Etusivu> Kirjastolehti > Näin saan aikaan: Korkean työmoraalin toimintajännäreitä

Näin saan aikaan: Korkean työmoraalin toimintajännäreitä

Tällä palstalla tunnetut ihmiset kertovat, miten he saavat itsensä vauhtiin. Entinen ammattisotilas ja lainvalvontaviranomainen, nykyinen kirjailija ja keksijä Seppo Mustaluoto saa suurimman tyydytyksen hetkistä, jolloin kirjoittaminen sujuu kuin itsestään.

Ilman kirjastoja Seppo Mustaluoto ei olisi sitä, mitä hän nyt on. Näin hän ainakin vakaasti uskoo.

”Kirjastot ovat vaikuttaneet elämässäni hyvin paljon”, hän kertoo. ”Olen pikkulapsesta asti lukenut paljon, ja kirjallisuus on varmasti osaltaan johdatellut elämääni.”

Aivan suoraan koulun penkiltä kirjailijaksi Mustaluoto ei ryhtynyt, vaan takana on pitkä ura ammattisotilaana ja lainvalvontaviranomaisena. Kirjallisuutta on alkanut syntyä sotilaseläkkeellä. Tuorein romaani, toimintajännärisarjan neljäs osa Reikäpää ilmestyi tänä vuonna, ja sitä edelliset kolme teosta ovat ilmestyneet vuoden välein.

Viivyttelystä Mustaluotoa ei siis voi syyttää. Hän ei kuitenkaan usko, että sotilastaustalla olisi asian kanssa tekemistä.

”Ehkä se tulee enemmänkin työmoraalista, että hoidetaan hommat nyt niin hyvin kuin osataan.”

Työpaja alitajunnassa

Mustaluoto aloittaa kirjoittamisen yleensä aamupäivällä sitten, kun koirat on ulkoilutettu, kahvi juotu ja päivän sanomalehti luettu kaikessa rauhassa. Naputus alkaa useimmiten kuulua heti.

”Kirjoitusvaiheessa ajatukset pyörivät kirjoitustyön ympärillä, ja saatan olla nukkumaan mennessäni pyöritellyt jotain ideaa. Työ lähtee varsin hyvin liikkeelle, kun on alitajunnassa jo käsitellyt asiaa.”

Mustaluodolle ei sovi sellainen, että työ jätettäisiin edellisenä iltana kesken.

”Oli kyse sitten luvusta, kappaleesta tai jostakin ajatuskulusta, pyrin aina saamaan pisteen päivän työlle. Jos jotakin mielenkiintoista on kesken, en malta lopettaa, vaan haluan nähdä, mitä seuraavaksi tapahtuu.”

Mitään valmista kaavaa tarinalle Mustaluodolla ei kirjoittamisen alkuvaiheessa vielä ole. Hän kuvailee lähtökohtaa häilyväiseksi. Työn edetessä teksti alkaa luistaa niin, että välillä kirjailija itsekin yllättyy uusista käänteistä.

Palkintona flow

Ihan aina kirjoittaminen ei suju itsestään. Niinä päivinä Mustaluoto patistaa itsensä hommiin toteamalla, että päivä on paketissa vasta, kun tiedosto on kasvanut vaikkapa tuhannella sanalla.

Joustavuutta kuitenkin löytyy.

”Jos tuntuu, ettei nyt ihan lähde, voin juoda toisen kupin kahvia tai tehdä jotain aivan muuta. Kunhan tavoitteeksi asetettu määrä tekstiä on kasassa ennen nukkumaanmenoa, se riittää.”

Ikävinäkään päivinä Mustaluoto ei erikseen anna itselleen palkintoja tehdystä työstä. Suurinta tyydytystä tuovat inspiraation löytäminen ja kirjoittamisen flow.

Kirjoittamisen ohella Mustaluodolla riittää tekemistä metsätilallaan sekä koirien parissa. Lisäksi hän on keksijä, jolla on useita patentteja eri puolilla maailmaa. Muunlainen tekeminen tuo vaihtelua kirjoitustyön rinnalle.

Mustaluoto harrastaa myös single malt -viskejä nautiskelemalla kerran tai pari viikossa sormenleveyksellisen laadukasta juomaa. Viskien käyttöä inspiraation lähteenä hän ei kuitenkaan suosittele kenellekään.

”Joskus olen jostain syystä kokeillut kirjoittamista parin paukun jälkeen. Seuraavana päivänä totesin, ettei kannattanut.”

Seppo Mustaluodon vinkki:

Jos luova työ ei etene, kannattaa tehdä jotakin muuta. Esimerkiksi urheilu tekee hyvää, varsinkin sellainen, jossa joutuu keskittymään. Ratkaisu löytyy helpommin, kun ei pinnistä, vaan suuntaa ajatukset muualle ja rentoutuu.