Kirjastojen äänimaisemasta puhutaan nyt enemmän kuin koskaan. Kirjastolehti kiersi kolme tamperelaista kirjastoa selvittäen niiden äänimaisemaa.
Kirjastojen äänimaisemasta puhutaan nyt enemmän kuin koskaan. Kirjastolehti kiersi kolme tamperelaista kirjastoa selvittäen niiden äänimaisemaa.
Oppaamme Meri Kytö on äänentutkimuksesta väitellyt musiikintutkija, joka työskentelee tutkijatohtorina Tampereen yliopiston Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikössä.
Olemme varustautuneet kierrokselle kuin kenttätutkimukseen. Kynät on teroitettu ja äänitallentimeen on vaihdettu patterit. Lähestymme kirjastoja käyttäjän kuulokulmasta. Mitä kirjastossa oikein kuuluu? Uskaltaako täällä puhua?
Pääkirjasto Metso
Kierros alkaa 1986 valmistuneesta Tampereen pääkirjasto Metsosta. Arkkitehtonisesti monumentaalisen talon akustiikkaa on moitittu yleisönosastokirjoituksissa.
Tuulitakit suhisevat, ulko-ovet ovat auki ja yläkerran kahvilasta kuuluu tiskauksen ääniä. Graniittilattia voimistaa puheääniä, lasten lainausautomaatti maukuu ja reppujen pakkaaminen rapisee.
Meri Kytö osaa kuulla kuitenkin paljon enemmän: ”Metsossa hyllyjen välissä kävellessä kirjahyllyn kuulee. Kaarikatto heijastaa ääniä yllättävästi.”
Lasten vanhemmat toteuttavat kirjoittamatonta käyttäytymisetikettiä: ”Sä et sitten yhtään juokse täällä!” Perusääni kaikuu salissa: viivakoodinlukijan erisävyiset ”Bip!” -äänet säestävät äänimaisemaa.
Lukusalissa tuulettimet humisevat ja siistijät lakaisevat lattiaa. Metson lehtiosasto on hiljainen tila, kevyt keskustelukin saa asiakkaat reagoimaan katseella. ”Tässä tilassa ei selkeästi saa höpötellä. Humina peittää mukavasti pienimmätkin äänet, jotka saattaisivat häiritä.” Kytö toteaa.
Metso on suuren yleisön kirjasto. Eri tilat ovat selkeästi erilaisen kuuloisia ja heijastavat niiden käyttäjäkuntaa.
Lielahden kirjasto
Keväällä 2014 avattu Lielahden kirjasto on Tampereen ensimmäinen kauppakeskuskirjasto. Matkaa 3. kerroksessa sijaitsevaan koko perheen olohuoneeseen taustoittaa taustamusiikki ja jäätelökoneen surina.
Kokolattiamatto luo Lielahden kirjastoon akustisesti huonemaista tilaa. Lielahdessa on helppo puhua, vaikka kengät harjaavat kiusallisesti karheaa lattiaa. ”Bip!” kuulostaa jotenkin erilaiselta kuin Metsossa.
Kytö kuulee tarkasti, että Lielahdessa on erilaisia tiloja eri käyttötarkoituksiin, myös äänimaisemaltaan: ”Kolme työsoppeakin on äänieristetty muusta tilasta seinien kokolattiamatoilla”.
Kompaktin kirjaston räätälöidyistä tiloista löytyy keskittynyttä kuuntelua tukeva musiikkihuone, joka on varustettu surround-laitteilla. Kaiuttimissa lukee Monitor Audio, täällä on satsattu laatuun.
Kirjastolla on oma terassi! Terassin oven avaus ja sulkeminen aiheuttaa oikeastaan koko kirjaston kovimman äänen. Oven ollessa auki kirjastoon tuulee ja autotien liikenneäänet kuuluvat selvästi.
Yliopiston kirjasto Linna
Tampereen yliopiston kirjasto sijaitsee keskuskampuksella, Linna-nimisessä kiinteistössä. Kirjasto on nyt hiljainen, koska opiskelijat ovat kesälomilla. Kytö esittelee ensin kirjaston viereisen kahvila-ravintolan tuolien siirtelyä. Äänet kuuluvat todella kovaa katedraalimaisen jylhässä pääaulassa. ”Kolina on aikamoinen, kun ravintolassa on ruokailijoita”, Kytö jatkaa.
