Helsingin Viikissä kirjaston kirjoihin voi syventyä palmujen katveessa. Oodia ja Kouvolan kirjastoa nuuskimalla paljastuu, että kirjojen tuoksu on kirjaston monista hajukokemuksista miellyttävin.
Kirjastojen tuoksu muodostuu vanhojen ja uusien kirjojen hajuista ja siivouskemikaaleista. Siihen päälle sirotellaan hyppysellinen kirjastossa vierailevien ihmisten ominaishajuja ja parfyymeja. Kun tämän kaiken sekoittaa vielä hyvin tai huonosti toimiva ilmanvaihto, hajusoppa on valmis.
Lähden selvittämään, millaisen näkökulman saan kirjastoon, kun tutustun siihen nenälläni.
Helsingin Oodin aulassa otan syviä tuoksuhenkosia. Keväisen hiekotushiekan kaukainen pöly leijailee ulko-ovista. Muuten ilma on raikas, vailla suurempia tuoksujälkiä.
Etenen yläkertaan. Liukuportaissa on väljää. Nenää kutkuttaa pieni häivähdys käsinojan keltaista kumia, joka etenee sormien alla hieman portaiden tahtia nopeampana. Kun oikein ajattelen nenän päälläni, haistan liukuportaiden sähkön. Portaat saattavat nopeasti Oodin ylimpään, kolmanteen kerrokseen, joka tunnetaan Kirjataivaana.
Se on ”rentoutumisen ja rauhoittumisen paikka kirjoineen, lukukeitaineen ja kahviloineen”, opastavat Oodin nettisivut. Nenä pitkällä menen hyllyjen väliin. Kaikki on puhdasta ja kirjat vaikuttavat uusilta. Kahvilasta leijailee ihana vastakeitetyn kahvin aromi. Tuoksulankaa kerien hakeudun vitriinin eteen, jossa poseeraa rivi makeita ja suolaisia herkkuja: mansikkajuustokakku ja sitruunapassion juustoleivos. Nam.
Hyllyjen välissä kulkija huomaa välttämättä suuret valkoiset ruukut, kuin metriset maitomukit, joissa kasvaa ohutrunkoinen lehtipuu. Oodissa on yhdeksän kappaletta Bucida bucerasta, eli sarviketapania, jotka painavat ruukkuineen ja multineen noin 400 kiloa per puu.
Väliamerikasta kotoisin oleva Bucida buceras valikoitui muun muassa herkkien ja pienten lehtiensä sekä siron runkonsa vuoksi. Puut ovat vehreitä ja suuria olematta kuitenkaan raskaita ja peittäviä, kertoo puut toimittanut Innogreen-yritys blogissaan.
Puut eivät tuoksu juurikaan miltään, mikä tuntuu ihmeelliseltä. Onnistunut valinta kaiken kaikkiaan.
Pölyttömiä kirjoja
Kysyn neuvoa henkilökunnalta, kuten kirjastossa on tapana.
”Koronan takia ilmanvaihtoa on tehostettu, lukusalissa on joskus jopa viileää. Kirjatkin vaihtuvat nopeasti, eivätkä jää keräämään pölyä. Oodin tuoksu on melko neutraali. Välillä herkullinen vastaleivotun pullantuoksu leijailee lainaustiskille”, kertoo kirjastovirkailija Suvi Pesonen.
Laskeudun Oodin toisen kerrokseen, joka on nimetty oppimisen ja tekemisen kerrokseksi. Eteen aukeaa suosittu Kaupunkiverstas, kaikille avoin tee-se-itse-tila. Täältä löytyvät vinyylileikkurit, 3d-tulostimet, ompelukoneet ja mediatyöasemat ja muut laitteet. Suuntaan elektroniikkatyöpisteelle. Aukaisen läpinäkyvän lasioven ja saan ensimmäisen vahvan hajumuiston. Yläasteen puukäsityöluokka!
Ihmettelen hajua työntekijöille, jotka esittelevät laserleikkurin, jolla voi tehdä koristekuvioita etenkin puuhun, mutta myös akryyliin, nahkaan ja kankaaseen.
Vieressä on porakone ja kolvi, puukäsityötunnilta tutut välineet.
Oodin tuoksut ovat neutraali normaaliherkälle nenälle lasten satuhuonetta myöten. Toisen kerroksen istuskeluportailla ihmisten sateen kastelemat talvitakit tuovat huoneilmaan tunkkaisuutta, mutta sitäkin vain ripauksellisen. Ilmanvaihto toimii hyvin.
Sitruunapuun alla
Suuntaan Oodista koilliseen, Helsingin Viikin kirjastoon eli infokeskus Koronaan. Rakennuksessa sijaitsee myös Helsingin Yliopiston kampuskirjasto sekä yliopiston hallinto- ja opetustiloja. Vuonna 1999 avatun rakennuksen vetonaula on Niilin puutarha, joka on keidas keskellä kirjastoa. Lisäksi Infokeskuksesta löytyvät myös roomalainen puutarha sekä japanilainen puutarha, joka on nyt remontissa vesivahingon takia.
