Jhumpa Lahiri: Missä milloinkin (2020 Tammi, suom. Helinä Kangas)
”Yksinolosta on tullut minulle ammatti.”
Sukujuuriltaan intialainen, nykyään Italiassa asuva Jhumpa Lahiri on käsitellyt tuotannossaan koskettavasti identiteetin rakentumista kahden kulttuurin välissä. Hän on herättänyt intialaisten siirtolaisten elämänmenon ja koti-ikävän henkiin kouriintuntuvan elävästi. Rikkaalla kielellään hän on voittanut kriitikot ja lukijat puolelleen ympäri maailman. Myös minut.
Uusimman teoksensa, Missä milloinkin, Lahiri kirjoitti englannin sijasta suoraan italiaksi: kielellä, jota hän alkoi systemaattisemmin harjoitella muutettuaan Italiaan muutamia vuosia sitten. Uuden kielen ansiosta lause on lyhentynyt ja ilmaisusta on tullut entistä tiiviimpää. Konstailematon, kristallinkirkas tyyli sopii täydellisesti kirjan lyhyihin, parin sivun mittaisiin, arkisiin paikkoihin sidottuihin lukuihin.
Nämä välähdyksenomaiset hetket valottavat Italiassa asuvan, kirjallisuutta yliopistolla opettavan viisikymppisen päähenkilönaisen arkea. Pienistä paloista muodostuu kuva yksineläjästä, joka on kokenut elämässään omat menetyksensä ja pettymyksensä. Katkera hän ei kuitenkaan ole. Muita tarkkaillessaan hän tuntee olevansa enemmän kotonaan kuin lähellä läheistensä kanssa. Lukijankin hän pitää etäällä. Emme saa tietää hänestä kaikkea, kuten emme saa niistäkään, joiden kanssa elämämme jaamme. Täyden kympin pikkukirja.
Ocean Vuong: Lyhyt maallinen loistomme (2021 S&S, suom. Tero Valkonen)
”Äiti, on niin paljon mitä haluaisin kertoa.”
Vietnamilaissyntyinen, Yhdysvaltoihin 2-vuotiaana muuttanut Ocean Vuong nousi koko maailman tietoisuuteen hienolla omaelämäkerrallisella esikoisromaanillaan Lyhyt maallinen loistomme. Kirjassa kolmekymppinen päähenkilö kirjoittaa kirjettä lukutaidottomalle äidilleen ja käy samalla läpi perheensä traumojen täyttämää historiaa sekä omaa kivuliasta kasvukertomustaan. Tietäen ettei äiti koskaan voi lukea kirjettä, hän uskaltaa kirjoittaa niin kuin haluaa.
Kertojan äiti ja isoäiti raahaavat perässään menneisyyden raskasta taakkaa ja siirtävät sitä tahtomattaan eteenpäin sukupolvien ketjussa. Vietnamin sodan kokenut äiti elää kauhuja uudelleen läpi ja kärsii mielenterveysongelmista. Isoäidin kohtalona oli joutua prostituoiduksi amerikkalaissotilaille. Kertoja itse elää hämmennyksen keskellä huomatessaan jo pienenä kiinnostuvansa enemmän miehistä kuin naisista. Köyhyys, puute ja ulkopuolisuuden tunne ovat alituiseen läsnä.
Vuongin kirja on sekä aiheiltaan, tunnelmaltaan että tyyliltään monitasoinen ja rikas. Se nostaa hienosti esiin juurtumattomuuden ja itseksi kasvamisen teemat sekä myös sen, millaiset jäljet sota jättää ihmiseen. Valitettavan ajankohtaista kirjassa on Yhdysvaltoja ravistelevan opioidiriippuvuuden realistinen kuvaus. Suomennosurakka ei ole ollut Tero Valkoselle helppo, mutta hän on onnistunut siinä loistavasti. Teos sopii lukijalle, joka haluaa nauttia ajatuksen ja sanan saumattomasta virrasta.
Atiq Rahimi: Kärsimysten musta kivi (2009 Like, suom. Kristina Haataja)
”Hän hengittää ahdistuksen painaessa olkapäitä”
Elokuun puolessavälissä Taleban-joukot marssivat Afganistanin pääkaupunkiin Kabuliin ja ilmoittivat perustaneensa maahan islamilaisen emiraatin. Maa syöksyi kaaokseen ja kaikki kynnelle kykenevät yrittivät paeta. Tytöt ja naiset piiloutuivat koteihinsa, eivätkä uskaltaneet edes kurkistaa verhojen välistä ulos kadulle. Maailma tuijotti televisioruutujaan uskomatta näkemäänsä.
Atiq Rahimin ravisuttava pienoisromaani kymmenen vuoden takaa kertoo siitä, millaista naisen elämä on ollut sodan runtelemassa Afganistanissa. Kirjassa nuori nainen, jossain päin maata, hoitaa koomassa makaavaa miestään – ensin velvollisuudesta, lopulta raivon ja katkeruuden vallassa. Hän tilittää miehelleen kaiken kokemansa ja toivoo, ettei tämä enää koskaan heräisi.
Ohuen teoksen intensiteetti pitää lukijan pihdeissään ensimmäiseltä sivulta yllättävään loppuun saakka. Lyhyet ja karut lauseet korostavat naisen neljän seinän sisään vangittua ahdinkoa. Hänen epätoivoinen monologinsa nostattaa palan kurkkuun ja se jää kaikumaan mieleen pitkäksi aikaa. Pakahduttava ja tärkeä teos, jonka ei olisi toivonut tulevan ajankohtaiseksi enää koskaan.
