Vantaan lehdistössä uusi johtaja on jo havaittu. Nimimerkkikirjoittajat ovat ehtineet sekä iloita että huolestua johtajavalinnasta. Iloitsijat toivovat muutosta, huolestujat pelkäävät sitä.
Mikko Vainio on haastattelua tehtäessä elokuussa ehtinyt olla vajaan viikon töissä uudessa työpaikassaan Vantaan pääkirjastossa Tikkurilassa. ”Hiippailin tänne vähän salaa”, mies myhäilee.
Vainio siirtyi Vantaalle Helsingistä, jossa hän apulaisjohtajana vastasi hallinnosta ja verkkokirjastosta. Ennen hallintojohtajan pestiä Vainio remontoi johtajana Oulunkylän kirjastoa, ja sitä ennen Kouvolaa. Molemmissa paikoissa uudistuttiin rajustikin.
”Rahaahan täällä ei ole”
Vainiolla on ironinen huumorintaju ja suora tapa ilmaista asioita. Ei ihme, jos jotkut käsittävät väärin tai loukkaantuvat. Kouvolalaiset hyvästelivät johtajansa tekemällä videon ja laulun ”Kiitos sulle, Jumalani” – veisuun säveliin. Ulkopuoliset ehkä miettivät, millä mielellä kiitosta laulettiin.
Mikko Vainio on ylpeä läksiäislaulustaan. ”Se oli hienoin lahja, mitä voi saada, olen siitä iloinen, oikein liikutuin. Kouvolassa on ollut sellainen perinne, että jos joku aloittaa tai lopettaa, tehdään laulu.”
Minkälaisia ajatuksia pääkaupunkiseudun suuren kaupungin kirjastopalveluiden johtajalla sitten on? Miksi Vantaa? Helsingissäkin on johtajan paikka avautumassa.
Vainio sanoo kehittävänsä mieluummin kokonaisuutta kuin vain yhtä palikkaa. ”Hallinto perustuu lakeihin ja sopimuksiin. Siinä olivat tavattoman taitavat ihmiset hoitamassa niitä. Kuka mua siinä kaipas? Ei kukaan. Verkkokirjaston kehittäminen taas sisältää visiointia ja strategiaa. Arjen kirjastotyö ei ollut kovin paljon läsnä työssäni, ja aloin jollain lailla vieraantua.”
”Tässä on kaikki”, levittelee Mikko Vainio käsiään työhuoneessaan Vantaalla. ”Kokonainen iso kaupunki. Olen kuullut, että täällä on henkilökunnalla hyvä meininki. Rahaahan täällä ei ole pätkääkään.”
”Pistin vähän vauhtia”
Vainio sanoo, ettei hän ole saneeraaja. Hän väittää olevansa ujo ja hiljainen, eikä näin ollen omien sanojensa mukaan sovi Helsingin kirjaston kansainvälisiin johtotehtäviin.
Jollei saneeraaja, niin ainakin muutosjohtaja Vainio on. Itse hän vähättelee Kouvolan mullistuksia ja sanoo olevansa kuin Forrest Gump tai Hannu Hanhi. Kymenlaakson seudulla oli hänen aloittaessaan tapetilla selvittää seitsemän kunnan kirjastolaitoksen tulevaisuutta. Sitten tulikin kuntaliitos ja kaiken uudistaminen; kirjastojärjestelmän vaihtaminen, yhden maakuntakirjastoalueen logistiikan kehittäminen, alueen websivusto…
”Olihan se dynaamista, mutta silloin oli se aika, että muutoksia haluttiin. Kyllä kirjastossa tapahtuikin. Kokoelmat olivat aika suuret, hyvinä aikoina oli pystytty hankkimaan kymmenenkin kappaletta samaa nidettä. Pistin kokoelmatyöhön vähän vauhtia. 200.000 nidettä poistettiin, palvelutiskit pantiin yhteen, 10 automaattia hankittiin… Herättihän se närääkin.”
Kirjanvihaajan maine
Kun Vainio siirtyi Kouvolasta Oulunkylään, hän sanoi lehtihaastattelussa halunneensa kirjastojen rajuimman muutoksen keskipisteeseen. Höyhenet ovatkin pöllynneet ujon johtajan jäljiltä.
