Poistaminen kuuluu kirjastojen perustyöhön, vuosittain hankitaan ja poistetaan suunnilleen sama määrä kirjoja. Mikäli kirjoja on päässyt kerääntymään liikaa, voidaan kerralla poistaa enemmänkin.
”Näin käy usein juuri remonttien yhteydessä. Hyllytilakin saattaa hieman vähentyä, ihan tarkoituksella, kun kirjastoissa tehdään nykyisin niin paljon muutakin, kuin lainataan”, kertoo Helsingin kaupungin kirjastotoimen apulaisjohtaja Anna-Maria Soininvaara.
Kirjastoista poistetaan vanhentuneita kirjoja, kuten tietokirjoja sitä mukaa, kun päivitettäviä painoksia on saatavilla. Huonokuntoiset kirjat päätyvät automaattisesti poistettaviksi. Myös ikä on yksi poistoperuste: ohjeellisesti hyllyssä olevista kirjoista yli 60 prosentin pitäisi olla alle kymmenen vuotta vanhoja. Kirjoja poistettaessa katsotaan kuitenkin aina myös kirjan lainauskiertoa: hyvin kiertävää teosta ei poisteta.
”Isot kirjastot ottavat uusia suosikkikirjoja suuria kappalemääriä, mutta muutaman vuoden perästä riittää harvempi, usein yksikin. Pienissä lähikirjastoissa voidaan poistaa ainoat kappaleetkin, koska niitä saa päivässä tai parissa tilatuksi muista kirjastoista.”
Kuka päättää?
Yksittäisten kirjojen poistot tekee kunkin kirjaston henkilökunta esimiehensä johdolla.
”He tietävät parhaiten paikalliset tarpeet. Poisto-ohjeet tulevat hallinnosta ja minä vastaan koko Helsingin kaupunginkirjaston kokoelmien hallinnasta”, Soininvaara sanoo.
Ennen myyntiin päätymistä tarkistetaan vielä onko kirjoille tarvetta jossakin toisessa toimipisteessä tai Kuopion kirjavarastossa.
”Jos mikään näistä ei teosta tarvitse, se menee myytäväksi. Myymme siis vain liikakappaleita, jotka eivät ole liian huonokuntoisia tai väärää tietoa sisältäviä.”
Uusi elämä
Edellisessä Kirjastolehdessä (3/2012) kirjailija Hannu Kankaanpää kuvaili tunteita, joita poistot aiheuttavat. Hän koki poistohyllyyn päätymisen hylkäämiseksi, ja toivoi, että kirjastot mahdollistaisivat muidenkin, kuin vain uusimpien kirjojen löytämisen.
Kirjan kierto ei kuitenkaan välttämättä pääty poistoon. Itselleni poistopisteet ja etenkin remonttimyynnit ovat varsinaisia aarreapajia, joiden kohdalle pysähtyy lähinnä riemukkaissa tunnelmissa. Mukaan tarttuu usein kirjoja, niin paljon kuin kantokyky antaa periksi.
Osa päätyy omaan hyllyyn, osa lähtee lukemisen jälkeen uudelle kierrokselle ja osaa muuttuu yhteiseksi ja sosiaaliseksi omaisuudeksi.
Viimeisimmistä poistohankinnoista esimerkiksi Jani Saxellin Minä, Lotta ja Päivikki on ehtinyt kiertää poistonsa jälkeen varsin monessa kädessä aiheuttaen niin suurta keskustelua, että voisi melkein väittää kirjan saaneen aivan uuden elämän.
Löydät Hannu Kankaanpään ”Löytämisen paikka” -kirjoituksen täältä: http://www.suomenkirjastoseura.fi/kirjastolehti/loytamisen-paikka/
