Nuorten lukemisesta ollaan vuodesta toiseen huolissaan, tai siis tarkemmin sanoen siitä, että he eivät lue. Jos ei lue nuorena, ei lue aikuisenakaan, tuntuu olevan perimmäisenä huolen aiheena. En taida olla tästä samaa mieltä.
Koko pitkän teini-ikänsä aikana minun vanhempi tyttäreni ei lukenut mitään. Luki hän tietysti Harry Potterit, mutta tuhansien teinien tavoin ei löytänyt sen koommin kirjaa, joka olisi luvannut vastaavaa lukuelämystä, ja antoi koko jutun olla. Koska minä luen paljon, tuttavilla oli tapana otaksua että tyttärenikin lukee. Tiedusteltaessa hän vastasi aina: En mä lue mitään, ei mua kiinnosta.
Minä en ollut koskaan hänen lukemattomuudestaan huolissani, sillä tajusin jo varhain, että se oli kaikkein yksinkertaisin tapa erottautua minusta. Niin kauan kuin tyttäreni muistaa, minulla on ollut kirja kädessä ensimmäiseksi aamulla ja viimeiseksi illalla. Pää on se osa minusta, jota hän on vähiten nähnyt, sillä se on useimmiten piilossa kirjan takana. Ja koska tytön tärkein tehtävä on olla erilainen kuin äitinsä, on selvää, ettei hän lue.
Sääli, mutta elämä on sellaista. Sitä paitsi kuulinhan runoilija Vilja-Tuulia Huotarisen sanovan kerran Helsingin kirjamessuilla, että laulettu musiikki on kirjallisuutta, ja että on erehdys luulla, että nuori ei kuluta kirjallisuutta, jos hän kuuntelee biisejä.
Tyttäreni kasvoi ja muutti omaan kotiin Berliiniin, ja viimeksi käydessäni siellä hän kertoi alkaneensa kerätä omaa kirjastoa. Kirjastoa! Tyttö, jota ei lukeminen kiinnosta. Nyt kirjasto on kasvanut jo usean kymmenen niteen laajuiseksi. Tytär on nikkaroinut seinään kirjahyllyt, joita pitää taas kohta hankkia lisää, kirjoja kun on pöydällä ja lattialla ja tiskipöydälläkin.
Parikymppiseksi asti on tärkeää olla mahdollisimman erilainen kuin omat vanhemmat, ja siinä onnistutaan. On se myöhemminkin tärkeää, mutta pikkuhiljaa alkaa se salakavala vaihe, jossa aletaan toistaa sitä mitä on lapsuudenkodissa opittu, niin hyvää kuin huonoakin. Ikiomaa uutta elämää tuntuu olevan riittävästi, ja aletaan kaivata sitä, mikä on tuttua. Sillä tavoin elämään saattaa ilmestyä vaikkapa poikaystävä, jolla ei ole enempää ajantajua kuin omalla isällä on, taikka lukuharrastus, jopa oma kirjasto.
Tämän vuoksi en olisi niinkään huolissani nuorten kuin aikuisten lukemisesta. Jos vanhemmat lukevat paljon, lapset alkavat lukea viimeistään nuorina aikuisina. He eivät voi sille mitään, yhtä vähän kuin sille että kuulostavat äidiltään tai isältään keskustellessaan kumppaninsa kanssa kotitöistä. Eritoten toivoisin, että miehet lukisivat paljon. Edelleen kun tuntuu olevan niin, että pojat ottavat väkisin mallia juuri isästä, jos sellainen on näköpiirissä.