”Oulunkylän kirjasto oli valmistunut 1980-luvulla ja kokoelma oli mitoitettu 45.000 niteelle. Mennessäni siellä oli 86.000 nidettä. Tiloihin oli tulossa remontti ja remontissa oli tarkoitus palauttaa kokoelma alkuperäiseen mitoitukseen. Aloin poistattamaan.”
Kirjastoammattilaiset olisivat halunneet käydä aineiston kirja kirjalta läpi. Se olisi kestänyt liian kauan. Vainio hankki 12 jäteastiaa ja pyysi paria työllistettyä hoitamaan homman. Poistotahti oli siinä 500 kirjaa päivässä. ”Vakituinen henkilökunta veti kyllä herneen nenään.”
Mutta helpolla ei päässyt kirjastonjohtajakaan. Kirjaston asiakkaat reagoivat kirjojen poistoon; kirjastonjohtajaa haukuttiin natsiksi, hakaristejä piirrettiin seinään, tulitikkuja lähetettiin joululahjaksi ja mummot kävivät heristelemässä kävelykeppejä kirjastossa. ”Silloin en pitänyt työpaikastani”, Vainio toteaa.
”Tästä tulee maailman paras”
Helsingissä pidetyssä kansainvälisessä kirjastoalan IFLA-konferenssissa oli esillä Helsingin kaupunginkirjastossa kehitetty mobiilikirjastokorttisovellus, jossa lainan voi välittää myös ystävälle. Vainiota kiitettiin alkuperäisestä ideasta. Verkkopalvelujen johtajana Vainio osallistui Helsingin kaupunginkirjaston kehittämishankkeisiin. Siinä roolissa hän keskusteli mm. Kiinassa Nobel-palkintolautakunnan jäsenen kanssa.
Myös Vantaalla hän haluaa uudistaa. ”Olen visionääri. Päiväunissa ajattelen, että tästä tulee maailman paras kirjasto.”
Vainion mielestä painettuja kirjoja tarvitaan vielä melkoisen pitkän aikaa. Lähikirjastoja tarvitaan lapsille. Kesän alussa Vantaalla nousi lehtiotsikoihin lähikirjastojen sulkemiset. Valtuusto hyväksyi talouden vakauttamisohjelman, jonka mukaan kaksi lähikirjastoa lakkautetaan. Pähkinärinteen kirjaston puolesta nousi jo kansanliike.
”Ulkopuolista rahoitusta lisättävä”
Vainio pohtii, ovatko Vantaan päättäjät yhtä tietoisia kirjaston merkityksestä yhteisölle, kuin esimerkiksi Helsingissä ja Espoossa. Markkinointityöstä on siis aloitettava. Vainio joutuu valmistelemaan opetuslautakunnalle kannanottoa ehdotukseen, jonka mukaan Vantaalle jäisi vain neljä kirjastoa. Marja-radan varrelle 25.000 asukkaan Kivistöön ei ole suunnitteilla kirjastoa.
”Kirjaston tehtävä on pitää yllä lukuharrastusta ja tarjota siihen infrastruktuuri myös sähköisessä maailmassa”, sanoo Vainio. Ja e-kirjan aika on nyt. Kustantajat eivät ole ainoita e-aineiston välittäjiä, niiden rooli on ehkä vähentymässä. Vainio mielestä Suomen kirjastoille tarvittaisiin jonkinlainen e-aineiston hallintajärjestelmä, joka kokoaa aineistoja, lisensoi, kerää tekijänoikeuksia ja vaihtaa formaatteja. Kukaan vaan ei vielä sitä kehitä.
”Kirjaston rooli on tärkeä elinkeinoelämälle. Kirjasto tarjoaa yhteiskuntaan inputtia: avointa dataa, tarinadataa, kuvaa, ääntä, inspiraatiota, taitoa ja työkaluja.”
Vainio haluaa tuoda Vantaata esille. Ja jos kaupungilla ei ole rahaa, muilla on. ”Haluan nostaa ulkopuolisen rahoituksen osuuden merkittäväksi”, Vainio visioi.
Jotenkin tuntuu, että ujo mies saa herneet liikkeelle Vantaallakin.
