Tietokirjailija Vuokko Hurme oivalsi, että lapsille kiinnostavin kirjojen aihe ovat lapset itse.
Kirjailija Vuokko Hurmeen lapsuudenkodissa leikittiin ja keskusteltiin paljon. Hänen vanhempansa olivat toimittajia, ja ihmisoikeusasiat olivat kotona paljon esillä. Oikeamielisyys ja heikompien puolustaminen olivat itsestäänselvyyksiä.
”Vanhempani tarttuivat ideoihini ja toteuttivat niitä kanssani. Meillä ei paljon hiuksia kammattu, vaan mentiin ja tehtiin”, Hurme sanoo.
Hurme oli pienestä asti tarinankertoja. Hän leikitteli kielellä, maalasi, piirsi kuvia ja kirjoitti kertomuksia. 14-vuotiaana hän hoiti tuttavien vauvaa ja huomasi, että lasten kanssa oleminen tuntui hänestä luontevalta.
Mielikuvitustaan ahkerasti hyödyntävä tyttö oli perheen ainokainen. Hän oli kiinnostunut lasten tavasta katsoa maailmaa. Ystäviensä kanssa hän ideoi tarinoita ja leikkejä.
”Tarinoissa yhdistyivät kuvat ja tarinat ja niiden lisäksi kasvatus ja pedagogiikka, vaikka sitä en silloin vielä tajunnutkaan.”
Ensimmäiset kirjat julki
2000-luvun alussa Hurme opiskeli kasvatustiedettä ja kiinnostui taidekasvatuksesta. Hän kirjoitti juttuja perhe- ja kasvatusaiheisiin lehtiin. Vuonna 2008 häneltä ilmestyi koko perheen opas Tehdään taidetta.
Perheeseen syntyi toinen lapsi. Hurme valvoi tyttären levotonta unta ja alkoi hiljaisissa hetkissä hahmotella ajatusta lasten tietokirjasta.
”Mietin, millaiset asiat kiinnostivat niitä lapsia, joita olin ohjannut sanataiteen parissa. Yhä uudestaan ajatukset palasivat lapsiin itseensä. Mikä voisikaan olla innostavampi ja kiehtovampi aihe lapsille kuin lapset.”
Niin syntyi Pikkurillin käsikirja. Viime keväänä ilmestyneessä tietokirjassa lapsille kerrotaan muun muassa lasten kehityksestä ja lapsuuden historiasta.
Hurmeen mielestä leikki- ja alakouluikäisille on tarjolla hyviä tietokirjoja, mutta välillä hänestä tuntuu, että kirjojen kohderyhmä on hukassa.
”Poikkeuksena ilahduttavat vaikkapa Tatut ja Patut, joissa yhdistellään ronskisti höpöä ja tietoa ja luotetaan lukijaan itseensä.”
Palaute palkitsee
Kirjoittaessaan ja ideoidessaan Hurme kyselee ja keskustelee paljon omien 8- ja 5- vuotiaiden lastensa kanssa. Etenkin esikoiselta tulee terävää kritiikkiä.
”Mikään ei ole arvokkaampaa kuin palaute suoraan 8-vuotiaalta, joka osaa kertoa hyvin tarkkaan, mikä tekstissä toimii ja mikä ei, mikä on uskottavaa ja mikä liian hankala ymmärtää.”
Hurmeelta ilmestyy elokuussa esikoisromaani Kiepaus. Kirja on dystooppinen kuvaus maailmasta, joka on kääntynyt ylösalaisin. Tarina kerrotaan 8-vuotiaan Lennan näkökulmasta. Hurmetta on kiehtonut ihmisen selviytyminen äärimmäisissä olosuhteissa etenkin psykologisesta näkökulmasta. Inspiraationa oli tv-sarja The Walking Dead.
Nuorisokirjallisuudessa dystopiat ovat olleet viime vuosina suosittuja, mutta Hurmeen kirja on suunnattu alakouluikäisille. Romaanin kirjoittaminen lähti liikkeelle vähän kuin varkain.
”En oikeastaan koskaan uskonut, että minusta voisi tulla lasten fiktiokirjailijaa. Lopulta Kiepauksen kirjoittaminen kävi yllättävän luontevasti ja helposti.”
