Irène Némirovsky: Ranskalainen sarja (Gummerus 2005, suom. Anna-Maija Viitanen)
”Miten voidaan olla tässä tilanteessa, äiti, miten voidaan?”
Irène Némirovsky syntyi Kiovassa Ukrainassa juutalaisperheeseen vuonna 1903. Lokakuun vallankumouksen ja antisemitismin levitessä perhe joutui pakenemaan Pietarista, jonne se oli muutamia vuosia aikaisemmin muuttanut. Perhe päätyi lopulta Suomen kautta Pariisiin, jossa Némirovsky julkaisi ensimmäinen romaaninsa David Golder ja sai loistavat arvostelut. Ura kirjailijana päättyi kuitenkin lyhyeen. Vuoden 1942 heinäkuussa hänet kuljetettiin Auschwitziin, jossa hän kuukautta myöhemmin kuoli.
Pidätykseensä asti hän kirjoitti kuumeisesti Ranskalaista sarjaansa ja ehti juuri ja juuri saada valmiiksi kaksi ensimmäistä osaa viisiosaiseksi tarkoitetusta sotasinfoniastaan. Hän otti tarinaansa mukaan sen, mitä itse näki ja koki ympärillään. Näistä kokemuksista syntyi viiltävän tarkkanäköinen ja valitettavan ajankohtainen teos siitä, mitä sota tekee ihmiselle.
Ensimmäisessä osassa eletään vuotta 1940. Saksalaisten vyöryessä Pariisiin jokainen kynnelle kykenevä yrittää paeta. Mukaan sullotaan se, mikä ehditään. Paniikki leviää. Lopulta kukin koettaa pelastaa vain itsensä. Toisessa osassa keskitytään tarkastelemaan miehitetyn pikkukylän pelosta jähmettynyttä elämää. Mitä tapahtuu, kun jotkut kyläläiset alkavat nähdä vangeiksi jääneet saksalaissotilaat ihmisinä? Kirjan opetuksena on vanha totuus. Sodassa ei ole koskaan voittajia, ainoastaan häviäjiä.
Iris Hanika: Menneisyydenhallintalaitos (Siltala 2021, suom. Raija Nylander)
”Minun polttoaineeni on kärsimys.”
Kärsimyksestä on tullut olennainen osa Iris Hanikan romaanin päähenkilön Hans Frambachin elämää. Kun hän matkustaa täpötäydessä metrossa, hän ei voi olla ajattelematta niitä ihmisiä, jotka sullottiin juniin ja kuljetettiin Auschwitziin. Kun hän menee iltaisin nukkumaan, hän ei voi olla ajattelematta kylmillä lavereilla makaavia ihmisiä Auschwitzissa. Kun hän peseytyy, hän miettii keskitysleirien olemattomia peseytymismahdollisuuksia. Koivut tuovat hänelle mieleen vain Birkenaun – Koivuniityn.
Vaikka Frambach itse ei ole kokenut keskitysleirin kauhuja, syyllisyys tapahtuneesta musertaa hänet päivittäin alleen. Hän ajattelee ansainneensa kärsimyksensä, kuuluhan hän siihen kansanosaan, joka antoi hirveyksien tapahtua. Vasta kun hänen kollegansa menneisyyydenhallintalaitokselta rakastuu palavasti, myös Frambach alkaa pohtia sitä, kuinka kauan hänen on kärsittävä menneiden sukupolvien synneistä.
Hanikan palkitussa romaanissa pohditaan ylisukupolvista muistamista ja holokaustin kollektiivista traumaa Saksassa. Se yhdistyy aiheensa puolesta hienolla tavalla edelliseen Colin Whiteheadin romaaniin ja kirjat kannattaakin lukea peräkkäin. Hanika on onnistunut miltei mahdottomassa. Hän käsittelee holokaustin synkkää varjoa pisteliään huumorin keinoin ja antaa esimerkiksi kunnon ryöpytyksen holokaustista kaiken irti repivälle viihdeteollisuudelle. Missä menee kunnioittavan muistamisen raja? Tekeekö vääryyttä kärsineille, jos päättää iloita ja elää?
Kaj Korkea-aho: Punainen huone (Otava 2021, suom. Laura Beck)
”Joten me alistumme. Jokainen meistä.”
Nuori orkesterimuusikko palaa häntä koipien välissä Berliinistä kotiin. Homosuhde miehen kanssa, jonka perässä hän onnen huumassa lähti, osoittautui valheelliseksi ja kivuliaaksi. Koska Helsingistä ei tunnu löytyvän sopivaa asuntoa, mies keksii laittaa persoonallisen ilmoituksen lehteen: Julkaissut kirjailija haluaa ostaa asunnon, noin 30 neliötä, Etelä-Helsingistä. Jos hinta on hyvä, kirjoitan sinulle kirjan.”
Ilmoitukseen vastaa salaperäinen viisikymppinen herrasmies Aimo Kangas. Hän omistaa luksuskaksion Ullanlinnassa ja on unelmoinut jo pitkään siitä, että joku panisi hänen elämäntarinansa muistiin. Miehet tekevät sopimuksen, mutta jo ensimmäisillä haastattelukerroilla nuoren kirjailijan epäilykset heräävät. Mitä Aimo Kangas hänestä oikein haluaa?
Kaj Korkea-ahon Punainen huone alkaa kepeänä mysteeriromaanina ja kuuluu niihin harvoihin teoksiin, joiden seuraavaa juonenkäännettä lukijan on mahdotonta keksiä etukäteen. Tapahtumien edetessä päädytään lopulta pohtimaan yksilönvapauden, alistumisen ja alistamisen teemoja. Onko nykyihmisellä oikeus elää sellaista elämää, mitä itse haluaa elää ja siinäkin tapauksessa, että haluaa tietoisesti luovuttaa vallan itsestään toiselle?
