Joku tulee kirjastoon siksi, että rakastaa lukemista. Toisen on tultava, koska siellä on sähköä. Libanonilaisen kirjastonhoitajan Cosette Azzin mielestä parasta on nähdä, kuinka asiakkaat nauttivat ja hyötyvät kirjaston palveluista.
Kirjastonhoitaja Cosette Azzi kuulee usein työssään asiakkaiden kuulumisia. Libanonin pääkaupunki Beirutissa sijaitsevassa kirjastossa ei ole palautusautomaattia, joten kirjat palautetaan Azzille.
Asiakkaat puhuvat mielellään paitsi itsestään, myös perheenjäsenistään.
”Tykkään jutella ihmisten kanssa ja tiedän heistä kaikenlaista”, Azzi sanoo nauraen.
Hän on työskennellyt kirjastossa siitä asti, kun se avattiin yli 15 vuotta sitten.
Asiakaspalveluun kuuluu kirjastokorttien myöntämistä ja kirjaston esittelyä uusille kävijöille. Azzi järjestää työpajoja ja tilaisuuksia ja valitsee kulloiseenkin teemaan liittyviä kirjoja. Hän vastaa kokoelmasta, kirjojen hankinnasta, asettelusta ja luetteloinnista.
”Teen täällä kaiken, sillä olen ainoa kirjastonhoitaja.”
Pienen julkisen kirjaston kokoelmassa on noin 10 000 nimekettä. Hyllyiltä löytyy lukemista arabian, ranskan ja englannin kielillä. Suurin osa kirjoista on taidekirjoja. Kokoelma sopii tähän tilaan, sillä naapurissa on teatteri ja museo.
Kirjastossa tapaa kävijöitä eri puolilta Libanonia.
”Ihmisiä tulee kauempaakin, vuoristosta, etelästä ja pohjoisesta.”
Kirjastonhoitaja raportoi kävijämäärät ja lainattujen kirjojen määrät.
Toisinaan on soitettava puhelu asiakkaalle, jonka lainaama kirja on myöhässä.
Kansalaisjärjestö ylläpitää
Kirjastoa ylläpitää kansalaisjärjestö nimeltä Assabil. Järjestöllä on Beirutissa kaksi muutakin kirjastoa. Ensimmäinen aukesi yli parikymmentä vuotta sitten Bachouran alueella. Azzi on työskennellyt järjestössä vuodesta 2005 alkaen.
Kaikissa kirjastoissa järjestetään erilaista toimintaa, kuten tarinankerrontatuokioita, kirja- ja elokuvakerhoja, kirjailijavierailuja, väittelytilaisuuksia sekä käsityö- ja taidepajoja. Syy on yksinkertainen.
”Koska täällä on sähköä vuorokauden ympäri.”
Libanonin talous romahti vuonna 2019. Talouskriisiin liittyy vakava energiapula. Valtion sähköyhtiö ei kykene tuottamaan ja jakelemaan riittävästi sähköä. Korvaava, yksityisillä generaattoreilla tuotettu sähkö on suurelle osalle ihmisistä liian kallista, eikä sitä välttämättä ole saatavilla.
Kirjaston läheisellä yliopistolla on generaattori, josta saadaan sähköä.
”Jos ihmisillä ei ole kotona internettiä, he tulevat kirjastoon opiskelemaan ja työskentelemään. Tai jos heillä ei ole kotona sähköä, he tulevat lataamaan puhelinta tai kannettavaa tietokonetta.”
Kirjastojen kävijämäärä on viime vuosina kasvanut. Monilla perheillä ei ole mahdollisuutta rekisteröidä lapsia harrastuksiin, joten kirjaston tapahtumiin osallistutaan aiempaa enemmän.
Painotus kirjallisuudessa
Kirjastossa järjestettävä toiminta liittyy aina kirjoihin.
”Jos meillä on tilaisuus, jossa on musiikkia, esillä on kirja vaikkapa kyseisen musiikin säveltäjästä.”
Assabil-järjestön kokoelmissa on kaikkiaan noin 50 000 kirjaa. Kirjastosta löytyy tietysti myös muita kuin taidetta käsitteleviä kirjoja.
”Self helpiä, psykologiaa, historiaa, uskontoa. Ja tietysti romaaneja.”
Lainausmäärät ovat Beirutissa kasvussa.
Avoinna yhdeksään
Kirjasto on nykyisin perjantaisin auki yhdeksään asti illalla. Silloin kirjastoa pitävät auki vapaaehtoiset. Aukioloa on laajennettu, jotta uudet kävijät löytäisivät kirjastoon.
”Tapaan edelleen ohikulkijoita, jotka eivät ole ennen nähneet tätä kirjastoa ja ihmettelevät, onko Libanonissa jotain tällaista.”
Azzin mielestä vaikeinta kirjastotyössä on epävarmuus jatkosta. Talouskriisin takia moni kirjasto Libanonissa on sulkeutunut. Beirutin kunta tuki aiemmin Assabil-järjestöä rahoittamalla vuokria, sähköä ja palkkoja. Talouskriisin myötä tuki loppui. Muiden lahjoittajien tuki on aina ollut olennaista toiminnan järjestämisessä. Nykyisin kaikki kirjastojen pyörittämiseen tarvittavat varat on löydettävä muilta tahoilta kuin kunnalta.
”Koko ajan pitää miettiä, olemmeko seuraavana vuonna auki.”
Kansalaisjärjestöllä on vastuullaan paljon. Cosette Azzi kokee työssään olevansa paitsi kirjastonhoitaja, usein myös sosiaalityöntekijä, psykoterapeutti tai taidekoulun opettaja. Siksi hänen tärkein toiveensa on, että löytyisi keino, joka varmistaisi kirjastotyön jatkuvuuden ja vakauden. Kirjasto on myös yhteisön keskus, turvallinen tila, johon voi tulla vain tapaamaan muita ja juttelemaan.
”Kuulen ihmisiltä joka päivä: luojan kiitos, että olette täällä.”
