Historioitsija Teemu Keskisarjan mielestä internet levittää laiskottelua, heikentää tuottavuutta sekä näivettää journalismia ja vakavasti mietityn kulttuurin tekemistä.
Historioitsija Teemu Keskisarjan mielestä internet levittää laiskottelua, heikentää tuottavuutta sekä näivettää journalismia ja vakavasti mietityn kulttuurin tekemistä.
Tänä päivänä, kun lähes kaikki pääministeriä myöten ovat mukana sosiaalisessa mediassa, tuotteistavat itseään ja julistavat mielipiteitään Facebookissa, Twitterissä ja blogeissa, on virkistävää törmätä toisinajattelijaan.
Historioitsija, Suomen ja pohjoismaiden historian dosentti Teemu Keskisarja inhoaa internetiä ja erityisesti sosiaalista mediaa.
”Internet on viheliäinen. Siitä ei ole ollut mitään hyötyä työn tuottavuudelle, päinvastoin”, hän tuhahtaa.
Keskisarjalla on perustelut väitteelleen. Hän on tehnyt lukuisia tilaustöitä yrityksille ja niiden historiaa tutkiessaan tullut siihen johtopäätökseen, että internet levittää laiskottelua.
Esimerkiksi avokonttorien yleistyminen ei Keskirajan mukaan johdu siitä, että haluttaisiin säästäätilaa. Vierustoverit ovat ainoa keino edes jollain lailla kontrolloida sitä, etteivät työntekijät käytä koko työaikaansa sosiaalisessa mediassa.
”Missään työpaikalla internet tai tietotekniikka ylipäätään ei ole tuonut säästöjä. Yliopistolla riitti ennen jokunen kanslisti tiedekuntaa kohti. Nyt siellä on monta käytävällistä atk-heppuja, jotka tekevät saman asian monimutkaisemmin ja ilkkuvat tyhmille humanisteille.”
Mutta ennen kaikkea Keskisarja vihaa internetiä siksi, että se on näivettänyt kirjan myyntiä ja kaiken painetun sanan, vakavasti mietityn ja aikaa vaativan kulttuurin tekemistä.
”On täysin valheellista puhua tietoyhteiskunnasta, kun tiedämme, että suurin osa internethauista kohdistuu pornografiaan ja ajankäytön kakkosena seuraa Facebookin ja Twitterin keinoelämä, missä en näe mitään myönteistä.”
Teemu Keskisarjan tietokirjat myyvät hyvin ja ovat kirjastossa lähes aina lainassa, joten syy internet-vihamielisyyteen ei johdu katkeruudesta. Eikä hän ihan kaikkea nettiin liittyvää sentään tuomitse: ”Ei minulla ole mitään Wikipediaa tai sähköpostia vastaan, käytän niitä itsekin. Myös kirjaston tietokannoista ja digitaalisista arkistoista on paljon hyötyä. Mutta hyvän määrä on aivan suhteettoman pikkuruinen verrattuna siihen pahaan ja turhaan, mitä internet on tuonut ihmisten vapaa-ajan ja työajan käyttöön.”
IHMISTEN KIPUKYNNYS ON LASKENUT
Teemu Keskisarja on poikkeuksellinen historiantutkija. Hän keskittyy tavallisiin ihmisiin suurmiesten sijasta, ja kirjoittaa mukaansatempaavaa kaunokirjallista tekstiä aiheista, jotka kiinnostavat universaalisti: seksistä (perversioista), väkivallasta (sodista) ja rahasta (yritysten historiikit).
Mehukkaimmat tiedot ihmiskohtaloista Keskisarja löytää oikeuslähteistä.
”Rikollisuuden kautta saa hirveästi tietoa menneiden vuosikymmenien tavallisten ihmisten elämästä, mikä jää tyystin yliopistomaailman ulkopuolelle. Oikeudenkäyntipöytäkirjojen rivien välistä näkee, miten esivanhempamme elivät savupirteissään. Rikoshistorian kautta myös oppii, että menneisyys ei suinkaan ole kadotettu paratiisi. Ajatelma yhteisöllisestä maalaiskylästä, jossa kaikki naapurit välittivät toisistaan, toistuu sanomalehdissä kylmän urbaanielämän vastakohtana. Se on ihan hömppää.”
Onko nykyään siis paremmin?
”Nykyään on täsmälleen yhtä hyvin. Elämä sapettaa ja ahdistaa meitä täsmälleen saman verran kuin sodissa tai nälänhädässä kituneita esi-isiä. Ihmisen kipukynnys vain muuttuu aikojen saatossa. Itse kipu ei vähene, jos kohta ei lisäännykään. ”
Keskisarjaa ärsyttää puhe nuorison mielenterveysongelmista. ”Että ne olisivat muka lisääntyneet. Eihän eläkepäätösten ja hoitokäyntien määräjohdu mistään muusta kuin siitä, että nyt on ensimmäinen aikakausi, jolloin on käytössä mielenterveyspalvelut ja lääkkeet. Ihmisten kipukynnys on nykyään niin alhaalla, että jos tyttöystävä jättää, pääsee kolmeksi vuodeksi masennuksen vuoksi eläkkeelle ja jää sille tielleen.”
