Sananvapauden rajoittaminen kukoistaa nykyisessä maailmantilanteessa. Venäjällä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä syrjivä ”homopropagandalaki” vaikuttaa kirjastojen tarjontaan. The Moscow Timesin mukaan tieto kokoelmista poistettavista teoksista annetaan kirjastoille puhelimitse, jotta viranomaisia ei voitaisi myöhemmin vetää tilille sensuurista. Hankalasti tulkittava laki on aiheuttanut kirjastojen epätietoisuudesta johtuvaa aineiston itsesensuuria.
USA:ssa seksuaalivähemmistöihin, historiaan ja etnisyyteen liittyviä kuvakirjoja, romaaneja ja sarjakuvia on sensuroitu ennätysmäärä. Seksuaalisuuden ja etnisyyden teemoja käsittelevien kirjojen sensuuria ajavat erityisesti konservatiiviset ja äärioikeistolaiset ryhmittymät.
Nurinkurisesti Yhdysvaltojen äärioikeistolle yksi tärkeimpiä teemoja on sananvapaus, johon esimerkiksi uusnatsiryhmä Proud Boys ja muut vastaavat ääriryhmät vetoavat möyhötessään valkoisesta ylivallasta ja muusta saastasta.
Sananvapaus suodaan usein itselle paljon mieluummin kuin toiselle. Sama joukko, joka vetoaa sananvapauteen, olisi kernaasti viemässä saman vapauden muilta.
Suomessa toimittajia ja tutkijoita maalitetaan julkaisujensa vuoksi. Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan selvityksen mukaan häirintää ja uhkailua kokevat erityisesti tutkijat, jotka käsittelevät esimerkiksi maahanmuuttoa, rokotuksia, ravitsemusta, ympäristönsuojelua, sukupuolta ja seksuaalisuutta.
Suomessa ei olekaan aikoihin kiistelty yhtä paljon siitä, mitä saa sanoa ja kuka saa sanoa. Kirjastotkin nousivat valtiovarainministerin aiheuttamassa kesäkohussa esille mustine säkkeineen. Perusteluna törkeälle kielenkäytölle oli jo ala-asteen välituntiriidoista tuttu lällätys: ”Meillä on tässä maassa sananvapaus.”
Kyllä, meillä on Suomessa perustuslailla turvattu sananvapaus. Meillä on myös perustuslailla turvattu yhdenvertaisuus. Kirjastossa ei ole mustia säkkejä työntekijöinä eikä asiakkaina. Kirjastossa on ihmisiä. Ihmisillä on erilaisia taustoja ja mielipiteitä. Meidän tehtävämme kirjastolain edellyttämänä yhteiskunnallisen vuoropuhelun edistäjänä on myös nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä taata, että erilaiset tahot todella saavat äänensä kirjastossa kuuluviin.
Se on entistäkin tärkeämpää siksi, että sananvapautta häiriköidään ja halutaan jopa rajoittaa.
Yhteiskunnallisessa vuoropuhelussa kuunnellaan ja kunnioitetaan toisen näkökulmaa, vaikka asiasta olisikin eri mieltä. Rasismi, uhkailu, vihapuhe tai muuten toisia halventava öyhötys tai tahallinen vahingollisen disinformaation levittäminen eivät ole vuoropuhelua, eikä sellaiselle ole paikkaa kirjastossa.
On kuitenkin paljon ajatuksia ja mielipiteitä, jotka eivät täytä näitä kriteereitä mutta ovat silti juuri minulle syystä tai toisesta vastenmielisiä. Kirjaston on demokratian ja todellisen sananvapauden tukemiseksi kuitenkin kerta kaikkiaan pakko mahdollistaa sellaistenkin äänten kuulumista, jotka sorahtavat ikävästi omaan korvaan.
Kirjaston on pysyttävänä avoimena kaikille. Kirjastossa on oltava lainattavissa aineistoa, jonka sisällöstä en ole samaa mieltä. Kirjastossa on oltava mahdollisuus järjestää sellaisiakin tapahtumia ja tilaisuuksia, joiden sanomasta en ole samaa mieltä.
Todellinen sitoutuminen sananvapauteen on sitä, että sananvapaus ei koske vain omia sanomisia.
Kirjoittaja on kirjastonjohtaja Helsingin Töölön kirjastossa.