Kapuamme kirjaston ylempiin kerroksiin. Autotien hurina kuuluu ikkunapaikoilla.
Linnassa pystyy todellakin keskittymään opiskeluun ja lukemiseen, kukaan ei puhu sanaakaan. Ääntä tulee liukuhyllyihin sijoitettujen aineistojen liikuttelusta. Puuportaat narisevat ja kopisevat kun ihmiset kulkevat kerroksista toiseen.
Pääkerroksen vuoronumerolaite ääntelee virastomaisesti ja ääni on selkeästi vastakohtainen muulle hiljaisuudelle.
************************
MIKÄ: ÄÄNIMAISEMATUTKIMUS
Äänimaisematutkimuksen isänä pidetään kanadalaista säveltäjä-kirjailija R. Murray Schaferia, jonka teos Tuning of the World (1977) on alan todellinen klassikko.
Äänentutkimus nähdään osana kulttuurista musiikintutkimusta. Tutkimuksissa ei olla kiinnostuneita äänistä itsessään vaan tavoista, joilla äänet kertovat ihmisten olemassaolosta.
Ympäristön ääniä voidaan kuvata käsitteillä perusääni ja merkitsevä ääni. Yleisesti ajatellaan, että teollisen vallankumouksen myötä länsimaissa siirryttiin meluisampiin ääniympäristöihin.
Tämä merkitsi juuri Schaferin mukaan muutosta selkeästi erottuvista äänien ympäristöistä keskenään sekoittuvien äänien maisemiin. Tällaisena nykyisen kaupunkimaiseman monesti kuulemme.
Suomen Akustisen Ekologian Seura tutkii ja tekee tunnetuksi kotimaisia ääniympäristöjä. Käytännössä visio on näkynyt erilaisissa projekteissa, kuten parin vuoden takaisessa Turku kuuntelee -ja syksyllä alkavassa Muuttuvat suomalaiset äänimaisemat –hankkeessa, jossa kerätään kansalaisten kuvauksia merkittävistä ääniympäristöistä. Hanke on jatkoa kymmenen vuotta sitten toteutuneelle Sata suomalaista äänimaisemaa -projektille.
************************
TOIMITTAJALTA
Kirjastot liitetään edelleen useasti hiljaisuuteen. Toimintaympäristömme kuitenkin muuttuu, joten myös meidän ja asiakkaiden käsityksiä hiljaisuudesta, rauhallisuudesta tai melusta on selvitettävä.
Ei ole ihme, että puhe kirjaston äänimaisemasta puhuttaa juuri nyt. Yhtäältä kirjastojen tulisi vastata asiakkaiden toiveisiin hiljaisista tiloista ja rauhallisuuden lisäämisestä – toisaalta aktiivisen kansalaisuuden tukemiseen toiminnallisin tilaratkaisuin.
Näitä näkökulmia, tai pikemminkin kuulokulmia, on turha asettaa vastakkain. 2010-luvun kirjastoparadigma sisältää molemmat. Näkemykset tulee vain ottaa huomioon entistä paremmin kirjastotilojen suunnittelussa. Ja näin on uusissa kirjastoissa onneksi tehtykin.
Kirjastot voivat kuitenkin hyötyä vielä paremmin hiljaisuuden konseptoinnista ja tilojen profiloinnista. Kirjastomme voivat edustaa tietyiltä osin suomalaista hiljaisuutta, julkista tilaa, joka on suunniteltu korvien ehdoilla. Toiset kirjastot voivat taas vapaasti kanavoitua toimimaan tapahtumatuottajana, työpajoina ja mediakeskuksina.
Meidän tulee viimeistään nyt ottaa aktiivinen rooli oman tulevaisuutemme kirjoittajina. Käyttäjälähtöisyys ja käyttäjäkyselyt eivät itsessään kehitä toimintaa. Laajemmin ajateltuna myös äänimaisemat ääntelevät vallasta. Kuka lopulta määrittelee sen, miltä missäkin tilassa kuulostaa.
Jokaisen meistä on syytä avata korvamme ja pysähtyä hetkeksi pohtimaan äänellistä suhdetta omaan ympäristöön.