Kipukynnyksen madaltuminen näkyy tutkijan mielestä myös työpaikoilla: ”Kun yliopistossa tutkijat juoruilevat kahvihuoneessa toisistaan tai professori moittii alaisen huonoa työtä, se on työpaikkakiusaamista tai työilmapiirin ongelma. Ennen vanhaan edes selkäsauna pellolla tai rakennustyömaalla ei kaatanut maailmaa.
KANSAINVÄLISTYMISKIIMA UHKAA KIRJOITUSTAITOA
Tietokirjojen on jo pitkään arveltu siirtyvän kokonaan sähköisiksi. Mitä Keskisarja tästä ajattelee?
”Julkaisumahdollisuudet ovat melkeinpä parempia kuin kirjailijat ansaitsivat. Kustantajat ovat hillittömän kulttuuritahtoisia ja painavat joka vuosi hyllymetreittäin sellaisiakin kirjoja, joita ei kukaan osta. Kirjoja julkaistaan tänään luultavasti enemmän kuin ikinä, vaikka ostajamäärä on suhteessa pienempi kuin koskaan. ”
”Minulla ei ole mitään e-kirjaa vastaan. Ihan sama, kunhan tekstin joku lukee.”
Historiantutkimusta ei Keskisarjan mukaan uhkaa juuri muu kuin historioitsijoiden ammattitaidon yksipuolisuus.
”Rahaa on ja puitteet ovat kunnossa, mutta yksi puuttuu ja sen mukana kaikki: kirjoitustaito. Se on useimmilla yliopistosta valmistuneilla historiantutkijoilla niin viheliäinen, etteivät he pysty puhuttelemaan – tai ehkä eivät haluakaan puhutella – sitä kansankerrosta, jokalainaa kirjastosta tietokirjoja.”
Kirjoitustaitoa syövyttää Keskisarjan mielestä ”kansainvälistymiskiima”, jonka vuoksi englanninkieli on tullut hallitsevaksi yliopistolla. ”On meritoivaa kirjoittaa mukamas kansainvälisiä artikkeleita englanniksi, vaikkei niitä oikeasti lue kukaan. Kirkkaan suomen kielen ja kerronnan taito on uhanalainen.”
“Ennen historioitsijalla oli kutsumus valistaa kansaa ja laajentaa sen itseymmärrystä kertomalla esi-isien kohtaloista. Nykyään kutsumuksena tuntuu vallitsevantuputtautuminen maailmanlaajuiseen tiedeyhteisöön. Tosiasia on, että jos kirjoitat Suomen historiasta englanninkielisen artikkelin, sitä ei lue juuri kukaan. Ketään muuta kuin suomalaista ei kiinnosta Suomen historia. ”
KÄÄNTÄJÄT VIHOVIIMEISIÄ NÄLKÄTYÖLÄISIÄ
Keskisarjaa suututtaa, että heikennämme ilmaisua kirjoittamalla vieraalla kielellä. Hänen mielestään on silkkaa typeryyttä kirjoittaa omalla ”tönköllä englannilla” samaan aikaan, kun Suomessa on todella taitavia kääntäjiä työttöminä.
”Kääntäjäthän ovat viimeisiä nälkätyöläisiä, he saavat, jos mahdollista, vieläkin huonompaa palkkaa kuin kirjastonhoitajat. Kyllä hyvälle kirjalle hyvä kääntäjä löytyy.”
Vaikka Keskisarja on tässä haastattelussa ehtinyt sivaltaa sanan säilällä aika moneen suuntaan, ei hän säästele itseäkään. Hän haukkuu ohimennen myös oman kielitaitonsa ja yleissivistyksensä ohkaiseksi.
Suomen historiasta hän tietää, eikä muu kiinnostakaan. ”Jos minut istutettaisiin pöytään jonkun skotlantilaisen tai japanilaisen historiantutkijan kanssa, en keksisi mitään puhuttavaa, mutta suomalaisen spurgun kanssa voin hyvin keskustella talvisodasta, koska olemme samaa lihaa ja verta, ja se on tapahtunut esi-isillemme.”
KIRJASTO TYÖHUONEENA
Kun puhe kääntyy kirjastoihin, ryppy historiantutkijan kulmakarvojen välissä siliää. Kirjastoista hänellä ei ole paha sanottavaa.
”Kirjastot merkitsevät minulle tavattoman paljon. ”
Keskisarjalla ei ole edes työhuonetta, vaan hän työskentelee mieluummin kirjastossa kuin jossain ”tylsässä kopperossa”. Hänet voi nähdä vaikkapa Viikin tiedekirjastossatai Työväenliikkeen kirjastossa aineistoon syventyneenä. Sen sijaan yliopiston nykyisessä pääkirjastossa, Kaisa-talossa historiantutkija ei viihdy. Siellä liian iso osa historian lähdekirjoista on ahtaassa, ikkunattomassa kellarissa.
