Myönteisetkin uutiset tuppaavat kääntymään miinuksen puolelle.
HELSINKI saa uuden keskustakirjaston vuonna 2018. Rakentamiseen on varattu 100 miljoonaa euroa, josta valtio on luvannut kattaa 30 miljoonaa. Vaikuttavia summia aikana, jonka uutistarjontaa hallitsevat lama, irtisanomiset, julkisten palvelujen karsinta ja muut jobinpostit.
HUONOINA aikoina ensimmäiset säästöpäätökset suunnataan yleensä kulttuuripalveluihin ja muihin pehmeiksi koettuihin kohteisiin. Muutamien tuhansien eurojen määrärahoistakin joudutaan käymään tiukkaa keskustelua. Tuoreessa muistissa on myös Kirjastoseuran käymä kamppailu kirjastojen rakentamisrahoituksen säilyttämiseksi valtion budjetissa. Tätä taustaa vasten sekä Helsingin keskustakirjastopäätös että valtion sille lupaama tuki ovat suuruudessaan yllättäviä ja ajan hengestä poikkeavia elonmerkkejä.
UUDEN kirjaston tai minkä tahansa muun kulttuuritalon rakennuspäätökset ovat niin harvinaisia tapauksia, että asianosaiset juhlivat niitä melkein yhtä näkyvästi kuin jääkiekkoilijat maailmanmestaruuksiaan. En tiedä, millaisin pirskein keskustakirjastopäätös on otettu vastaan Helsingin kaupunginkirjastossa, mutta ainakin julkista keskustelua ovat hallinneet epäilevän karsaat puheenvuorot. Niiden yleissävyä voisi luonnehtia Eino Leinon Helkavirsien sanoilla: ”… näki kauhut kaikkialla, haltiat pahat havaitsi, ei hyviä ensinkänä.”
ILMEISESTI kirjastoväki on saanut päätöksentekijöiltä niin usein hyyhmät syliin ja pettynyt odotuksissaan, että myönteisetkin uutiset tuppaavat kääntymään miinuksen puolelle. Sen jälkeen aletaan jo manata esiin lähikirjastojen sulkemisia ja muita horisontissa häämöttäviä ukkospilviä. Pessimisti ei pety, hoki puoluejohtaja Juha Sipiläkin ennen eduskuntavaalien tuloksen varmistumista.
HELSINKI teki aikoinaan virheen piilottaessaan pääkirjastonsa Pasilan betonikolossien katveeseen. Lastuksi nimetyn keskustakirjaston sijoittuminen Musiikkitalon ja Kiasman läheisyyteen palauttaa kirjaston aivan eri tavalla osaksi kaupunkikuvaa ja myös ihmisten mieliin. Tätä kautta keskustakirjasto voi lähettää viestinsä myös maakuntiin.
UUDEN keskustakirjaston toivotaan ja pelätään toimivan suunnannäyttäjänä koko yleisen kirjastolaitoksemme kehitykselle. Koska Helsinki poikkeaa toimintaympäristönä muusta maasta, nopeat heijastukset jäänevät vähäisiksi. Useimmilla kirjastoilla ei ole tarvetta tai mahdollisuuksia pääkaupungin jäljittelemiseen. Kaikkein vähiten uskon saunaosastojen yleistymiseen kirjastoissamme.
MONET kirjastoalaa kauempaa seuraavat ja myös muutamat alalla toimivat ovat kyseenalaistaneet, tarvitseeko tulevaisuuden kirjasto enää uusia seiniä ympärilleen. Siinä suhteessa Helsingin päättäjien viesti on mielestäni selvä: Kyllä, kirjasto tarvitsee edelleen seiniä ollakseen kirjasto. Suomessa on lukemattomia kirjastoja ja kirjastonjohtajia, jotka toivottavat ja odottavat, että sama viesti menisi perille myös heidän valtuustoissaan.
Kirjoittaja on forssalainen kirjastonhoitaja ja Kirjastolehden toimituskunnan jäsen