Tuulikaapissa tulijan nenän pysäyttää vahva tuoksu. Se on tuulikaapin likaa, pölyä ja kuumaa ilmaa. Eteenpäin. Tervehdin henkilökuntaa ja koukkaan portaat ylös kampuskirjaston syövereihin. Hyllyjen välissä tuoksuu jo vanhempi kirja. Lohjan ympäristölautakunnan julkaisut vuodelta 1993. ei välttämättä ole suurimpia lainaushittejä. Onko tuoksu pölyä vai materiaalin hajua? Rakennus on paljon vanhempi kuin Oodi. Yleisilman laatu on erilainen. Mistä johtuneekaan, että Viikissä on vähän painavampi ilma.
Etsin puutarha-aluetta, jonka löydän ensimmäisestä kerroksesta. Avaan lasioven Niilin puutarhaan ja edessä seisoo valtava palmu. Mieleen tulee ensimmäiseksi Kekkonen. Kaksion kokoinen alue on vuorattu hienolla hiekkarantahiekalla. Seinällä kasvaa murattia. Tila on täynnä eksoottisia kasveja: taatelipalmu, papyrus- ja mooseksenkaisla, kodinonni, rönsylilja ja muita.
Ilmankosteus on mittarin mukaan 74 prosenttia, mikä vastaa kesäoloja. Sitruunapuun takaa näkyy ikkunasta luminen maa ja ihmiset liukastelemassa mäkeä ylös Lahdenväylän bussipysäkille.
Täällä tuoksuu uimaranta. Märkä hiekka ja kaislat. Hiukan omituinen, mutta mieluinen maisema kirjastoon.
Niilin puutarhaan sisältyy mysteeri. Parin neliön koristelammesta löytyi elävä pikkukala.
”Kukaan ei tiedä mistä se on tullut. Kenties kasvien mukana vai onko joku asiakas salakuljettanut kalan altaaseen. Sitä kävi juuri kalatutkija katsomassa, muttei sen laji ole vielä selvinnyt”, kertoo Viikin kirjaston vahtimestari Anneli Huuhtanen.
Yleistuoksu rakennuksessa on raskaampi, ei missään nimessä häiritsevä. Puutarhat ovat ihastuttavia ja kutsuvat luokseen. Terassin penkeille voisi tulla lukemaan ja rentoutumaan. Viikissä yleisilma on hiukan painavampi kuin Oodissa, mutta hengittävät ja vehreät puutarhat nostavat tuoksupisteet korkealle.
Ohut haju
Etenen Viikistä 130 kilometriä koilliseen ja saavun Kymenlaakson helmeen, Kouvolaan. Sen pääkirjasto vietti juuri viime vuonna 50-vuotisjuhliaan.
Astun liukuovista sisään rakennukseen, ohitan lainaustiskin ja suunnistan hyllyjen väliin, luokka 84.2., kohtaan H-I. Pää kenossa unohdun tutkimaan Juha Hurmeen tuotantoa. Täällä ei juuri tuoksu, mutta ääniä kuuluu. Ilmanvaihto huutaa kovalla.
Siirryn lehtisaliin, jossa hiljaisuus peittyy sivujen rapinaan. Ilma on painostavampi, kenties juuri vähäisemmän ilmanvaihdon takia. Nenään käy kiiltävän paperin ohut haju. Kysyn henkilökunnalta, mitä tuoksuja heidän kirjastonsa pitää sisällään. Parhaimmat kehut saa kirjavarasto sekä vanhat ja uudet kirjat.
Vanhojen kirjojen tuoksu on inspiroinut parfyymien tekijöitäkin. Immortal Perfumes -yritys Yhdysvalloista on kehittänyt Dead Writers -tuoksun, jossa kerrotaan olevan vaniljaa, myskiä ja mustaa teetä. Vanhojen kirjojen tuoksu muodostuu paperin, musteen, liiman ja muiden materiaalien sekoituksesta sekä selluloosan hajoamistuotteista. Useissa tutkimuksissa ihmiset ovat löytäneet vanhoista kirjoista suklaan, puun ja kahvin aromeja. Lukeminen on siis moniaistillinen kokemus.
Tuoksuvia asiakkaita
Sanotaan, että jokaisella ihmisellä on sormenjälkeä muistuttava ominaistuoksu. Tiedetään myös, että jotkut kokevat hajut voimakkaammin kuin toiset. Puutteellinen henkilökohtainen hygienia voi levittää runsasta odööriä tilaan. Lainaustiskin yli kirjastoammattilainen huomaa helposti valkosipulin, viinan, hien, parfyymit ja tupakan hajut.
Kirjaston tuoksujälkien bongaaminen osoittautui vaikeaksi. Kolmen kirjaston perusteella voidaan sanoa, että hajunystyröitä herättelee eniten miellyttävä kirjojen tuoksu – olivat ne sitten vanhoja tai uusia.
Vanhemmissa kirjastoissa on tunkkaisempi sisäilma, ellei sitä runsaalla ilmanvaihdolla pelasteta. Oman pirskahduksensa soppaan tuovat tietysti rakkaat asiakkaat, jotka pitävät huolta, että kirjat hyllyistä vaihtuvat.
