Tällä palstalla tunnetut ihmiset kertovat, miten he saavat itsensä vauhtiin. Rovaniemen kirjastossa työskentelevä Riina Mattila ei kirjoita pakosta, vaikka suurin osa kirjoitusprosessista onkin vähän vastenmielistä.
Riina Mattilan kotona Rovaniemellä on pari aasia odottamassa aamupalaa, joten herääminen tuntuu edes hivenen helpommalta. Aamuja hän kuitenkin vihaa.
”On aivan sama, mihin aikaan herään, aamut ovat poikkeuksetta vaikeita”, hän sanoo. ”En käytännössä pysty nukkumaan ilman lääkkeitä, joten jo kemialliset aineet tekevät heräämisestä vaikeampaa. Luontainen rytminikin on kuitenkin iltapainotteinen.”
Aasit, kukko ja pari kanaa ovat kuitenkin hyvä syy herätä. Niiden ruokkiminen ja pihaton siivoilu tuovat merkityksellisyyttä sängystä nousemiseen.
Samoin työt Rovaniemen kirjastossa vetävät liikkeelle. Kirjasto on ollut Mattilalle toinen koti ja turvallinen tila jo niistä lapsuus- ja nuoruusvuosista, kun ystäviä ei hirveästi ollut.
”Olin perinteinen himolukija. Aloitin a:sta ja lopetin ö:hön.”
Nykyisin a:n ja ö:n välissä on myös omaa tuotantoa. Mattilan esikoisromaani Järistyksiä voitti Minna Canthin perillinen -palkinnon ja palkittiin WSOY:n kirjoituskilpailussa Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta, ja se oli myös ehdolla Finlandia Junior -palkinnon saajaksi. Sen jälkeen häneltä on ilmestynyt kaksi romaania, Eloonjäämisoppi ja Silmät avatessa on edelleen pimeää.
Virikettä hakemassa
Koska elanto ei ole kiinni kirjoittamisesta, Mattila voi ryhtyä työhön vain silloin kun huvittaa. Hän ei edes haaveile olevansa täysin vapaa kirjailija.
”Mielenterveydelleni ei sovi olla liikaa yksin ja liikaa kotona”, hän kuvailee. ”En usko, että saisin arjesta järjestettyä sellaista, että saisin myös levättyä ja pidettyä itseni järjissäni.”
Motivaatio kirjoittamiseen syntyy mielekkäistä projekteista. Arkipäivän pikku rakosissa Mattila ei kirjoita, vaan työhön on varattava pidempi aika kerralla. Aivan kuin aamuisin heräämisessä, myös kirjoittamisessa vauhtiin pääsemisessä vierähtää joskus parikin tuntia.
”Joskus vain tuijotan kaksi tuntia ja etsin virettä. Kun se löytyy, alkaa tapahtua.”
Mitään pelkkä riemua kirjoitustyö ei ole. Mattilan mukaan valtaosa ajasta on ”itsensä kanssa tuskailua”, mutta viisi prosenttia niin valtavia onnistumisen ja oppimisen kokemuksia, että niiden vuoksi työtä jaksaa jatkaa.
Voimaa lukijoista
On myös hetkiä, kun tekee mieli antaa periksi. Rankkoihin ja henkilökohtaisiin kokemuksiin perustuvien kirjojen kirjoittaminen ei ole ollut kevyttä, ja Silmät avatessa on edelleen pimeää olisi jäänyt kesken, jos kustannussopimusta ei olisi ollut.
Mattilan mielestä on normaalia, ettei innostus kanna koko projektin läpi. Silloin voimaa löytyy sieltä, mistä myös kirjan alkusysäys syntyi: tunteesta, että tämä pitää tehdä. Raskaista kokemuksista kirjoittaminen voi auttaa saamaan rauhan, ja lopputulos saattaa olla avuksi myös muille.
”Aivan paras hetki on se, kun saa henkilökohtaisen viestin lukijalta, jota kirja on auttanut. Silloin tajuaa, ettei kaikki ollut turhaa. Ei ole mitään väliä, myykö kirja tuhansia kappaleita, jos vain voi vaikuttaa jonkun elämään.”
Mattilan vinkki: Luovuus harvoin syntyy perusarjessa räntäsateessa. Kannattaa ympäröidä itseään taiteella, joka herättää myös oman luovuuden, vaikka lukemalla taitelijoiden kirjoittamia kirjoja, kuuntelemalla stimuloivaa musiikkia tai selaamalla Instagramissa taiteilijoiden tilejä.
