Etusivu> Kirjastolehti > Kirjahyllyni: Tiinoja ja talousjärjestelmän kritiikkiä

Kirjahyllyni: Tiinoja ja talousjärjestelmän kritiikkiä

Tamperelaistunut sarjakuvataiteilija Riina Tanskanen pettyi kirjallisuutta opiskellessaan useisiin pakollisiin klassikoihin.

Riina Tanskanen tunnetaan Tympeistä tytöistä, sarjakuvahahmoista, jotka kritisoivat tytöille ja tyttöydelle asetettuja oletuksia. Ensin tytöt seikkailivat Instagramissa, mutta viime syksynä hahmot pääsivät myös kansien väliin kirjassa Tympeät tytöt – Aikuistumisriittejä, joka sai Sarjakuva Finlandia -ehdokkuuden.

Imatralta kotoisin oleva Tanskanen kertoo notkuneensa ison osan omien tyttövuosiensa iltapäivistä kirjaston lastenosastolla. Kirjat tuntuivat ”loputtomalta mahdollisuudelta tutkia maailmaa”.

Samoin Tanskanen tuntee yhä. Se ei kuitenkaan tarkoita ainoastaan samanmielisten kirjoittajien kirjojen lukemista.

”Luen myös kirjoja, joiden välittämää tai joiden kirjoittajien ajatusmaailmaa inhoan, koska haluan tietää kunnolla, mitä kritisoin. Ja kyllähän nekin kuvaavat tavallaan tätä maailmaa. Kirjat ovat sikäli mukava tapa kuunnella itselleen täysin vastakkaisia näkemyksiä maailmasta, ettei minun tarvitse laittaa itseäni peliin samalla tavalla kuin todellisessa dialogissa ja voin aina päättää, koska riittää, ja sulkea kannet.”

Miten varastoin kirjani?

”Jaan elämäni toisen kirjallisuustieteilijän kanssa, joten kodissamme on eri kirjahyllyjä – tällä hetkellä päähylly, ranskalainen kauno ja lastenkirjallisuus – ja joka nurkka on täynnä kirjapinoja. Päähylly on ruskeaksi petsattu kolmiosainen Lundian klassinen avohylly, jonka isä löysi kirpparilta. Sisältö on täyttä timanttia. Sieltä löytyy aina parhaat, juuri ilmestyneet uutuuskirjat, feministiset merkkiteokset, marxilaista talousteoriaa ja sen sovelluksia 1800-luvulta nykypäivään, sosiologiaa, filosofiaa, lukuromaaneja, hyviä perusklassikoita, ruotsalaista sarjakuvaa…” 

Suurin kirjapettymykseni?

”Suurin kirjapettymys on varmasti valtaosa miesklassikoista, joita oli oppinut arvostamaan ja katsomaan ylöspäin – mutta kun ne kirjallisuuden opintojen alkuvaiheissa tulivat oikeasti luettua, monet osoittautuivat joko aika keskinkertaisiksi tai sitten järkälemäisyydessään tai koukeroisuudessaan yläluokkaiseksi jaaritteluksi.”

Rakkain kirjani ja kirjailijani?

”Rakkain kirja on varmaan Sapfon Iltatähti, häälaulu (Pentti Saarikosken suomennos). Se on kerta toisensa jälkeen niin kaunis ja häkellyttävä, ja muistuttaa siitä, kuinka kirjoittavia naisia on ollut aina. Rakkain kirjailija taas on ehkä sarjakuvataiteilija Liv Strömquist, suuri esikuvani ja innoittajani ja taiteilija jonka teosten kautta tajusin, että sarjakuva voi olla mitä tahansa.”

Mitä luin viimeksi?

”Juuri suomeksi ilmestyneen Jia Tolentinon Trikkipeili – Ajatuksia aikamme itsepetoksesta.”

Mitä luen seuraavaksi?

”Kirjastopinossani on tällä hetkellä Tiinoja ja nykyistä talousjärjestelmäämme kritisoivia kirjoja eli niitä varmaan.”

Kirja, jonka olen varastanut?

”Varastin yhdestä pubista riehakkaan illan jälkeen jonkun Faulknerin, jota en ole kyllä edes avannut. Motivaatio oli enemmän varastamisen ilo kuin kirja itsessään.”