Pahinta koronakeväässä oli pelko. Pelko oli hitaasti leviävä myrkky, joka halvaannutti koko maailman, myös minut. Tietoa viruksen käyttäytymisestä oli vähän, epätietoisuutta ja huhuja sitäkin enemmän.
Saatavilla oleva tieto myös muuttui jatkuvasti, vaikka epätoivoisesti yritin pitää itseni ajan tasalla. Epidemian alkuvaiheessa kirjastot jakoivat kirjakasseja asiakkaille. Pian tämä kuitenkin kiellettiin aluehallintoviraston toimesta. Viruksen elämistä pinnoilla pidettiin riskinä.
Ruotsissa kaikki oli toisin ja yhteiskunta, mukaan lukien kirjastot, oli auki. Ruotsalainen toimittaja oli sulkujen aikaan yhteydessä ja tivasi minulta, oletteko Kirjastoseurassa todellakin hyväksyneet kirjastojen sulkemisen.
Kyllä olimme, pidimme tärkeänä seurata viranomaisten ohjeistuksia. Yhtenäisen linjan tarve tuntui olevan huutava. Pelkoja oli paljon, tietoa vähän ja Suomen hallituksen linjaama terveys edellä -politiikka vei mennessään.
Jälkiviisaana ajattelen toisin. Jos saisin siirtää aikaa taaksepäin, vastustaisin ankarasti laajaa fyysisten palvelujen pysäyttämistä. Perustelisin paremmin, miksi kirjastojen pitää tavalla tai toisella palvella ihmisiä muuallakin kuin verkossa ja kertoisin, mitä konkreettisia vaikutuksia laajalla sululla on ihmisten elämään.
Miten kirjastojen yli kahden kuukauden sulkuaika vaikutti asiakkaisiin? Tästä on vielä varsin vähän koottua tietoa. Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla toukokuussa tehty asiakaskysely antaa kuitenkin alustavaa tietoa.
Kyselyyn vastasi noin 900 asiakasta alueen kunnista ja vastanneiden ikäjakauma oli 10-85 vuotta. Kyselyn toteutti Oulun kaupunginkirjasto, jolla on kirjastopalvelujen kehittämistehtävä alueella.
Kyselyn perusteella suurin osa kirjastojen sulkemisen vaikutuksista liittyi lukemiseen. Yli puolet vastanneista kertoi, että lukeminen vähentyi merkittävästi, koska luettavaa ei ollut.
Kysymykseen, millaisia vaikutuksia kirjastojen sulkemisella on ollut arkeesi, asiakkaat vastasivat esimerkiksi näin:
”Olen kova lukemaan. Nyt en ehtinyt käydä kirjastossa ennen sulkua. Iltojen täyttäminen muulla tekemisellä on ollut haasteellista. Tuntuu, että on sivistyksestä tippunut pois.”
”Hyvin haitallisia, nyt kirjaston palveluja olisi eniten tarvittu.”
”Lukuharrastus on kärsinyt aika kovin, pitkiä on illat ja yöt, kun ei saa unta ja muut nukkuu. Yleensä silloin tarttuu kirjastosta lainattuun kirjaan.”
Lukemisen lisäksi esille nousi sosiaalisen ja maksuttoman tilan puute. Kirjastosta kaivattiin paikkaa opiskelulle ja työnteolle.
Mainintoja saivat myös lukuisat erilaiset ajanviettotavat, kuten herätelainojen bongailu kirjaston hyllystä ja harrastustilojen käyttö sekä laitteiden, kuten tietokoneiden, kopiokoneiden ja tulostimien käyttö.
Asiakkailta tuleva paine kirjastojen palvelujen avaamiseen oli valtava. Ymmärrettävästi ihmisten oli vaikea ymmärtää, miksi ravintolat saivat myydä take away -annoksia mutta kirjastot eivät saaneet jakaa kirjakasseja. En minäkään sitä ymmärtänyt.
En myöskään ymmärtänyt, miksi kirjastot nähtiin joissain kunnissa jopa niin tarpeettomina, että lähes koko henkilökunta lomautettiin saman tien.
Julkisoikeuden tutkija Iina Järvinen Tampereen yliopistosta kirjoitti huhtikuussa kirjastojen ollessa suljettuna Perustuslaki-blogissa kiinnostavan tekstin sivistyksellisistä oikeuksista poikkeusoloissa.
Järvinen pohti oikeutta saada kirjastopalveluja myös poikkeusaikana ja totesi näin: ”Vaikka kirjastojen tilat on suljettu ja niiden aineiston lainaustoiminta on keskeytetty, kunnilta ei ole millään tavalla poistettu kirjastopalveluiden järjestämis- ja tuottamistehtävää.”
Onneksi kaikki keväässä ei ollut mustaa. Monet kunnat ja kirjastot panostivat e-kirjoihin ja lisäsivät valtavasti palveluja verkossa ja somessa. Myös omaan elämääni tuli takaisin yksi hyvä asia koronan myötä. Vanha kunnon puoli yhdeksän liveuutislähetys televisiosta.
Kirjoittaja on Suomen kirjastoseuran toiminnanjohtaja.