Kaikesta voi kirjoittaa
Hurmeen mielestä lapsille voi ja pitää kirjoittaa aiheesta kuin aiheesta. Kiepaus-romaanissa käsitellään esimerkiksi yltäkylläisyyteen ja maahanmuuttoon liittyviä teemoja. Hurme pohti pitkään, miten voi kirjoittaa lapsille dystopiaa, joka ei ole liian synkkä tai pessimistinen.
”Minua kiehtoi se, miten voidaan luoda lämmin ja jopa iloinen kertomus maailmasta, joka aikuisten näkökulmasta katsottuna on monella tapaa pielessä. Miten sen maailman voi turvallisin mielin lukea tai antaa luettavaksi lapselle?”
Kirjailija joutui itse kohtaamaan varhaisteini-ikäisenä omia pimeitä puoliaan, aggression ja keskeneräisyyden tunteita, kun perheessä elettiin tuulisia aikoja. Vaikeiden asioiden käsittely kirjallisuuden kautta on Hurmeen mielestä välttämätöntä.”Kaikissa meissä on valoisia ja synkkiä puolia, myös lapsissa.”
Hurme on lukenut omille lapsilleen Grimmin satuja, joiden väkivaltaisuus ja makaaberius saattavat tuntua tänä päivänä ylenpalttisilta. Tarinan avulla voi kuitenkin käsitellä monenlaisia asioita turvallisesti.
”Uskon, että tarinan lopulla on suuri merkitys. Jos tarina päättyy onnellisesti, se voi nollata kaiken muun sadussa kerrotun.”Esimerkiksi elokuvien visuaaliset ärsykkeet ovat toinen juttu. Lapsen mielikuvitus luo tekstiin maailman hänen omista lähtökohdistaan käsin toisin kuin elokuvissa, joissa visuaalinen maailma on valmiiksi mietitty.
”Lukemishetki, kasvokkain tapahtuva kommunikaatio ja kohtaaminen lapsen ja aikuisen välillä on identiteettimme kannalta iso muovaaja. Kaikkihan lähtee kielestä. On hirveän iso menetys, jos se jää pois.”
Vaikka vanhemmuus ja perhearki eivät ole aina helppoa, Hurme toivoo, että vanhemmat löytäisivät sen pienen, kiireettömän tuokion tarinoinnin ääreltä.
Tekniikka avuksi
Hurmeen mielestä pitäisi kiinnittää huomiota siihen, miten lapset tavoittavat kirjat ja miten ne tuodaan heille esille. Perinteisen kirjan ohella nykyteknologia tarjoaa luovia mahdollisuuksia.
”Älylaitteet eivät saa olla mörköjä, vaan jos lapselle tuntuu luontevalta sukeltaa tarinankerronnan tai muun tekstin maailmaan esimerkiksi videokuvasovelluksen tai jonkun pelillisen työkalun kautta, niin silloin se mahdollisuus pitää suoda.”
Myös kuilu korkean ja populaarin lukemisen välillä on höllentynyt, ja tärkeää onkin, että lapsille luettaisiin ihan mitä vaan, vaikka sarjakuvia.
Hurmeen mielestä kirjastot ovat onnistuneet ottamaan median murroksen ja siihen liittyvät uudistukset hienosti omakseen. Kirjastoista on tullut viihtymispaikkoja ja -keskuksia, joissa lapset ja nuoret voivat viettää aikaa monenlaisen tekemisen parissa. Hurmeen mielipaikka on Kallion lähikirjasto. ”Kirjasto on tänä päivänä kulttuurikeskus, jossa on tarjolla sisältöä monen ikäisille. Siellä ovat myös aarteet, eli kallisarvoinen kirjallisuuden perinne. Jos kirjaston muu tarjonta houkuttaa yhdenkin lapsen avaamaan kirjan, on sen muun tarjonnan hankkiminen kannattanut.”
Vuokko Hurme
Taidekasvattaja, toimittaja, lastenkirjailija.
Asuu: Helsingissä Kalliossa.
Perhe: puoliso ja kaksi lasta.
Elokuussa ilmestyy Kiepaus-romaani.
Kesäkuussa ilmestyy Karjukirja, katu-uskottava puuhakirja, jossa on luovaa tekemistä esikoulu- ja kouluikäisille.
Työn alla ovat ikääntymistä käsittelevä lasten tietokirja sekä huvipuistoja käsittelevä lasten tietokirja.
Toimii Lastenkulttuuriyhdistys LAKU ry:n puheenjohtajana sekä kirjoittaa lapsiperheen tekemisvinkkejä esittelevää Mitä mä tekisin? -blogia.
