Herman Koch: Illallinen, Siltala (2012) suom. Sanna van Leeuwen, 340 sivua.
Paul Lohman vaimoineen on matkalla amsterdamilaiseen hienostoravintolaan syömään. Pöytä neljälle suosittuun ravintolaan on saatu Paulin veljen, poliitikon ja tulevan pääministeri Serge Lohmanin suhteilla.
Illallinen sujuu alkutahdeista lähtien hieman oudoissa merkeissä, sillä Sergen vaimo saapuu ravintolaan itkuisena, ja Paul puolestaan pitää sisällään juuri selville saamaansa salaisuutta omasta pojastaan ja Sergen jälkikasvusta. Salaisuutta, joka lopulta paljastuu olevan kaikkien neljän tiedossa.
Herman Kochin romaanin alku lupailee hyvää. Tarinan edessä hän paljastaa juuri sopivasti, mutta kuitenkin riittävän vähän, jotta lukijan mielenkiinto vain voimistuu. Jossain vaiheessa ote lukijasta kuitenkin löystyy.
Kiinnostus Illallisen etenemiseen kokee muutaman kolahduksen matkan varrella. Tarina lähtee välillä rönsyilemään melko kauas varsinaisen illallisen ääreltä. Jotkut takaumat taustoittavat tarinaa osuvasti, mutta osa kohtauksista tuntuu täytteeltä. Välillä puolestaan kirjassa esiintynyt silmitön ja yllättäväkin väkivalta saa lukijan kulmat kurtistumaan ihmetyksestä.
Teemoiltaan kirja nostaa esiin perhedynamiikkaa – mihin kaikkeen vanhemmat ovat valmiita suojellakseen omia lapsiaan? Miten pahoja tekoja ihminen pystyy katsomaan läpi sormien pitäessään omiensa puolta?
Kaiken kaikkiaan Illallinen on ihan mukiinmevenä romaani. Se tulee kaikesta huolimatta luettua uteliaana loppuun. Illallinen ei kuitenkaan onnistu viimeisellä sivulla sävähdyttämään niin, että se yltäisi henkilökohtaisten suosikkiromaanieni kärkikastiin.
