Viime kesä oli poliittisesti niin outo, että yritykseni kirjoittaa suvaitsevaisuudesta on ollut lähes mahdoton.
Ajankohtaiset vertauskuvani vanhenivat nopeammin kuin television viihdeohjelma. Kommenttina kaikkeen kesällä näkemääni somemölinään sanon, että kaikki ne, jotka kannattavat sosiaalisesti oikeudenmukaista hyvinvointiyhteiskuntaa, tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta, eivät ole ”kommunisteja” tai edes vihervasemmistolaisia.
Elämme aikakautta, jota en nuorempana olisi uskonut näkeväni. En, vaikka jälkeenpäin on helppo sanoa, että merkit ovat olleet ilmassa jo 1990-luvulta lähtien: olemme palanneet ideologisesti 1930-luvulle. Nyt emme tarvitse julkilausumia vaan tekoja, ettemme jatkaisi sitä seuranneelle vuosikymmenelle. Vaikka kirjastossa ollaan suvaitsevaisia, on sen valittava puolensa. Valinta on helppo: kirjasto on edelleen ja aina hyvän puolella.
Kirjastossa suvaitaan paljon. Esimerkiksi minä olen maanpuolustushenkinen rautaa rajalle -tyyppi, ja sotahistoria on suuri kiinnostuksenkohteeni. En silti ole saanut kirjaston rauhanomaisessa atmosfäärissä fasistin leimaa otsaani tai joutunut kollegoideni syrjimäksi. Päinvastoin. Olen näillä eväillä päässyt jopa pitämään koulutustilaisuuden sotakirjoista muille kirjastolaisille. Minulta kysyttiin, että olisiko rauhan aatteen takia parempi, jos sotakirjoja ei olisi. Ei, ei olisi. Sotakirjat ovat aiheuttaneet kirjasotia, eivät oikeita sotia. Mitä enemmän luemme ja mitä enemmän tunnemme historiaa, sitä vähemmän toistamme menneisyyden virheitä. Tai näin aiemmin luulin – nyt olen joutunut luopumaan tästä naiivista käsityksestäni. Ei ihminen opi. Mikään määrä tietoa ja tiedettä ei päihitä ihmisen kyvykkyyttä nurkkakuntaisuuteen, epäluuloisuuteen ja vihaamiseen.
Kirjastolaiset kannattavat demokratiaa, oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia. Näin uskon ja toivon. Vaikka edellisten vaalien alla luin vaalikoneesta, että ”kirjastoissa on vasemmistoon kallellaan olevaa ideologista henkilökuntaa, joka estää aineistojen monipuolisen tarjonnan”, on kirjastoissa töissä ihan niitä samoja ihmisiä kuin joka paikassa muualla. Turha meitä on yrittää joukkoistaa mihinkään yhteen poliittiseen suuntaan. Olemme samaa kansaa kuin kaikki muutkin. Erilaisista syistä johtuen olemme vain päätyneet töihin sellaiseen instanssiin, jonka tavoitteena on sivistäminen ja sitä mukaa kannattamiemme aatteiden säilyttäminen.
Kirjasto on myös sananvapauden ja sitä myötä sananvastuun puolella. Kirjastollani ei ole velvollisuutta levittää tieteeksi naamioitua huuhaata, vihapuhetta tai muuta rikoksen tunnusmerkit täyttävää aineistoa. Ei kirjastossakaan kaikkea tarvitse suvaita. Jossakin on raja, ja kirjastolla on arvot.
Jos kirjasto keksittäisiin tänään, sen toiminta ja ne arvot kyseenalaistettaisiin ja tyrmättäisiin. Se tuomittaisiin kommunismiksi, siihen ei haluttaisi tuhlata verovaroja ja se kiellettäisiin markkinatalouden vastaisena. ”Tällainen toiminta on taloudellisesti järjetöntä!”
Kirjoittaja on kirjastonhoitaja Imatralla.
