteistyösopimus, jonka puitteissa joko luokka-asteet tekevät huolellisesti suunniteltuja kirjastovierailuja tai kirjavinkkari vierailee kouluilla. Ruotsissa erityiset koulukirjastot on kirjattu lakiin, Suomessa taas on valittu toinen tie, ja koulujen kirjastopalvelut ovat yleisten kirjastojen hoidossa. Lukemisen edistäminen kuitenkin on kirjattu myös Suomen kirjastolakiin yleisen kirjaston tehtäviin.
Parhaillaan maassamme on käynnissä koko Suomen yhteiseen e-kirjastoon tähtäävä hanke, joka parantaisi myös e-kirjojen saatavuutta kirjastoista. Tämäkin edistää yhdenvertaisuutta, kun toivon mukaan kirjat tulevaisuudessa löytävät kirjastokortin avulla tiensä helpommin myös vaikkapa puhelimiin, asuinpaikasta riippumatta.
Kirjoittaja on Suomen kirjastoseuran toiminnanjohtaja.