Osa nuorten tekemisistä tuntuu kolmekymppisen käpykaartilaisen ensipähkäilyllä ihan päättömiltä.
SUPERLUKUFRIIKEILLE ysäriteinille kirjaston funktio oli kristallinkirkas: syli täyteen luettavaa, tiskille, ovelta kiittimoinähhääntaas ensi viikolla. 2010-luvun teinit tupsahtavat kirjastoon mitä moninaisimmista syistä: lainaamaan, pelaamaan, bussia odottamaan ja eväitä syömään. Ilmainen netti, mahdollisuus saada lisää virtaa iphoneen ja ilmainen hyyskä (wc). Valideja pointteja nekin.
NUORET ovat kuitenkin monessa manifestissa se porukka, joka herättää tunteita. Huolta: kun kirjastonkäyttö on vähentynyt ja lukeminen ei kiinnosta.
Mitä kirjastolaiset silloin tekevät? Kysyvät tietysti. Nuorilta on udeltu konstilla jos toisella toiveita joko unelmien kirjastoon tai pienempiin entraamisiin. Toivelistan kärjessä on usein persystävälliset tuolit, omaa tilaa olemiseen, pelaamiseen ja tekemiseen, mukavia lukupaikkoja ja tarpeeksi suosikkikirjoja. Rauhaa ja hiljaisuutta, mutta myös ääntä ja vimmaa. Eikä kytkyä lastenosastoon, tack.
VIIME vuosina puhetta on herättänyt sosiaalisen kirjaston ajatus, jossa kirjasto muuttuu enemmän tekemisen ja olemisen paikaksi kokoelmavetoisen lainaamon sijaan. Monissa ilmansuunnissa askeleet ovatkin menneet tähän suuntaan, varsinkin uusissa ja remppavasaran alla olevissa kirjastoissa. Tilasuunnittelu on tuhannen taalan paikka, koska kirjasto profiloituu edelleen selkeästi fyysisten tilojensa kautta. Mitä haluamme olla?
KUNTIEN tilanteet ovat erilaiset: osassa maata kirjasto kilpailee teinien vapaa-ajasta lähinnä marketin tuulikaapin kanssa, toisaalla tekemistä riittää melkein 24/7. Huonoimmassa mahdollisessa tilanteessa kirjastosta tulee temmellyskenttä, jossa kenelläkään ei ole hyvä olla. Vuoden lopussa huonoja uutisia kuului Pyhtäältä, jossa omatoimikirjaston aukiolon rajoittamista alaikäisiltä pohdittiin menon yltyessä liian rajuksi. Toisaalta häiriökäyttäytymisenkin raja on häilyvä: osalle jo nuorisoporukan tuleminen kirjastoon ja normaaliäänellä juttelu on liikaa.
ON ihan turha kieltää sitä, että osa nuorten tekemisistä tuntuu kolmekymppisen käpykaartilaisen ensipähkäilyllä ihan päättömiltä. Miksi räpsiä selfieitä, kun ympärillä on rutosti lukemattomia kirjoja? Siinäpä se – mitä kauemmaksi omat nuoruusvuodet jää, sitä enemmän syytä on juonia nykyisiä ja tulevia kirjastobisneksiä yhdessä rintamassa teinien kanssa.
Kirjoittaja on Joensuun seutukirjaston nuorten kirjastonhoitaja
