Koska kunnan varat kuluivat hukkaan kirjastossa ja päivähoidossa, sai kunnanjohtaja idean.
KUNNANJOHTAJA oli saanut idean. Sellaisen, jota historiankirjoissa mainitaan suureksi. Hän oli käynyt seminaarissa ja kuunnellut Sailasta. Tämä oli vakuuttanut, ettei tulevaisuudessa riitä rahaa eläkkeiden maksuun. He kun ovat niitä suuria ikäluokkia ja rakentaneet Suomen, jota ei ollut varaa ylläpitää. Ja siksi asialle piti tehdä jotakin.
KUNNANJOHTAJA päätti, että saneerataan ja säästetään. Näin saataisiin rahat eläkkeisiin. Koska kunnan varat kuluivat hukkaan kirjastossa ja päivähoidossa, sai kunnanjohtaja idean. Sellaisen suuren.
KUNTAAN oli keväällä valittu uusi kirjastonjohtaja. Pätevä, kun se kirottu kirjastolaki sanoi niin, mutta onneksi palkka voitiin pitää pienenä. Kirjastonhoitaja oli nuori, siis vielä innokas ja tulevaisuuteen uskova. Kunnanjohtaja otti kännykän taskustaan. Valitsi numeron, odotti hetken ja aloitti: ”Mirja hei (sinunkaupat tehtiin kevään strategiaseminaarissa), minulla olisi yksi idea!”
SEURAAVANA maanantaina kunnan kirjastoon tuli uusi työntekijä. Se lisäsi miehitykseen 25 %:a, joten tilastot kaunistuivat. Samalla kirjaston palvelut paranivat, kun kuntaan otettiin käyttöön yhteispalvelumalli. Perhepäivähoitaja Miettinen oli saanut lomautusvaroituksen kuukausi sitten, mutta kunnanhallituksen vasen ja oikea laita olivat antaneet kunnanjohtajan ymmärtää, että toimikaudesta voi tulla lyhyehkö, jos Miettiselle ei löydy hommia. Ja siitä kunnanjohtaja oli siis saanut idean, sen suuren.
HETI aamusta Miettinen istutettiin kirjaston asiakaspalveluun. Nopea perehdytys keskeisiin hommiin: lainaus automaatilla ja dekkari & romantiikkahyllyjen sijainti. Miettisellä perhepäivähoidossa oleville lapsille varattiin paikat tänään palautettuja -hyllyjen vierestä. Luetteloija tarroitti lapset nopeasti ja indeksoi tietokantaan – BTJ pystyi toimittamaan luettelointidatan hetkessä. Lapset saatiin lainauskuntoon ripeästi.
ENSIMMÄINEN asiakas ihmetteli hetken kitiseviä lapsia, mutta ymmärsi asian nopeasti. Oli kätevää lainata lapsi kun sitä tarvitsi, ja tuoda takaisin kirjastoon, kun oli lukenut sen kannesta kanteen. Seuraava asiakas yritti jo palauttaa omat lapsensa ikään kuin luettuina, mutta Miettisen täti oli tiukkana: omia ja vieraiden lapsia ei kirjastoon voi (ainakaan vielä) palauttaa. Mutta asia tullaan ottamaan esille kirjaston kehittämispäivässä, joten toivoa ei kannattanut vielä heittää.
LASTEN lainauskäytäntö onnistui yli odotusten. Kirjastossa päätettiin, että lapset, joita ei lainattu kuukauteen, voitiin poistaa tai lähettää Varastokirjastoon. Lähivarastoon sijoitettiin lapset, joita ei lainattu viikkoon. Joskus poistettuja lapsia huutokaupattiin tai myytiin halvalla. Näin saatiin mukavasti lisärahoitusta kirjaston netti- ja elämyspalveluille.
OLTUAAN puoli vuotta kirjastossa töissä, soitti Miettinen kunnanjohtajalle ja kertoi uudesta ideastaan: vie vanhus varastoon! Kunnanjohtaja oli ajatuksesta innoissaan ja päätti panna senkin toimeksi. Hän saattoi siis sittenkin jäädä eläkkeelle jo kuusikymppisenä.
