Toimittaja ja muusikko Pekka Laine innostuu edelleen nuoruutensa suosikeista.
Helsinkiläinen Pekka Laine tunnetaan pitkän linjan toimittajana, joka on tehnyt muun muassa kiitetyt dokumenttisarjat Rock-Suomi (2010), Iskelmä-Suomi (2013) ja Urheilu-Suomi (2018).
Toimittajantyönsä ulkopuolella Laine viihtyy sävellyshommissa ja kitaran varressa muun muassa instrumentaalibändi Hypnomenissä. Viime vuoden alussa hän julkaisi myös ensimmäisen soololevynsä The Enchanted Guitar of Pekka Laine.
Musiikki kaikuu kirjallisuusvalinnoissakin.
”Kulutan ammattiini liittyvää kirjallisuutta aika paljon, mutta en koe saavani siitä aina hirveästi. Yksi viime vuosien suurimpia lukuelämäyksiä on kuitenkin siltä sektorilta: Simon Reynoldsin kirja Retromania, jonka alaotsikko taitaa olla Pop Culture’s Addiction to It’s Own Past. Se on 2000-luvun tärkein musakirja.”
SUHTEENI KIRJALLISUUTEEN
”Elokuvat, kirjat ja musiikki muodostivat jo varhain ikään kuin mun intohimokolmion. Kun musiikista on tullut työasia, olen pitänyt lukemisen nautinnon saarekkeena. En halua, että siihen liittyy hirveästi mitään kilvoittelua, että se on joku lenkillä käynti tai lääkekuuri. Tämä päätös on kaventanut mun ruokavaliota.”
LAPSUUDEN SUOSIKKIKIRJANI
”Selkeät omat kirjalliset kokemukset alkaa aika klassisista asioista: Edgar Rice Burroughsin Tarzan- ja Mars-kirjoista ja erityisesti Jules Vernestä. Tempauduin siihen ihan absoluuttisesti. S. E. Hinton puhutteli sitten jo eri tavalla.”
MITÄ LUEN NYKYÄÄN
”Minusta on tullut keskiraskaan kirjallisuuden lukija. Raskas ja kokeellinen matsku – niin kuin joku Alastaron salissa – ei käy. Luen aika paljon suomalaista, tyypillinen vois olla joku Kjell Westö. Kari Hotakainen kolahti jo ensimmäisistä kirjoista, ja luen myös Juha Itkosta, Heidi Köngästä, Sirpa Kähköstä. Olen aina lukenut paljon myös amerikkalaista kirjallisuutta, niin kuin vaikka Donna Tarttia ja Jonathan Franzenia.”
ISOIMMAT LUKUKOKEMUKSENI
”Ne on yllättävän kaukaa. Kirjallisuudella on ollut isoin vaikutus itseeni ikävuosina 15–25. Esimerkiksi Saul Bellow ja Philip Roth, ne kolahti joskus parikymppisenä. Ja Hannu Salaman Siinä näkijä missä tekijä on ollut mulle paras suomalainen romaani. Se kertoo äärivasemmiston sodanaikaisesta maanalaisesta toiminnasta ja sen jälkimainingeista. Mä olin reserviupseerikoulussa Haminassa ja vilustuin itsenäisyyspäivän paraatissa oikein kunnolla. Jouduin muutamaksi päiväksi sairaalaan, jossa sattui olemaan se kirja. Päädyin niistä valkoisen Suomen tunnelmista suoraan sinne kaikista jyrkimpään toiseen päätyyn.”
PAHIMMAT KIRJAPETTYMYKSENI
”Kyllä suurin pettymys on se, että tärkeästä henkilöstä tehdään luokaton elämäkerta. Se tarkoittaa myös sitä, että vaikka kirja olisi soopaa, samaan aiheeseen ei kukaan tartu vuosikymmeneen.”
UUSIA KIRJALLISIA TUTTAVUUKSIANI
”Esimerkiksi työkaverit ovat vinkanneet kirjoja, joita en olisi ehkä lähtenyt omin päin lukemaan. Näistä ainakin Hanna Weseliuksen Sateenkaariportaat oli älyttömän hyvä kirja, samoin kuin Anu Silfverbergin Sinut on nähty. Ne on mulle myös survival-lukemista, kun välillä tulee sellainen olo, että en tajua enää mistään mitään. Tuollaiset kirjat jäsentää sitä melskettä.”
MITÄ HALUAISIN LUKEA
”Aloitin Miki Liukkosen yhden pulikan, ja se tavallaan kiehtoi mua älyttömästi, mutta en silloin jaksanut lähteä siihen painiin. Liukkonen on kuitenkin sellainen jäbä, että haluaisin tarttua sen kirjaan uudelleen. Tykkään siitä, että se on taiteilija, joka on taiteilija. Kun meininki alkaa mennä tasaisen ja tappavan asialliseksi, pitää olla joku, joka juo punaviiniä. Mä olen romantiikkaan kallellaan vähän itsekin.”
