Etusivu> Ajankohtaista > Äänestä vuoden parasta kirjastokuntaa

Äänestä vuoden parasta kirjastokuntaa

Yleisön suosikki valitaan viidestä ehdokkaasta.

Suomen kirjastoseura ja Kuntaliitto etsivät vuoden parasta kirjastokuntaa.

Käy äänestämässä täällä:  bit.ly/kirjastokunta2019

Äänestys päättyy 21. lokakuuta.

Ehdokkaat:

Helsinki

Helsingissä lukeminen on kaikkien toimipisteiden ja henkilöstön yhteinen juttu. Kaupungissa sekä lainaajien, lainausten että käyntien määrät ovatkin kasvaneet. Lukemisen edistämiseen liittyvä toiminta on Helsingissä monipuolista ja siihen kuuluu esimerkiksi kirjallisuuspiirejä kirjavinkkausta, satutuokioita sekä lukuvalmentajat ja lukukoirat.

Kirjastoissa on panostettu eri kohderyhmien huomioimiseen ja yhteistyötä tehdään monipuolisesti eri sidosryhmien kanssa varhaiskasvatuksesta vankiloihin. Kirjastoissa on tarjolla laaja valikoima sähköisiä palveluja, opastusta ja aineistoja. Helsingissä lukemista suosittelevat myös virtuaalihahmot ja robotit toimivat apuna mediatuokioissa.

Tampere

Tampereella edistetään lukemista monin eri tavoin. Perinteisten satutuntien lisäksi tarjolla on myös lukujuhlia ja kirjakutsuja, medialukutaidon opetusta, tabletteja e-kirjojen lukemiseen, lapsille suunnattuja toiminnallisia työpajoja sekä vuosittain järjestettävä Pirkanmaan kirjoituskilpailu.

Tampereella tiloja, välineitä ja henkilökunnan osaamista hyödynnetään tehokkaasti, mikä näkyy kuntalaisille monipuolisina palveluina. Kirjaston käyttäjäryhmistä Tampereella on huomioitu erityisesti lapset ja nuoret. Kirjaston palvelut ovat mukana kaupungin kulttuurikasvatusohjelmassa ja kirjasto tekee jatkuvaa yhteistyötä koulujen ja varhaiskasvatuksen kanssa monilukutaidon edistämisessä.

Ii

Iin kunnassa uskotaan, että lukemisen edistäminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja yhteistyötä. Siksi lukemisen edistämistä kehitetään osana kunnan toimintaa. Kirjasto tekee jatkuvaa yhteistyötä koulujen ja varhaiskasvatuksen kanssa. Lukemisen esille nostaminen koulujen toiminnassa onkin näkynyt myös kirjaston kävijä- ja lainausmäärissä.

Kirjaston arjessa lukemista edistävät esimerkiksi laajat aukioloajat, satutuokiot, säännöllinen, perhetapahtumat, kirjavinkkaukset ja opastukset. Pelastetaan iltasatu – lukuintoa lapsiperheille ja päivähoidon työntekijöille -hankkeessa panostettiin alle kouluikäisten ja heidän vanhempiensa lukuintoon yhteistyössä neuvolan, varhaiskasvatuksen ja järjestöjen kanssa. Yli 15-vuotiaat nuoret on kirjastossa huomioitu omalla kokoelmalla ja huoneella.

Mikkeli

Mikkelissä on vietetty Lukemisen unelmavuotta. Valtuustoaloitteesta liikkeelle lähteneen teemavuoden toteutuksessa sovellettiin One Book – One Community-konseptia. Menetelmällä paitsi edistetään lukuharrastusta, myös yhteisöllisyyttä lukemisen avulla. Siinä kirjasto on liikkeelle paneva voima, joka haastaa muutkin toimijat toteuttamaan uudenlaisia tapoja toimia yhdessä.

Vuoden 2019 aikana Mikkelissä toteutetaan yli 100 erikokoista eri kohderyhmille suunnattua tapahtumaa, joihin kuuluu esimerkiksi koululaisille suunnattu teatteriesitys, pakohuonepeli, lukevin luokka -kilpailu ja sanataidepajoja vauvoille. Teemavuoden avulla lukeminen onkin ollut esillä uudenlaisissa paikoissa ja yhteyksissä.

Kurikka

Kurikassa lukemisen monet tavat ja alustat ovat läsnä kirjaston palveluissa ja yhteistyömuodoissa. Kirjasto järjestää monipuolista toimintaa satutuokioista kirjastosuunnistukseen ja tiedonhaun opetuksesta koodaustyöpajoihin Lisäksi laadukasta aineistovalikoima tuodaan esille aktiivisesti aineistonäyttelyiden ja esittelyjen avulla.

Myös Kurikassa panostetaan lapsiin ja nuoriin. Kirjaston erikoisuus on pelilukutaidon edistäminen. Siinä on tärkeässä osassa oma pelitila, jossa voi pelata tietokonepelejä ilmaiseksi. Aikuisille on tarjolla esimerkiksi lukupiirejä, novellikoukkuja, luentoja ja kirjailijavierailuja. Kirjaston palveluihin kuuluu myös digiopastus ja chat-palvelu, joka vastaa reaaliajassa asiakkaiden kysymyksiin.