Ukrainan sodan alkuhetkillä monia mietitytti, miltä someajan sota näyttää.
Vanhempia kehotettiin pitämään lapsille Tiktok-taukoa, sillä lasten ja nuorten suosima videosovellus täyttyi raaoista taisteluvideoista. Aikuisia vaivasi doomscrollaus, eli huolisurffailu, joka tarkoittaa päättymätöntä virtaa Ukrainaa, koronaa tai ilmastokriisiä koskevia uutisia tai twiittejä, joiden katselu iltamyöhällä vie yöunet.
On tärkeää pysyä perillä merkittävistä kriiseistä. Yhtä tärkeää on varmistaa oma jaksaminen vaikeina aikoina.
Siksi on tärkeää käyttää hetki aikaa sen miettimiseen, miten digitaalista mediaa seuraa.
Viimeistään nyt on alettava puhua digitaalisesta lukutaidosta, johon kuuluu olennaisena osana käsitys siitä, miten sähköistä mediaa kannattaa annostella.
Tehtävä ei ole helppo, sillä suurilla teknologiayhtiöillä on vastakkainen tavoite: niille sopisi oikein mainiosti, että käyttäjät skrollaisivat silmät punaisina vaikka aamuviiteen asti.
Oma valintani oli helppo. Seuraan Ukrainan sodan tapahtumia pääasiassa vain tekstien kautta. Lisäksi katselen Helsingin Sanomien ja Ylen kuvatoimituksen valitsemia valokuvia artikkelien yhteydessä. Tiedän, että kuvat on valinnut ammattilainen, joka ymmärtää, että kuvien pitää näyttää todellisuus ilman tarvetta sodan hirveyksillä mässäilylle.
Tekstin kautta seuraaminen antaa minulle mahdollisuuden keskeyttää heti, kun siltä tuntuu. Teksti antaa joustavuutta palata tärkeään kohtaan uudestaan. Etenkin netissä olen yhä tarkempi siitä, millaisilla uutissivuilla käyn. En klikkaa auki videoita, enkä mene sivuille tai sovelluksiin, jotka laittavat videon pyörimään ilman lupaani.
Elämme parhaillaan poikkeuksellista aikaa, johon kuuluu naapurivaltion aloittama hyökkäyssota eurooppalaisessa maassa ja kerran vuosisadassa iskevä pandemia.
Kysyin tätä lehteä tehdessä pitkän linjan kulttuurityöläiseltä Timo Kalevi Forssilta, mitä hän ajattelee kulttuurin ja taiteen merkityksestä kriisien aikana. Forssin mielestä kysymys oli vaikea, sillä taide on arvaamatonta. Se voi löytää uuden suunnan niin kriisistä kuin tylsyydestäkin.
Varmaa on kuitenkin se, että taidetta ja kulttuuria tarvitaan kriisien aikana enemmän kuin koskaan. Samoin tarvitaan kirjastoja, joilla on tärkeä tehtävä tuoda ymmärrystä Ukrainan sodan taustoista.
