Näytelmäkirjailija-dramaturgi Liila Jokelin haaveilee tuovansa näyttämölle teoksen Roope Ankan elämä ja teot.
Liila Jokelin on syntynyt Seinäjoella ja kasvanut teatteriperheessä, jossa luettiin paljon.
”Minulle kirjahylly on tarkoittanut aina kotia.”
Jokelin tosin uppoutui teksteihin muutenkin kuin lukemalla.
”Kävimme katsomassa paljon teatteria, joten näytelmätekstien kieli on juurtunut minuun. Se juurtui myös minun ja veljeni leikkeihin, joissa saattoi hyvin hienostuneen kielenkäytön lisäksi olla todella tapahtumarikkaita ja mielikuvituksekkaita käänteitä.”
Sittemmin Jokelin on muuttanut Helsinkiin ja lähtenyt itsekin teatterialalle. Dramaturgi ja näytelmäkirjailija tekee omalla nimellään myös musiikkia.
MINKÄ IKÄISENÄ ALOIN LUKEA
”Muistan edelleen hetken, jona opin lukemaan: Olin päiväkodissa, noin kuusivuotias, ja katsoin niska tanassa ylöspäin ilmoitustaululle, jossa luki jotakin. Seisoin siinä pitkään ja tavasin yhtä sanaa. Yhtäkkiä jokin loksahti päässäni, ja tavut liittyivät silmissäni yhteen kokonaiseksi sanaksi. Ymmärsin, mitä juuri luin. Pian olinkin lukenut kokonaisen lauseen. Tunsin oloni sankariksi, joka kukisti juuri monimutkaisen lohikäärmeen.”
KIRJAILIJA, JOKA ON TEHNYT MINUUN VAIKUTUKSEN
”Minulle Charles Bukowski oli teininä todella tärkeä. Nykyään tämä ei ole varmaankaan kovin suosittu mielipide – varsinkaan naisen suusta, ovathan hänen novellinsa täynnä seksismiä ja väkivaltaa sekä eläimiä että ihmisiä kohtaan – mutta minulle hän ei typisty sokkiarvoiseksi misogyyniksi. Hän kirjoitti siitä todellisuudesta, jossa hän eli.”
KIRJA, JONKA LUIN VIIMEKSI
”Luin Petra Forsténin Kadonneet tytöt. Siinä oli mahtava imu ja hieno tunnelma, ahmin sen kahdessa päivässä. Tutustuin Petraan yhteisen ystävän kotibileissä ja sen jälkeen halusin lukea hänen kirjansa. Ihana tyyppi ja lahjakas kirjailija. Iso lukusuositus!”
SUOSIKKILAJITYYPPINI
”Olen melko kaikkiruokainen, mutta erityisesti sytyn kaunokirjallisesta fiktiosta ja runoudesta. Pidän romaaneissa tarinoista, joissa on juoni. Pysähtynyt tunnelmointi ja loputon kuvailu käyvät minulle helposti puuduttavaksi, vaikka kieli olisi kuinka persoonallista. Kaipaan actionia, sitä että tapahtumat etenevät ja minulle annetaan jotakin muutakin seurattavaa kuin nokkela kielenkäyttö.”
MISSÄ MUODOSSA KULUTAN KIRJALLISUUTTA
”En ole ikinä oppinut kuuntelemaan äänikirjoja. Formaatti tuntuu mielestäni hankalalta: ikään kuin joku kertoisi minulle koko ajan, miten teksti pitää tulkita. Ainoa poikkeus tähän on ollut näyttelijä Mikael Persbrandtin elämäkerta Muistini mukaan, jota olen kuunnellut metro- ja bussimatkoilla. Se on vähän kuin kuuntelisi jonkun eksentrisen kaverinsa viikonlopputoilailuja tai jonkun merirosvon tekemää räppiä, paitsi että se on elämäkerta. Jos tätä kirjaa ei lasketa, ovat e-kirjat ja etenkin fyysiset paperikirjat enemmän minun juttuni.”
RAKKAIN KIRJALLINEN HAHMONI
”Se on Helen Walshin Lutka-romaanin päähenkilö, Millie O’Reilly. Millie käyttää läpi romaanin roppakaupalla huumeita, bilettää rajusti ja harrastaa estotonta irtoseksiä sekä miesten että naisten kanssa. Romaanin edetessä lukijalle selviää hänestä kipeitä ja äärimmäisen herkkiä asioita. Millie on hahmo, jossa on kiinnostavia ristiriitoja, ja olen jäänyt miettimään häntä vuosiksi. Kiinnyin häneen.”
TEOS, JONKA HALUAISIN SOVITTAA NÄYTELMÄKSI
”Haluaisin yli kaiken sovittaa näyttämölle Don Rosan Roope Ankan elämä ja teot. Sen ytimessä on kapitalistin (kieroon)kasvutarina, kertomus unelmasta ja sen hinnasta. Tarinassa on todella koskettavia teemoja ja kouristava lopetus. Se taipuisi erittäin hienolla tavalla näyttämölle sarjakuvamaisen kerrontansa vuoksi.”
