Juttusarja, jossa kirjastolaiset kertovat, mitä ajattelivat vaikkeivät olisi saaneet.
AINA Kirjastolehden julkaisun jälkeen ahdistun, koska lehdessä on taas haastateltu vastavalmistunutta, joka pyörittää yksin kunnan kirjastoa, vinkkaa baarissakin, luetteloi hyllyttää ja vetää ryhmiä, hoitaa viikossa seitsemän satutuntia, kolme mediapajaa ja askartelukerhon sekä vanhusten kirjallisuuspiirin.
Miksei kirjoiteta siitä samasta vastavalmistuneesta sen jälkeen, kun hän on uupunut? Miksei kirjoiteta siitä, että työn ja vapaa-ajan välissä on hyvä olla raja, yhden ihmisen ei tarvitse pystyä ja jaksaa, ja että kunnat surutta käyttävät hyväkseen näitä nuoria ja innokkaita, kun se toinen kirjastovirkailijakin on henkilöstösäästetty jo kolme vuotta sitten pois.
INHOAN mediakasvatukseen liittyvää pöhinää. Koulujen opetussuunnitelmassa on mediakasvatusta ja se on opettajien työtä. Sama koskee ohjelmointia. Ohjelmointikin on opetussuunnitelmassa ja koulujen hommaa.
KIRJASTO ei koskaan voi tavoittaa kaikkia ikäpolven lapsia, vaan mm. mediakasvatus ja ohjelmointi ovat isojen henkilöresurssien kohdentamista satunnaisiin, onnekkaisiin ryhmiin, joiden kanssa tehdään hauskoja työpajoja. Pajoista voidaan sitten tehdä IFLAan postereita, ja kirjoitetaan juttuja Kirjastolehteen.
VIELÄ pahempaa on työpajatoiminta (vinyylileikkurit, 3D-tulostus, ukulelen soitto, virkkaus). Suomessa on kokonainen massiivinen työväen- ja kansanopistojen sekä settlementtien verkosto. Nämä organisaatiot eivät ole pysyneet ajassa mukana, niinpä kirjastot ovat kilvan juosseet paikkaamaan tätä aukkoa.
Kirjasto voisi tarjota tilan, opisto ohjaajat ja koulutussuunnitelman.
KIRJASTOT nuoppareina ovat nuorten lähestymistä väärästä päästä. Nuoriin suhtaudutaan kuin he olisivat monoliittinen ihmisryhmä, ja heitä houkutellaan nuopparityylisellä peli- ja viihtymistoiminnalla kirjastoon. Mutta kun nuoria on erilaisia, ja usein kirjasto on sille hiljaiselle ja ujolle nuorelle ainoa paikka, jossa viettää aikaa, kun nuopparille ei uskalla tai halua mennä. Kun nuopparinuoret (ne kovaääniset joita lukeminen ei kiinnosta) houkutellaan kirjastoon, hiljaisten nuorten ryhmä vetäytyy pois.
Mieluummin näkisin kirjaston turvallisena paikkana, jossa ei pyöri isoja laumoja nuoria vaan jossa arka nuori voi viettää aikaa rauhassa, pelkäämättä. Sama koskee maahanmuuttajatyttöjä, joille on suunnattoman vähän vanhempien hyväksymiä ajanviettopaikkoja. Kirjastossa on aina aikuisia ja kirjasto on ah, ihanan siveellinen paikka olla.
KOTOUTTAMISTYÖKIN tahdotaan kirjastoihin. Toisaalta kirjastoja pyöritetään määräaikaisten voimin ja asiakkaat kohtaavat hyllyjen välissä sivareita ja työllistettyjä.
TOIVOISIN, että kirjastoammattilainen olisi tarinoiden ammattilainen. Profiloisin kirjastot rauhalliseksi tarinoiden tilaksi, jossa saa olla kuluttamatta. Käyttäisin työaikaa sisältöjen avaamiseen. Toisin kirjastoon tarinankerronnan muotoihin liittyviä työpajoja: sarjakuvapajoja, videopajoja, kirjoittajatoimintaa – ne sentään liittyvät tarinoihin, toisin kuin muovin tulostaminen.
Henkilökunnan kiinnostus muiden alojen seksikkäämpiin hommiin tekee kirjastoista tylsiä kirjavarastoja.
30+ nainen, osaan ohjelmoida, teen töitä lasten ja nuorten kanssa pääkaupunkiseudulla isossa kirjastossa.
Lähetä kielletyt ajatuksesi sähköpostitse osoitteeseen
Kaikki kertomukset käsitellään anonyymisti
