Etusivu> Kirjastolehti > Viherpeukaloita ja lukutoukkia

Viherpeukaloita ja lukutoukkia

Tikkurilan kirjaston kaupunkiviljelmä

Kirjastoissa ja puistoissa on yllättävän paljon yhteistä. Molemmat kutsuvat viihtymään.

Puistoilla ja kirjastoilla on yhteistä esimerkiksi se, että molemmat ovat julkisia ja epäkaupallisia tiloja, joissa voi viettää aikaa yhdessä ja yksin.

Kotkan pääkirjaston kirjastovirkailija Sari Heino löytää muitakin yhtäläisyyksiä.

”Puistojen monipuolisuus on yhtä runsasta kuin kirjastojen tarjoamat palvelut, ja kirjallisuuden monipuolisuutta voi rinnastaa kasvien kirjoon.”

Kotkan pääkirjasto on Sibeliuksenpuiston ja Palotorninvuorenpuiston tuntumassa. Keväällä kirjastossa näkyivät myös muut puistot, kun siellä esiteltiin tuore Puistopääkaupunki Kotka -kirja.

Yksi teoksen puistoista on Jokipuisto, jonka vieressä on Karhulan lähikirjasto.

Kirjastovirkailija Anne Vilskan mukaan Jokipuisto on luonteva paikka kokoontua.

”Kirjasto on osallistunut puiston tapahtumiin satutuokioilla, lukukoirapiknikeillä ja kirjavinkkauksilla.”

Kotkan puistoihin kuuluu myös neljä siirtolapuutarha-aluetta. Niiden vaikutus näkyy lainatuimmissa puutarhakirjoissa.

Viidentoista lainatuimman kirjan joukosta löytyy peräti kolme siirtolapuutarhakirjaa: Ilkka Falckin Pieniä puutarhaunelmia, Stiina Kiiverin Mökki ja pelakuu: kurkistuksia siirtolapuutarhaan sekä Mirja-Riitta Siivosen Siirtolapuutarha: kaupunkilaisten paratiisi.

Kirjastoissa yllytetään iskemään kädet multaan. Esimerkiksi Karhulan kirjastossa vietetään keväisin kasvienvaihtoviikkoa.

Monissa kirjastoissa taimien vaihdosta on tullut jokavuotinen tapahtuma. Joihinkin on perustettu myös siemenkirjasto. Lainatuilla siemenillä voi viljellä valitsemaansa lajiketta, jonka siemenet kerätään talteen. Osa siemenistä palautetaan takaisin kirjastoon.

Viikin kirjastossa puutarha on muutakin kuin sesonkipiikki lainaustilastoissa. Kirjasto sijaitsee Helsingin yliopiston hallinnoimassa infokeskus Koronassa, jossa voi viipyillä paitsi kirjahyllyjen myös vihreiden puskien vierellä.

”Rakennuksessa on yhteensä kolme puutarhaa, joista roomalainen puutarha sijaitsee kaupunginkirjaston yhteydessä, Niilin puutarha yliopiston kirjaston yhteydessä ja japanilainen puutarha rakennuksen kellarikerroksessa, jossa on opiskelutiloja”, kertoo kirjastonjohtaja Mari Heino.

Kun Viikin kirjastoon suunniteltiin remonttia, asiakkailta kysyttiin, mitä he haluaisivat kirjastossa säilyttää.

”Puutarhat saivat paljon mainintoja. Siitä voi päätellä, että ne ovat ihmisille merkittävä asia.”

 

Kuvassa Heidi Kuutti & Tikkurilan kirjaston kaupunkiviljelmä, 2021.