Tapaan sanoa aina esitellessäni itseni Kirjastoseuran puheenjohtajana, että kirjastoja on helppo puolustaa. Kukaan ei vastusta ja meidän suomalaisten dna:han on iskostettu kirjastorakkaus.
Pelkkä rakkaus kirjastoihin ei kuitenkaan riitä. Elämme tilanteessa, jossa valtion velka kasvaa, kuntatalous on tiukalla ja tulevaisuutta varjostaa niin Euroopassa käytävä sota kuin pandemian jälkimaineet. Kirjastolaki turvaa kirjastojen aseman. Maksuton yleinen kirjasto löytyy jokaisesta kunnasta. Ei tarvitse mennä pidemmälle kuin Hollantiin, niin tilanne on jo toinen.
Kevään eduskuntavaalien lähestyessä meiltä kaikilta edellytetäänkin ääntä. Sivistyskuntien kirjastopalveluissa on edelleen paljon potentiaalia osana muita palveluita esim. tilojen käytössä, lukutaidon edistämisessä ja osaamisen jakamisessa. Mutta kirjastotkaan eivät ole itsestäänselvyys.
Kirjasto tasaa tuloeroja, tuottaa hyvinvointia ja avaa mahdollisuuksia, tämän tiedämme. Mutta osaatko kertoa kysyjälle, mitkä oman kunnan kirjaston tarkat luvut ovat? Kuinka monta kertaa päivässä kirjaston ovi avataan ja mitä sieltä lainataan.
Tapaan itse aloittaa hissipuheen kysymällä, että tiesitkö, että Suomessa lainattiin viime vuonna yli 64 miljoonaa kirjaa? Luku on varsin pysäyttävä. Kirjastot ovat helposti uutisissa uudisrakennusten tai uusien toimintamallien tiimoilta. Siksi on hyvä lähteä liikkeelle perusasioista. Jatkan usein kysymyksellä siitä, milloin kuulija itse kävi viimeksi kirjastossa ja mitä hän sieltä lainasi.
Parasta tietysti on kutsua päättäjä kirjastoon kylään. Kertoa, mitä oman kylän kirjastolle kuuluu, ketkä kirjastoa käyttävät ja näyttää mikä toimii ja mikä huolettaa. Jututtaa asiakkaita ja antaa mahdollisuus kuulla suoraa palautetta. Lopuksi kannustaa lainamaan – se takaa sen, että kirjastoon on tultava ainakin toisen kerran palauttamaan teos.
Kirjoitan tätä tekstiä Pasilan kirjastossa, missä on parhaillaan tutustumiskäynnillä ryhmä maahanmuuttajia. Mikään ei ole vaikuttavampaa kuin nähdä, miten taas uusi ryhmä löytää kirjastopalveluiden pariin. Vahva suositukseni vaalien alla siis on kutsua poliitikot kylään. Ja vaikka luvata vierailulle näkyvyyttä esimerkiksi kirjaston somekanaville. Tasapuolisuus tietysti muistaen.
Tapaamisia varten kannattaa koostaa taustapaperi keskeisistä faktoista, kuten kävijämääristä, lainauksista ja toiminnan kuluista. Kertoa, miten paljon hyvää kirjasto tekee verrattain pienin resurssein. Avata, miten esimerkiksi digitaitojen opastaminen entistä aktiivisemmin vaatii henkilöstöä. Ja lisähenkilöstö taas edellyttää lisärahoitusta. Sekä kertoa, keneltä kysyä lisää. Vaikka kirjastoissa tehdään vaikuttavaa työtä, ikuisesti ei voida jatkaa vain säästöjä etsien.
Kirjasto ei ole pikkujuttu, sivuseikka tai helppo rasti. Kirjastorakkaus on lunastettava aina uudestaan. Helpoiten se tehdään paikan päällä kirjastoissa.
Kirjoittaja on Suomen kirjastoseuran puheenjohtaja
