Lukemisen edistämistä ei pitäisi tehdä hampaat irvessä.
Katselin kotisohvalta käsin kirjallisuuden Finlandia-palkintojen jakotilaisuutta. Käytän sanaa ”tilaisuutta”, koska parhaalla tahdollakaan minusta tätä tapahtumaa ei voi luonnehtia sanoilla ”juhla” tai ”palkintogaala”. Yle käytti ilmaisuja ”erikoislähetys” ja ”tilaisuus”.
Miksi kirjallisuuden Finlandia-palkintoja ei voitaisi jakaa palkintogaalassa, johon juontajaksi kutsuttaisiin ammattijuontaja, musiikista vastaisi joku ajankohtainen pop- tai rock-idoli höystettynä vähintäänkin Vantaan viihdeorkesterilla. Lavasteisiin voitaisiin satsata kunnon glitterit ja palkinnon julistusvaiheessa ilmassa satelisi fanfaarien kera kultaista paperisilppua.
Tilaisuus kantoi arvokkuuden viittansa läpi ohjelman. Jopa lasten ja nuortenkirjallisuuden palkinnon jakanut mediapersoona Ernest Lawson oli kahlinnut itsensä jotenkin tilaisuuteen sopivaan, astetta vakavampaan muottiin, jotta arvokkuus säilyisi. Piispan läsnäolo vahvisti juhlallisen teeman ja toi väistämättä mieleen kirkolliset toimitukset, ehkä jopa sieltä synkimmistä päästä. Yhtään väheksymättä itse tilaisuuden sankareita eli kirjailijoita ja heidän teoksiaan. Tottakai palkinto on arvokas ja arvostettu, mutta onko sen juhlimisen oltava niin kovin vakavaa? Ovatko ilo ja arvokkuus toistensa vastakohtia? Onko Finlandia-palkinnon seuraaminen ollenkaan tavallisen kansan, rahvaan huvia vai tarkoitettu vain jollekin tietylle, korkeamman tuloryhmän kansalaisille?
Me kirjastoväki ihmettelemme joskus kirjaston imagoa suuren yleisön silmissä. Nykyaikaisia palveluja ei tunneta ja imago hyssyttelevästä kirjastonhoitajasta pysyy sitkeästi voimissaan. Kirjasto ja kirjallisuus eivät valitettavasti ole kovin mediaseksikkäitä edelleenkään. Tähän moni sanoo, että ei tarvitsekaan. Uskallan väittää, että nyt olisi korkea aika ja mahdollisuus tuulettaa näitä vanhentuneita käsityksiä. Puhutaan paljon nuorten lukemisen vähenemisestä ja miten nuoret saisi harrastamaan kirjallisuutta. Jos joku nuori sattui katsomaan Finlandia-palkintojen jakotilaisuutta televisiosta tai suoratoistona, uskallan väittää, että hän tuskin innostui ja kiinnostui kirjallisuudesta ainakaan tämän ohjelman perusteella. Eikö tässä olisi ollut mitä mainioin paikka päästä suuren yleisön suosioon ja tietoisuuteen, vaikkakin vähän epäilyttävillä, mutta uusilla tavoilla? Kaikki keinot ovat sallittuja sodassa ja rakkaudessa. Nyt sanoisin, että kirjallisuuden ja lukemisen edistämisessä tulisi myös ottaa kaikki keinot haltuun.
Miksi ilo, riemu, lukemisen ilosanoma ja suomalaisen kirjallisuuden ylistys sekä huumori ovat pannassa? Miksi kirjallisuuden pitää olla niin vakavaa? Sosiaalisella medialla on valtava vaikutus nuorten elämässä nykyään. Eikö viimeistään nyt olisi aika valjastaa ne lukemisen ja kirjallisuuden edistämiseen uudella twistillä? Tiktokit ja muut alustat käyttöön ja kirjallisuus ja lukemisen ilo esiin nuoria puhuttelevilla tavoilla. Kirjallisuus- ja kirjastoväki kyllä osaavat sen, mutta puuttuvatko rohkeus vai rahkeet?
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva kirjastopalvelujohtaja Tampereelta.