Kaupunginkirjasto on akateemisellekin tutkijalle aivan korvaamaton. ”Jos yhtäkkiä tarvitsen monta kymmentä kirjaa, tietenkin varaan ne kaupunginkirjastosta. Saan ne sieltä kaikki yhteen pisteeseen eikä se maksa kuin euron per kirja (toim. huom. varausmaksut poistuivat haastattelun jälkeen). Säästän siinä monen päivän juoksemistyön. ”
Keskisarja myöntää seuraavansa silloin tällöin omien teostensa varaustietoja.
”Varausjono on aika hyvä indikaattori, kiinnostaako teos ihmisiä. Myydyistä kirjoista iso osa annetaan lahjaksi ja ehkä vain neljäsosa luetaan. Mutta varaus kirjastosta todistaa omaehtoisesta aikomuksesta lukea ja johtaa vähintään selailuun. Kiinnostavaa on myös nähdä, mikä lainausmääriin vaikuttaa. Esimerkiksi televisio-esiintymiset eivät näy varausjonoissa sanottavasti, kun taas lehtijutuilla, etenkin Hesarilla, on suuri vaikutus.
Painetulla sanalla on yhä paljon valtaa, mutta tulevaisuus on epävarmaa. Melkein koko media-ala pelkää työpaikkojensa puolesta. Keskisarjan mielestä on oikein, että tiedotusvälineet muuttuvat tekniikan kehittyessä, mutta painetun sanan tilalle ei ole tullut muuta kuin hömppää, klikkausjournalismia ja perusteettomien mielipiteiden ja ilkeyksien levittämistä.
”Eihän se voi vaikuttaa kuin huonontavasti, jos kaikilta tv-kanavilta ja lehdistä irtisanotaan ihmisiä.
KIRJASTOT TURHAAN PANIIKISSA
Myös kirjastot ovat paniikissa median murroksessa. Keskisarjan mielestä se on turhaa. ”Eikö se toimi ihan helvetin hyvin, jos on vuodessa jotain satamiljoonaa lainaa?”
”Kirjastot on uskomattoman hyvin pitäneet pintansa siihen nähden, miten kirjan myynti on laskenut. Lisäksi kirjastoilla on loistavat paikalliset verkostot, joilla ne saavat väen liikkeelle, vaikka kilpailu ihmisten vapaa-ajasta on kovaa. Kun esimerkiksi käyn jossain pienessä kirjastossa puhumassa, siellä saattaa olla 50 kuulijaa!”
Kirjastojen konsepti siis toimii, mutta lainauskorvauksiin Keskisarjalla olisi uusia ajatuksia. ”Nehän on vain muutamia senttejä per lainaus. Olisiko mahdollista luoda järjestelmä, jossa lainakirjasta tykännyt voi nappia painamalla antaa euron tipin kirjoittajalle? Verottaja tuskin kiinnostuisi näistä summista, jotka kuitenkin ilostuttaisivat vaikkapa köyhää runoilijaa. Tippijärjestelmän etu olisi se, ettei suomalaisten tarvitsisi sillä rahoittaa upporikkaita ulkomaalaisia menestyskirjailijoita.”
TEEMU KESKISARJA, s. 1971
- Valmistui ylioppilaaksi vuonna 1990 ja kävi jonkin aikaa kansanopistoa sekä opiskeli historiaa avoimessa korkeakoulussa.
- Pelasi shakkia SM-tasolla 1990-luvulla
- Valmistui kahdessa vuodessa Helsingin yliopiston historianlaitokselta maisteriksi ja sitten kahdessa vuodessa tohtoriksi. Hänen tohtorinväitöskirjansa käsitteli seksuaalirikollisuutta 1700-luvun Suomessa.
- On käsitellyt teoksissaan (n. 15 teosta) talouden, rikollisuuden ja suomalaisuusliikkeen historiaa.
- 2013 teos Viipuri 1918 valittiin Tieto-Finlandia-ehdokkaaksi.
- Toimii Suomen ja Pohjoismaiden historian dosenttina Helsingin yliopistossa ja kirjoittaa tilaustöinä yrityshistorioita.
Keskisarja suosittelee:
1. Kalle Päätalo, Iijoki-sarja
2. Väinö Linna, Täällä Pohjantähden alla
3. Kalervo Palsa, Kalervo Palsan päiväkirjat
4. Heikki Ylikangas, Härmän häjyt ja Kauhavan herra
5. Pekka Tarkka, Pentti Saarikoski
Mikä kirja on vaikuttanut elämääsi eniten ja miksi?
”Iijoki-sarjan luin melko myöhäisellä iällä ja vasta sen vaikutuksesta aloin arvostaa työn tekemistä. Päätaloa kunnioitan myös Koillismaan kadonneen kielen ja kulttuurin tallentajana. Iijoki-sarjan arjenhistorialliseen ja kansatieteelliseen merkitykseen verrattuna ovat akateemiset historiantutkimukset höpöjuttuja.”
