Tämä on kirja, joka pitäisi nautiskella hitaasti ja antaa sen asettua ja upota syvälle tajuntaan ennen kuin tarttuu seuraavaan kirjaan. Jos tekee niin kuin minä tein, eli lukee nopeasti ja heti kirjan loputtua alkaa lukea uutta, ei jälkikäteen pysty kuvailemaan ystävilleen kirjan juonta. Muistin vain, että siinä on jotain taianomaista, haikeaa ja kiehtovaa.
Toisaalta, kirjassa ei olekaan yhtä, jatkuvaa juonta, vaan kyse on pikemminkin eri ihmisiin kietoutuneista, kiehtovista tarinoista, joita yhdistää kaupunki, Blackwell.
Teos alkaa kaupungin synnystä 1750, kun sitkeä Hallie Brady ja joukko muita uudisraivaajia perustaa kodin pienelle maapalalle alueelle, jonka metsissä on enemmän mustakarhuja kuin mäntyjä, ja jonka vedet kuhisevat ankeriaita.
Näin syntyy Blackwellin kylä, joka pikkuhiljaa alkaa kasvaa. Hallie Bradyn jälkeläiset seuraavissa sukupolvissa syntyvät jo paljon suurempaan kaupunkiin.
Kaupungin kasvaessa ja ajan kuluessa ihmiset vaihtuvat, mutta heidän tarinansa eivät pohjimmiltaan muutu mihinkään. Kaikki sukupolvet käyvät läpi samoja asioita; rakkautta, vihaa ja luopumista. Elämässä on kuitenkin kyse pitkälti tunteista, eivätkä ne eivät muutu vuosisatojenkaan saatossa.
Jotkut kirjat voi lukea vain kerran, toisiin palaa uudestaan. Luulenpa, että Punainen puutarha lukeutuu jälkimmäisiin.
Alice Hoffman: Punainen puutarha, Gummerus (2012) 293 sivua.
